Uudenkaupungin Korihait

Otteluennakko: - Korihait

2. Helmikuuta 2010

Korihait Katajan kimppuun

Korihait kohtaa keskiviikkona Pohitullin areenalla kello 18.30 alkavassa ottelussa Joensuun Kataja, joka kamppailee tällä hetkellä yhdessä Korihaiden ja Lahden kanssa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Kataja on tosin vielä kolme voittoa seitsemäntenä olevaa Korihaita perässä ja sijalla yhdeksän.

Joukkueiden lokakuinen peli Uudessakaupungissa kääntyi Korihaiden 95-88 voittoon, kun taas joulukuussa Joensuussa Kataja oli parempi koripistein 86-92.

Katajan ykkösnimi tammikuussa on ollut maajoukkuepelaaja Petri Virtanen, joka on nakuttanut viimeisessä kuudessa pelissä keskimäärin 21,0 pistettä hurjalla 45,0 prosentin kolmostarkkuudella.

"Petri Virtanen on pelannut minuuttinsa aikaisempaa lyhyemmissä jaksoissa, jonka lisäksi hän on pelannut hyökkäyksessä erittäin aggressiivisesti", näkee Lehtonen syyn Virtasen vaarallisuuden noususta uudelle tasolle.

Katajan toinen nimimies, 205-senttinen Sami Lehtoranta, on toistaiseksi sivussa polvivamman vuoksi. Hänen paikkansa onkin täyttänyt hyvin 203-senttinen Juho Nenonen, joka on nakuttanut keskimäärin 10,3 pistettä ottelua kohti. Muut Katajan tehomiehet ovat amerikkalaiset Jeb Ivey (190cm/16,7ppg), Kristian Clarkson (198cm/14,9ppg) ja Timothy Withworth (198cm/11,0ppg).

"Kataja on aloittanut viime aikojen voitokkaat pelit hieman eriävällä kokoonpanolla, jossa Virtanen ja Withworth ovat tulleet penkiltä mukaan. Heidän paikoillaan aloituksessa on ollut nuoret Jussi Eskola ja Matias Ojala, joten varmasti samalla aloituksella Kataja keskiviikkonakin peliin lähtee", pohtii Lehtonen.

Korihait aloitti tammikuun upeasti neljällä peräkkäisellä voitolla. Nyt takana on kuitenkin kolme tappiota putkeen, joista Pyrintö ja Lahti olivat jo ennakkoonkin ajatellen äärimmäisen hankalia vieraspelejä. Sen sijaan kotitappio Kauhajokea vastaan on laskettavissa turhaksi tappioksi, joka olisi pitänyt pystyä kääntämään voitoksi.

"Seuraavat pelit ovat erittäin tärkeitä paitsi pudotuspeliasemien saavuttamiseksi että myös paljastamaan joukkueen kykyä menestyä mahdollisissa pudotuspeleissä. Tosin muutama voitto pitäisi vielä ottaa, jotta sarjapaikkakin olisi selviö", laskeskelee Lehtonen.

Korihait kohtaa Katajan jälkeen Hongan lauantaina vieraissa, jonka jälkeen Kouvot saapuu ensi maanantaina Uuteenkaupunkiin ennen edessä olevaa vieraspeliä Lappeenrantaan

"Keskiviikkona edessä on siis tärkeä ottelu, joten toivottavasti Pohitullin lehterit täyttyvät äänekkäästä yleisöstä", toivoo Lehtonen

Korihait - Kataja keskiviikkona helmikuun 3. päivänä kello 18.30 Pohitullin palloiluhallissa. Lippukassa aukeaa tuntia ennen ottelun alkua ja lippujen ennakkomyynti on käynnissä City Videossa sekä Sportia Cityssä.