Otteluennakko: - Korihait
8. Huhtikuuta 2010
Puolivälierien toinen koitos perjantaina
Korisliigan puolivälierät jatkuvat perjantaina, kun Korihait ja ToPo iskevät toisen kerran yhteen. Ottelusarjan avauspeli päättyi keskiviikkona Helsingissä ToPon selvään 66-103 voittoon, mutta pudotuspelien hengen mukaisesti yhdessä yössä voi voimasuhteille tapahtua mitä vain.
Korihaiden viime vuosien pudotuspelien avauspelit ovat menneet melko mollivoittoisesti, mutta toisessa ottelussa Pohitullissa on meno ollut jo totutumpaa. Viime vuonna Korihait hävisi avauspelin Lahdessa 28 pistettä, mutta otti pari päivää myöhemmin kymmenen pisteen kotivoiton. Kaksi vuotta sitten avauspeli Kouvolassa toi Korihaille peräti 40 pisteen tappion seuraavan pelin ratketessa Kovojen eduksi vasta loppusekunneilla Jukka Katajan kolmen pisteen koriin.
"Perjantain ottelu on aivan uusi peli, jossa keskiviikon ottelun lopputuloksella ei ole enää mitään merkitystä. Vain voitot lasketaan", muistuttaa Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen.
Ottelusarjan avauspeli Helsingissä eteni alusta alkaen ToPon komennossa jopa niin hyvin, että joukkueen valmentaja Tomi Kaminen innostui ylistämään tähtipaitojen esitystä.
"Harvoin käytän ylisanoja joukkueestani, mutta pelasimme tänään minun mielestäni aivan huikeaa korista, sellaista kovan intensiteetin ToPo-korista. Itseluottamusta tuli onnistumisten myötä koko ajan lisää."
"Emme voi kuitenkaan tuudittautua helppoon sarjaan, sillä perjantaina on uusi peli vieraissa, joka on tällä hetkellä 0-0 lukemissa", tähdensi Kaminen.
Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen muistutti Korihaiden pelanneen vahvan runkosarjan lopun, jota joukkue yritti hyödyntää sarjan avauspelissä.
"Meillä oli hirveän hyvä runkosarjan loppu ja pelasimme hyvää koripalloa. Päätimme porukalla lähteä haastamaan ToPoa ihan peruspelillämme, ottamatta mitään uusia jippoja käyttöön, vaikka olemmekin sellaisia harjoitelleet. Lopputulos oli kuitenkin nähdyn kaltainen, joten perjantaina kaivetaan sitten esille niitä uusia jippoja."
ToPo osoitti keskiviikkona puheet laajasta materiaalistaan todeksi. Joukkueen kaikki 12 pelaajaa pääsivät pisteille joukkueen heittäessä kakkosensa hurjalla 74 ja kolmosensa 46 prosentin tarkkuudella sisään. ToPon ykköstykkien Obie Trotterin (5 pistettä) ja Hanno Möttölän (13 pistettä) jäädessä keskiarvojensa alapuolelle nostivat piste-ennätyksekseen 18 pistettä heittänyt Anti Niskanen ja 12 pistettä pussittanut Michael Pounds tasoaan hurjasti juuri tärkeällä hetkellä. Lisäksi joukkueen taitava sentteri Tyray Pearson nakutti keskiarvojensa mukaiset 19 pistettä.
"Meidän pitää pystyä parantamaan puolustuspeliämme koko kentän matkalla", tietää Lehtonen keinon ToPon nujertamiseen.
Perjantaina Pohitullin yleisöllä on mahdollisuus nähdä livenä pelikentän puolella Suomen kaikkien aikojen paras koripalloilija, ainoana suomalaisena NBA:ssa pelannut Hanno Möttölä. Runkosarjassa 17 pisteen keskiarvolla pinnoja nakuttanut laitahyökkääjä heitti ottelusarjan avauspelissä 13 pistettä tarkalla sihdillä (1p: 1/1, 2p: 3/3, 3p: 2/4).
Korihait ja ToPo ovat kohdanneet pudotuspeleissä vuosien saatossa ottelusarjan avauspeli mukaan lukien 12 kertaa, joista ToPon nimiin on mennyt vain kolme. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että ToPo ei ole historiansa aikana voittanut yhtään pudotuspeliottelua Uudessakaupungissa, joten ottelusarjan katkaiseminen jo sunnuntaina Helsingissä vaatisi Topolta historian kirjoittamista uusiksi.
Pohitulli vitivalkoiseksi
Korihait toivoo perjantaina kotiyleisön ottavan mukaansa joukkueen peliasua valkoista. Päällensä voi pukea valkoisen paidan ja käteen kannattaa ottaa valkoista liinaa taikka huivia rumpujen ja torvien lisäksi. Korihait jakaa yleisölle myös valkoisia bang bang -muoviputkia tunnelman nostattamiseksi.
"Keskiviikkona joukkuetta oli Helsingissä kannustamassa hieno faniryhmä. Perjantaina kun on enemmän porukkaa joukkueen tukena, niin saadaan katsomon puolelta se kuudes kenttäpelaaja", toivoo joukkueen kapteeni Jussi Kumpulainen.
Jälkipelit Kirstassa
Perjantain ottelun jälkipelit pelataan ravintola Kirstassa, jossa on mahdollisuus kuulla Korihaiden valmennusjohdon sekä pelaajien mietteitä toisen puolivälieräottelun jälkeen. Lisäksi Kirsta tarjoaa kolmen täytteen pizzan sekä juoman kahdeksan euron hintaan kello 23:een saakka.
Korihait - ToPo perjantaina huhtikuun 9. päivänä kello 18.30 Pohitullin palloiluhallissa. Lippukassa aukeaa tuntia ennen ottelun alkua ja lippujen ennakkomyynti on käynnissä City Videossa, Sportia Cityssä sekä Korihaiden toimistolla (044-5674424) Urheilukeskuksessa. Alakatsomon istumapaikat on torstaina aamulla myyty loppuun, mutta pääty- ja yläkatsomoihin mahtuu yhä. Kaikkiaan Pohitulliin voidaan perjantaina ottaa 1627 katsojaa. Lippujen hinta on 16 euroa ja S-etukortilla 15 euroa. Jäsenkortilla voi lunastaa lippukassalta viiden euron hintaisen pääsylipun.