Otteluraportti: - Korihait
31. Lokakuuta 2009
Korihait nousi jo sarjakakkoseksi
Korihait haki perjantaina Espoosta kaksi sarjapistettä kukistettuaan Hongan lukemin 88-86 (50-44). Hyvätasoisen ja jännittävän pelin ukilaissankarit olivat Ray Cunningham (22/16), Josh Gonner (22/1) ja Bojan Sarcévic (20/3/5 syöttöä). Honkaa piti pelissä mukana viisik kolmosta säkittänyt Jukka Matinen (25/3) yhdessä Carl Elliotin (20/5) ja Tuukka Kotin (18/11) kanssa.
Korihaille voitto oli jo kolmas neljässä viimeisessä Espoossa pelatussa ottelussa. Ennen ”voittosumaa” ukilaiset olivat hävinneet 16 vuoden ajan kaikki Honkaa vastaan pelatut vieraspelit.
"Tämä oli kuin nyrkkeilyottelu, jossa katsottiin kumpi jää lopulta kehässä pystyyn. Tällä kertaa me jäimme, mutta peli olisi voinut kääntyä toisinkin", kuvaili Jyri Lehtonen pelin intensiteettiä.
Kolmannella jaksolla ottelua alusta saakka hallinnut Korihait karkasi jo 13 pisteen (61-48 ja 63-50) johtoon, mutta Carl Elliotin yhdeksän pisteen turvin Honka kiri jakson päätteeksi 68-66 lukemiin. Neljäs jakso eteni Korihaiden hienoisessa johdossa aina lukemiin 77-71 saakka, jolloin Josh Gonner loukkasi olkapäänsä törmättyään Matisen screeniin ja joutui toviksi vaihtoon ja Honka nousi kaksi minuuttia ennen loppusummeria 77-79 johtoon.
Kentälle palannut Josh Gonner vei kuitenkin kolmosella vieraat 80-79 johtoon, jonka jälkeen Tuukka Kotti esitti Korisliigan yhden upeimmista koreista. Mies donkkasi hyökkäyslevypallon suoraan ilmasta sisään kahden Korihaiden pelaajan välistä ja Tapiolan katsomo heräsi pauhuun Hongan siirryttyä 79-80 johtoon.
Tämän jälkeen esiin astui Korihaiden Ray Cunningham. Ensiksi hyökkäyslevypallosta Korihait 82-81 johtoon ja hetkeä myöhemmin vapaaheitoista lukemiksi 84-81. Carl Elliot toi Hongan vielä 84-83 lukemiin 16 sekuntia ennen loppua näppärällä ajolla korille, mutta tämän jälkeen Korihait esitti taktista kypsyyttä ja kylmähermoisuutta.
Bojan Sarcévicin vietyä Korihait vapaaheitoilla 86-83 johtoon, pysäytti nuorukainen taktisesti oikein Carl Elliotin. Jenkki heitti ensimmäisen vaparin sisään ja toisen ohi, jonka jälkeen Honka oli pakotettu rikkomaan levypallon ottanutta Ray Cunninghamia. Jenkki pussitti molemmat sisään, jonka jälkeen Korihait antoi Carl Elliotin tehdä vapaasti korin sekunti ennen loppua. Jyri Lehtonen kutsui joukkonsa aikalisälle, jota kautta Korihait sai sisään heiton puolikenttään eikä Honka päässyt enää rikkomaan Korihaiden saatua syötön turvallisesti perille etukentälle.
"Toteutimme peliämme hienosti lopussa, etenkin kun kyseessä oli toinen ottelu 48 tuntiin", sanaili tyytyväinen Jyri Lehtonen pelin jälkeen.
Hongan valmennuksesta vastannut Jussi Syrjänen oli omiensa esitykseen tyytyväinen tappiosta huolimatta. Enemmän miestä tuntui kuitenkin kismittävän AZ Reidin virhe kaksi minuuttia ennen loppua.
"Huomattavasti tyytyväisempi olo, kuin viimeksi voitetun ottelun jälkeen. Pyysin joukkueelta taistelua ja sitä se esittikin toisella puoliajalla."
"Käsittämätöntä, että tuomarit eivät viheltäneet Reidille epäurheilijamaista virhettä kaksi minuuttia ennen loppua. Siinä tämä ottelu ratkesi", purnasi Syrjänen.
AZ Reid rikkoi yksin läpi ollutta Sasu Salinia lay upissa kaksi minuuttia ennen loppua. Tuomarit vihelsivät Reidille tilanteesta normaalin virheen, josta seuranneista vapaaheitoista Salin vei Hongan 77-79 johtoon.
Kokenut Jukka Matinen sen sijaan tiivisti pelin tyylikkäästi arvioiden taiston olleen hyvätasoinen.
"Korihait aloitti ottelun erinomaisesti ja silloin kentällä oli valitettavasti vain yksi joukkue. Toinen puoliaika oli jo molemmilta tasollisesti hyvää peliä. Pienet marginaalit ratkaisivat."
Korihait rutisti viiteen viikkoon kymmenen ottelua, joten vapaa viikonloppu tuli pelaajille ja valmentajille tarpeeseen.
"Liigan avauskuukausi ja Suomen cup ovat tehneet syksystä todella raskaan. Vapaa viikonloppu tuli todella tarpeeseen", huokaisi Lehtonen.
Liiga jatkuu jo ensi keskiviikkona, jolloin Pohitullin parketille saapuu kärkiottelussa Kouvolan Kouvot.
Korihait pisteet/levypallot:
Gonner 22/1, Sarcévic 20/3/5 syöttöä, Kumpulainen 10/7, Saaristo 3/0, Heinonen 4/3, Cunningham 22/16, Reid 7/3
1p 77%, 2p 49%, 3p 39%, 39 levypalloa, 8 syöttöä, 15 virhettä, 9 menetystä, 5 riistoa, 1 torjunta
Honka pisteet/levypallot:
Elliot 20/3, Salin 6/2, Vanjoki 3/3, Cummings 9/3, Toivonen 2/0, Bell 3/3, Kotti 18/11, Matinen 25/3
1p 73%, 2p 55%, 3p 44%, 34 levypalloa, 8 syöttöä, 16 virhettä, 12 menetystä, 4 riistoa, 3 torjuntaa
Yleisöä: 823