Otteluraportti: - Korihait
13. Helmikuuta 2010
Korihait taisteli - tuloksena niukka tappio
Korihait esitti lauantaina Lappeenrannassa huikean taistelun kuuden pelaajan voimin. Vielä kolmannen jakson lopussa lukemin 66-52 johtanut haiparvi joutui päätöskympillä kuitenkin taipumaan kotijoukkueen rynnistyksen edessä ja näin sarjapisteet jäivät Lappeenrantaan lukemin 79-83 (45-40).
Korihaiden ja kentän ykköspyssy oli 38 pistettä heittänyt Josh Gonner, joka sai hyvää tukea Arizona Reidiltä (17/9) ja Petri Heinoselta (13/11). Kotijoukkueen pistekunkku oli 21 tikkiä nakuttanut Robert Turner ennen 19:ään pisteeseen yltänyttä ex-Korihai Akeem Scottia.
Korihait hallitsi lauantain ottelua ensimmäiset kolme jaksoa. Neljännellä jaksolla kotijoukkue tiivisti puolustusta ja pääsi jakson puolivälissä jo 69-74 johtoon. Josh Gonner nakutti kuitenkin puoleen minuuttiin kahdeksan pistettä nostaen Korihait vielä 77-74 johtoon reilut neljä minuuttia ennen loppua. Siihen kuitenkin vieraiden bensa loppui Robert Turnerin ja Akeem Scottin naulatessa kotivoiton ratkaisseet korit viimeisten minuuttien aikana.
"Pelasimme hienoa koripalloa ja toteutimme pelisuunnitelmaa täydellisesti. Harmi vain, ettei hieno peli auta meitä sarjataulukossa lainkaan", harmitteli Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen.
Ottelussa nähtiinkin varsin vauhdikasta hyökkäyspeliä kotijoukkueen yrittäessä peräti 43 kertaa kolmen pisteen kaaren takaa onnistuen 14 kertaa. Korihait vastasi 13:lla onnistuneella kolmosella, mutta yrityksiä oli vain 26. Korihait hakikin ratkaisuja lähempää (2p 16/36), kun taas kotijoukkue pyrki ratkaisuihin kauempaa (2p 16/26). Levypallot sen sijaan meni kotijoukkueelle selvästi lukemin 37-44, jonka lisäksi myös vapaaheitot (8/16) olivat ratkaisevassa asemassa voittajaa ratkoessa.
"Lisäksi viimeisellä neljänneksellä tuli menetyksiä, joiden vuoksi peli lipsahti käsistä. Ehkä me sitten vaan väsyimme lopussa", muistutti Lehtonen.
Viimeisen kahden viikon aikana Korihait on pelannut viisi ottelua, joista tuloksena on ollut vain yksi voitto. Tappioista kolme on tullut neljän pisteen marginaalilla. Kaikkiaan Korihait on pelannut kuluneella kaudella 15 ottelua, joissa piste-ero pelin päätyttyä on ollut kahdeksan pistettä tai vähemmän. Voittoja näistä 15:stä ottelusta on tullut vain viidesti.
Korisliigan viimeinen neljännes käynnistyy keskiviikkona ja silloin Korihaiden bussi suuntaa Forssaan, jossa vastaan asettuu sarjapaikastaan lujasti kamppaileva FoKoPo. Voitto Forssasta olisi myös Korihaille tärkeä kamppailussa pudotuspelipaikoista, sillä yhdeksäntenä oleva Joensuun Kataja lähestyy pelottavaa vauhtia.
Korihait pisteet/levypallot:
Gonner 38/6, Kumpulainen 3/7, Jalonen 2/1, Heinonen 13/11, Reid 17/9
1p 50%, 2p 44%, 3p 50%, 37 levypalloa, 11 syöttöä, 13 virhettä, 14 menetystä, 7 riistoa, 1 torjunta
LrNMKY pisteet/levypallot:
Vanjoki 11/2, Hall 12/15, Kulha 10/4, Pekkola 4/3, Turner 21/14, Koskinen 6/1, Scott 19/2/6 syöttöä
1p 53%, 2p 59%, 3p 33%, 44 levypalloa, 20 syöttöä, 17 virhettä, 11 menetystä, 11 riistoa, 2 torjuntaa
Yleisöä: 596
Ottelun kuvagalleria tästä.