Otteluraportti: FoKoPo - Korihait
17. Helmikuuta 2010
Korihait takaisin voittokantaan
Korihait haki keskiviikkona Forssasta tärkeät vieraspisteet murskaamalla isäntäjoukkue FoKoPon tylyin 89-65 (50-34) lukemin. Ottelu ratkesi toisen neljänneksen alussa ukilaisten karattua 24-19 lukemista parissa minuutissa 33-19 johtoon. Suurimmillaan Korihaiden johto kävi 29 pisteessä (87-58) kolme minuuttia ennen loppusummeria. Korihaiden lopun huolimattomuus päästi FoKoPon kaunistelemaan loppulukemia hieman siedettävimmiksi.
"Tasapainoinen esitys koko joukkueelta lopun menetyksiä lukuun ottamatta", kiitteli Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen joukkuetta.
Laajalla rintamalla onnistumisia viljelleen Korihaiden tehokkain oli 24 pistettä nostanut Arizona Reid. Josh Gonner heitti pisteitä 16 ja Mikko Jalonen pussitti kaikki 13 pistettään jo ensimmäisellä puoliajalla. Debyyttipelin haipaidassa pelannut Mark McCarroll keräsi 20 minuutissa tilastolukemat 19/6.
"Mikko Jalonen pelasi hienon pelin vanhassa kotisalissa ja Mark McCarroll toi isojen miesten rotaatioon kaivattua leveyttä. Muutenkin miehen ensi esiintyminen uudessa joukkueessa ei juuri paremmin olisi voinut sujua", suitsutti Lehtonen sentteriään, joka pussitti pisteensä 90 prosentin tarkkuudella ja esitti tukun ilmavia donkkeja.
Korihait murjoi voittoon tarvittavat pisteet lähinnä lähietäisyyksiltä heittämällä kolmen sekunnin alueelta kaikkiaan 56 pistettä FoKoPon 26:ta vastaan. Kakkosten osumatarkkuus ukilaisilla oli 63 prosenttia, kun taas FoKoPon vastaava lukema oli 53.
Kuluneella kaudella Korihait voitti FoKoPon kaikissa neljässä kohtaamisessa piste-eron ollessa hurjat 113 pistettä. Seuraava peli ja Mark McCarrollin kotidebyytti on vuorossa sunnuntaina, jolloin vastaan juoksee kovaan vireeseen ja sarjassa jo neljänneksi noussut KTP. Joukkueiden väliset kaikki kohtaamiset ovat kahden viime vuoden aikana päättyneet vierasvoittoihin ja Korihaiden viimeisin kotivoitto KTP:stä on peräti joulukuulta 2006. Sunnuntaina siis Pohitulliin kannustamaan Korihait pudotuspeleihin sekä harvinaiseen kotivoittoon KTP:stä!
Korihait pisteet/levypallot:
Gonner 16/5/5 syöttöä, Sarcévic 7/2/6 syöttöä, Kumpulainen 6/6, Jalonen 13/1, Heinonen 4/6, McCarroll 19/6, Reid 24/2/2 torjuntaa
1p 80%, 2p 63%, 3p 31%, 35 levypalloa, 18 syöttöä, 18 virhettä, 20 menetystä, 11 riistoa, 5 torjuntaa
FoKoPo pisteet/levypallot:
Molenius 2/1, Stewart 12/3, Viertola 3/2, Suokas 3/2, Barnett 15/4, Mäntylä 2/1, Brace 9/5, Nissinen 5/2, Vinson 14/8
1p 76%, 2p 52%, 3p 23%, 32 levypalloa, 10 syöttöä, 14 virhettä, 23 menetystä, 11 riistoa, 4 torjuntaa
Yleisöä: 418