Otteluraportti: - Korihait
24. Maaliskuuta 2010
Korihait pudotuspeleihin [sis. video]
Korihait varmisti keskiviikkona paikkansa kevään pudotuspeleihin, kun se löi Espoon Hongan huikeassa trillerissä jatkoajan jälkeen lukemin 95-94 (82-82, 38-28). Kotijoukkueen suureksi sankariksi nousi Mikko Jalonen, joka pussitti voittokolmosen Josh Gonnerin syötöstä puolitoista sekuntia ennen jatkoajan päättymistä. Hongan Ryan Bellin yritys kääntää peli vieraille kilpistyi Heikki Saariston ja Bojan Sarcévicin puristukseen.
"Kuvion mukaan sain pallon eikä siinä mitään ehtinyt ajattelemaan ennen heittoa. Kahdesti aiemmin olen tällä kaudella vastaavassa tilanteessa jäätynyt, joten jo oli aikakin onnistua", myhäili Mikko Jalonen.
Korihailla oli mahdollisuus ratkaista peli itselleen jo kolmannella jaksolla johdettuaan sitä muutamaan otteeseen 13:lla pisteellä. Honka puristi kuitenkin Jukka Matisen (25/9) ja Carl Elliotin (28/2) johdolla eron kiinni käyden neljännellä jaksolla jo neljän pisteen johdossakin.
Varsinaisen peliajan lopussa Hongalla oli mahdollisuus niitata peli nimiinsä, kun Carl Elliot pääsi 14 sekuntia ennen loppua lukemissa 83-85 päättämään Hongan kolme vastaan yksi nopeaa hyökkäystä. Huolimaton nosto korin alta meni kuitenkin ohi ja Arizona Reid tasoitti pelin vapaaheittoviivalta kahdeksan sekuntia ennen loppua. Carl Elliotin vaikea heittoyritys ottelun viimeisellä sekunnilla meni selvästi ohi ja edessä oli jatkoaika.
"Hongalla oli siinä lopussa jo ottelupallo", myönsi Korihaiden helpottunut valmentaja Jyri Lehtonen.
Jatkoaika eteni Hongan hienoisessa johdossa kunnes Korihait pääsi tasoittamaan pelin lukemissa 90-90 vajaa minuutti ennen loppua. Seuraavassa hyökkäyksessä Gerald Riley tyrkkäsi Jukka Matisen ohi menneen kolmosen sisään siirtäen Hongan uudelleen johtoon. Josh Gonner tasoitti pelin kuitenkin vapaaheittoviivalta 22 sekuntia ennen loppusummeria ja Hongan aikalisän jälkeen Korihait rikkoi taktisesti Hongan Ryan Belliä. Mies pussitti Hongan vapaaheittoviivalta 92-94 johtoon ja Korihait pääsi punomaan lopun kuviota aikalisälle.
Kotiyleisön raivokkaan kannustuksen siivittämänä haiparvi saapui aikalisältä tarkoituksena pelata pallo Josh Gonnerin kautta Mikko Jalosen käsiin. Suunnitelma onnistui täydellisesti ja Jalosen heiton painuessa renkaan lävitse räjähti lähes täysi Pohitulli ylös penkeistä käynnistäen villin voittotanssin yhdistettynä eläimelliseen huutoon.
"Ei saatu viimeiseen heittoon kättä tarpeeksi lähelle", harmitteli Hongan valmentaja Lars Ekström.
"Takamiesosastomme puolustamiseen olen tyytyväinen, mutta Arizona Reidin kanssa meillä oli taas ongelmia. Omaa peliämme saatiin kuitenkin ajoittain aktiivisemmaksi ja pääsimme taistelemaan voitosta", summasi Ekström ottelun kulun.
Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen oli tyytyväinen voittoon, mutta ennen kaikkea varmistuneeseen pudotuspelipaikkaan.
"Pudotuspelipaikan varmistuminen tietysti helpottaa, mutta kyllä me haluamme nousta sarjataulukossa vielä ylemmäs. Jopa viides sija on mahdollinen", muistutti Lehtonen.
"Honka oli toisella puoliajalla erinomainen ja sai meidät pois normaalista pelisysteemistämme. Viime aikojen voitot ovat kuitenkin nostaneet joukkueen itseluottamusta eikä usko loppunut, vaikka Honka johtikin lopussa", kiitteli Lehtonen.
Korihait varmisti siis pääsynsä pudotuspeleihin jo kolmantena keväänä peräkkäin ja neljännen kerran viiden viime vuoden aikana. Ei hullumpi suoritus 15.000 asukkaan pikkukaupungin koripallomiehistöltä. Kevään ratkaisupelit ovat nostattaneet tunnelman Pohitullissa ajoittain varsin karnevaalimaiseksi ja Hongan kaadossa oli myös kotiyleisöllä iso rooli. Korihait pelaa vielä lauantaina Kouvolassa ja runkosarja päättyy tiistaina maaliskuun 30. päivänä kotiotteluun Lappeenrannan NMKY:tä vastaan.
Mikko Jalosen voittokorin näet tästä [kiitokset Salon suuntaan editoinnista].
Korihait pisteet/levypallot:
Gonner 20/3, Sarcévic 4/3, Kumpulainen 5/4, Jalonen 15/4, Saaristo 0/1, Heinonen 12/5, McCarroll 13/3, Reid 26/8
1p 78%, 2p 61%, 3p 33%, 40 levypalloa, 10 syöttöä, 27 virhettä, 20 menetystä, 7 riistoa, 1 torjunta
Honka pisteet/levypallot:
Riley 12/3, Elliot 28/2, Salin 6/2, Iisalo 2/1, Lindbom 5/2, Bell 11/4, Kotti 11/10, Matinen 25/9
1p 59%, 2p 54%, 3p 37%, 34 levypalloa, 4 syöttöä, 28 virhettä, 13 menetystä, 9 riistoa, 2 torjuntaa
Ottelun Kukko, Korihait: Mikko Jalonen
Ottelun Kukko, Honka: Jukka Matinen
Yleisöä: 893