Korihait.fi http://www.korihait.fi/ Korihait.fi -sivustolla julkaistut uutiset, otteluennakot ja otteluraportit. Fri, 18 May 2012 15:03:55 +0300 Fri, 18 May 2012 15:03:55 +0300 10 Kukko Beachkoris käynnistää kesän http://www.korihait.fi/uutiset/892 Korihait järjestää kaupunkifestivaali Merefestien yhteydessä lauantaina kesäkuun 9. päivänä jo kuudetta kertaa pelattavan Kukko Beachkoriksen. Kyseessä on rantahiekalla pelattava kolme vastaan kolme koripalloturnaus, jossa erona tuttuun katukoripalloon on se, että pelialustana on pehmeä hiekka ja peliaika on kaksi kerta viisi minuuttia. Muilta osin peli muistuttaa katukorista eli eli korista saa yhden pisteen ja pelaajat tuomitsevat itse ottelun.

Beachkoris on Saksassa vuonna 1998 kehitetty koripallon muoto. Kehittäjänä toimivat surffaajat, jotka parempia aaltoja odotellessa kehittivät koripalloa muistuttavan pelin rantahietikolle. Suomessa beachkorista on pelattu kesäisin Uudessakaupungissa, johon laji rantautui Korihaiden toimesta kesällä 2007. Perimteinen Kukko Beachkoris on kerännyt vuosittain parisenkymmentä joukkuetta kamppailemaan paremmuudesta rantahietikolla.

Beachkoriksen viehätys löytyy pelin haastavuudesta sekä tietysti beachin aurinkoisesta ja lämpimästä kesätunnelmasta. Kaksi kertaa viiden minuutin peli saa hikikarpalot kovakuntoisenkin otsalle, sillä hiekka alustana on rankka. Kun kokeilee hypätä, puolustaa tai irrota nopeaan hyökkäykseen, saa puristaa tosissaan, jotta liikkeisiin tulee edes vähän terävyyttä. Osa lajia kokeilleista pitää lajia paljon vaativampana kuin rantalentopallo. Rankkuudesta huolimatta pelin tarkoitus on pitää hauskaa, nauttia auringosta ja tietenkin koripallosta. Vielä päiviä turnauksen jälkeen silmistä, korvista ja hiuksista löytyvä hiekka muistuttaa hauskasta rantapäivästä.

Kukko Beachkoris on avoin kaikille katukorista kaipaaville ja uutta kesäistä lajia yrittämään haluaville. Hiekka tasoittaa sekä fyysiset että taidolliset erot, joten turnaukseen on helppo osallistua myös niiden, jotka eivät ole koripalloa ole tosissaan ennen pelannut.

Beachkoriksessa on omat sarjat miehille ja naisille kuin myös suosituille sekajoukkueille aikuisissa sekä junioreissa, joissa kentällä pitää kerralla olla vähintään yksi naispuolinen pelaaja. Turnauksen hinta on kaikissa sarjoissa 60 euroa joukkueelta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot turnauskukko Tom Westerholmilta (044 567 44 24) ja viimeinen ilmoittautumispäivä turnaukseen on keskiviikko kesäkuun 6. päivä.

SÄÄNNÖT
Peliaika 2 x 5 minuuttia suoraa aikaa
Korista 1 piste
Pelataan kahteen koriin kolme vastaan kolme
Joukkueessa 4-5 pelaajaa
Kenttä 10-12 metriä pitkä
Ei sivurajoja
Pallon ollessa vapaana hiekassa, se joka ensin koskettaa kädellään palloa saa jatkaa peliä
Pelataan ilman kuljetuksia
Pelaaja saa ottaa pallo kädessä kaksi ja puoli askelta, jonka jälkeen on syötettävä. Palloa ei saa vierittää.
Reilu peli - virheet tuomitaan itse
Puoliaikaa kohden viisi joukkuevirhettä, jonka jälkeen virheestä saa vapaaheiton noin vapaaheittoviivan kohdalta. Virheen tapahtuessa peli jatkuu takakentältä.
Mixed sarjassa kentällä oltava koko ajan vähintään yksi tyttö/nainen. Herrasmies säännön mukaan miehet eivät blokkaa naisten heittoja.

KUKKO BEACHKORIS LYHYESTI
Milloin? Lauantaina 9. päivänä kesäkuuta kello 13.00
Missä? Sorvakon rantapuisto, Kullervontien ja Väinämöisenpolun risteys, Uusikaupunki
Sarjat? Omat sarjat miehille ja naisille sekä aikuisten ja junioreiden sekajoukkueille
Ilmoittautuminen? Keskiviikkoon 6.6. mennessä osoitteeseen tom.westerholm@uusikaupunki.fi. Ilmoita joukkueen nimi, sarja, yhdyshenkilö, sähköposti ja puhelinnumero
Mitä maksaa? 60 euroa joukkueelta
Mihin maksetaan? Ilmoittautumisen yhteydessä tilille 435012-25561 (Korihait/koripallojuniorit) ja viitteeksi joukkueen nimi sekä sarja
Otteluohjelma? Joka joukkueelle taataan kolme ottelua, otteluohjelma toimitetaan sähköpostilla perjantaina 8.6.

Kukko Beachkoris on nyt myös Facebookissa - klikkaa itsesi osoitteeseen www.facebook.com/beachkoris.

]]>
Tue, 15 May 2012 23:35:50 +0300 892
Valtteri Järvenpää vuoden junioripelaaja http://www.korihait.fi/uutiset/891 Korihaiden perinteisiä koripallokauden päättäjäisiä vietettiin viime viikon maanantaina Pohitullin palloiluhallissa, johon oli kerääntynyt reilut sata junioria sekä heidän huoltajaa. Tilaisuudessa muistettiin kauden aikana kunnostautuneita pelaajia sekä muita toimijoita. Kustakin juniorijoukkueesta palkittiin joukkueen arvokkain sekä kehittynein pelaaja. Palkintosateen lisäksi nautittiin Askondin munkeista ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan limuista.

Korihaiden vuoden junioripelaajana palkittiin P98-joukkueen Valtteri Järvenpää, joka esitti hienoja otteita C-poikien SM-sarjan otteluissa. Lisäksi hän oli mukana ikäluokan maajoukkueleirityksessä. Harrin Maljan eli A-poikien tarkimman vapaaheittäjän pysti meni Aleksi Peltoselle 70,0 prosentin tarkkuudella.

Vuoden seuratyöntekijäksi valittiin Tero Kutila, jonka panos oli iso niin miesten liigaotteluiden kuin myös junioreiotteluiden järjestelyissä, ja vuoden valmentajana palkittiin A-poikien valmentaja Marko Vehniäinen.

MVP-palkinnot joukkueittain luovutettiin seuraaville pelaajille:
Mikko Sotka, Daniel Herbert, Antto Myllynen, Valtteri Järvenpää, Lauri Ylä-Himanka, Roope Viinikkala, Henri Veijanen, Aapo Siivonen, Kaisa Pirilä, Adeliina Nikula ja Elli Lahikainen

Kehittyneimmät pelaaja joukkueittain olivat:
Roope Tammi, Joonas Lintula, Elias Nummi, Juhani Laitinen, Jonni Kuusio, Ville Wehman, Aamos Nikula, Ada Paldanius, Liina Hyytiä ja Saara Niemi

]]>
Tue, 15 May 2012 19:45:49 +0300 891
Pyry Rainamaa jatkaa Korihaissa http://www.korihait.fi/uutiset/890 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen laitahyökkääjä Pyry Rainamaan kanssa. Viime kaudella 194-senttinen ja 21-vuotias Rainamaa heitti keskimäärin 4,7 pistettä yhden ottelun korkeimman kirjauksen ollessa 16 pinnaa. Lisäksi kovana puolustajana tunnettu Rainamaa oli joukkueensa ykkönen plusmiinus-tilastoissa.

"Jatkaminen Korihaissa oli luonnollinen valinta, sillä asiat Uudessakaupungissa ovat toimineet hyvin ja peli- sekä harjoitusolosuhteet ovat olleet erinomaisesti hoidettuja. Kun myös vastuuta on ollut tarjolla ja oma kehittyminen on sujunut, niin mikäs täällä on jatkaessa", myhäili Rainamaa tyytyväisenä sopimuspaperi kädessä.

Korihaiden seurajohtaja Tom Westerholm oli luonnollisesti mielissään Rainamaan jatkamisesta haipaidassa.

"Pyry toi viime kaudella monesti peliimme uutta sykettä onnistuneella puolustuspelillä sekä röyhkeän rohkealla asenteella myös hyökkäyspäässä. Joukkueen rakentaminen on sujunut erinomaisesti suunnitelmien mukaisesti", intoili Westerholm Pohitullin yleisön suosikiksi nousseen Rainmaan jatkosopimuksesta.

Korihailla on ensi kaudesta pelaajasopimukset Pyry Rainamaan lisäksi Petri Heinosen, Mikko Jalosen, Niko Malisen, Mikael Herbertin sekä Hongasta siirtyneen Villematti Kopion kanssa.

PYRY RAINAMAA PÄHKINÄNKUORESSA
Syntymäaika: 16.10.1990
Pituus: 194cm
Paino: 90kg
Pelipaikka: laitahyökkääjä
Kasvattajaseura: Porvoon Tarmo
Aiemmat pääsarjaseurat: Torpan Pojat (Korisliiga ja 1. divisioona)
Korisliiga: 62 ottelua, joissa keskimäärin 3,8 pistettä. Yhden ottelun piste-ennätys 16.
Kausi 2011-2012: 39 ottelua, 18mpg, 4,7ppg, 2,1rpg, 1p 70%, 2p 49%, 3p 26%, 1,1apg, 0,5spg, yhden ottelun piste-ennätys 16.
Erikoista: Kaudella 2010-2011 ToPon 1. divisioonajoukkueessa 16.3 pistettä, joka oli divarin kolmanneksi korkein suomalaispelaajan pistekeskiarvo.

]]>
Mon, 14 May 2012 10:59:48 +0300 890
Koululaisten katukoris onnistui mainiosti http://www.korihait.fi/uutiset/889 Uudenkaupungin torilla keskiviikkona pelattu Pohjola Street Basket Fun onnistui mainiosti. Kolean kevään lämpimin päivä helli osallistujia ja kaikkiaan 62 joukkuetta pelasikin 110 ottelua poutasäässä. Pääpaino otteluissa oli liikunnan riemun tarjoamisessa eikä mestaruuksien ratkoamisessa - näin ollen tuloksia ei kirjattu ylös vaan ottelun lopputulos kerrottiin pelanneille joukkueille.

Korihait kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja toivottaa kaikille antoisaa katukoriskesää. Ensi toukokuussa tavataan jälleen samoissa merkeissä.

]]>
Thu, 10 May 2012 10:52:40 +0300 889
Lasten katukoris valtaa keskiviikkona torin http://www.korihait.fi/uutiset/888 Korihaiden yhdessä Suomen koripalloliiton kanssa järjestämä Pohjola Street Basket Fun valtaa Uudenkaupungin torin keskiviikkona toukokuun 9. päivänä. Mukaan ilmoittautui kaikkiaan 62 joukkuetta Uudenkaupungin alakoulujen 3.-6. luokilta ja kello 11.00 alkavassa tapahtumassa pelataan yhteensä 110 ottelua.

Katukoriksen tarkoituksena ei ole hakea kaupungin parasta joukkuetta, vaan antaa lapsille mahdollisuus kokea onnistumisia liikunnan parissa ja ohjata tätä kautta heitä liikunnalliseen elämään. Reilun pelin hengessä lapset tuomitsevat itse ottelut ja pelejä ohjaa kullakin kentällä kenttävahdit.

Otteluohjelma sekä katukoriksen Fun--säännöt löytyvät tästä.

]]>
Tue, 08 May 2012 13:01:37 +0300 888