Uutiset
7. Joulukuuta 2008
Jussi Kumpulainen Varsinais-Suomen paras koripalloilija
Turun Urheilutoimittajien Kerho on valinnut Korihaiden kapteenin Jussi Kumpulaisen Varsinais-Suomen parhaaksi koripalloilijaksi vuonna 2008. Toista kauttaan Korihaissa pelaava Kumpulainen on alkukaudesta nakuttanut pisteitä 10,6 ja napsinut levypalloja 6,2 ottelukohtaisella keskiarvolla. Viime kaudella Kumpulaisen vastaavat lukemat olivat 12,8 ja 8,6.
Urallaan Kumpulainen on pelannut 30 miesten maaottelua. Kotoisesta liigasta otteluita löytyy tällä hetkellä 318 jonka lisäksi Kumpulainen on pelannut ammattilaisena sekä Saksan että Belgian liigoissa.
Tiukasti Varsinais-Suomen koripallovaltikkaa hallussaan pitävän Korihaiden edellinen alueen parhaaksi valittu pelaaja oli Gerald Lee Jr. vuonna 2006.
Seuraavan kerran Jussi Kumpulainen ja Korihait nähdään tositoimissa keskiviikkona joulukuun 10. päivänä, jolloin Korihait kohtaa kotiottelussa viime kevään puolivälierävastustajansa Kouvot. Tänä syksynä Kouvot ehti pudottamaan Korihait jo Suomen cupista, joten kalavelkoja Korihailla on maksettavana melkoinen määrä.
Uutisarkisto
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008