Uutiset
15. Tammikuuta 2009
Äijähait vs. Super-Pantterit lauantaina Pohitullissa
Äijähait jatkaa ikämiesten SM-sarja pelejään tulevana lauantaina Pohitullissa, kun kello 16.00 alkavassa ottelussa vastaan asettuu perinteikkään helsinkiläisseuran Panttereiden ikämiesjoukkue Super-Pantterit.
Vastustajan kokoonpanosta ei ole tarkempaa tietoa, mutta Super-Panttereiden voitto toisesta perinteisestä pääkaupunkilais yhdistelmästä Hongasta antaa odottaa tiukkaa vastusta.
Äijähait on pelannut sarjassa kaksi jännittävää ja yleisöön menevää kotiottelua. Toisessa joukkue kärsi niukan tappion sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvalle Kisikselle ja toisessa joukkue otti tärkeän jatkoaikavoiton kivikovasta lahtelaisjoukkueesta SeKoLaKosta.
Äijähaiden molempia kotiotteluita on ollut seuraamassa satakunta katsojaa ja molemmilla kerroilla he ovat saaneet nähtäväksi yllättävänkin hyviä otteita. Pelit ovat osoittaneet, että entisten ukilaisten liiga- alasarajapelaajien taidot ovat edelleen tallella vaikka pelin tempo on laskenut. Tosin esimerkiksi vasta alkukaudesta pääsarjauransa päättänyt Pasi Kauha voisi pelinopeutensa puolesta pelata vieläkin maamme pääsarjassa.
Äijähait toivoo lauantaiksi jälleen runsaslukuista yleisöä nauttimaan hyvästä ikämieskoriksesta. Pelissä pidetään buffettia, jonka tuotto menee seuran juniorityön hyväksi.
Äijähait - Super-Pantterit, 40v SM-sarjaa, Pohitullissa lauantaina tammikuun 17. päivänä kello 16.00. Otteluun on vapaa pääsy!
Uutisarkisto
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008