Uudenkaupungin Korihait

Uutiset

17. Tammikuuta 2009

A-pojille tappio ykkösdivarissa

Korihait kärsi lauantaina 67-80 (41-37) kotitappion A-poikien ykkösdivarissa Tampereen Pyrinnölle. Korihaiden tehot lepäsivät 28 pistettä tehneet Ognjen Kuzmicin sekä 23 pinnaa nakanneen Juuso Laineen harteilla. Pyrinnöstä kolme pelaajaa heitti vähintään 20 pistettä: Kristian Rasinaho 22, Miikka Marttinen 20 ja Santeri Liljeberg 20.

Korihait johti ottelua hienokseltaan aina kolmannen jakson puoliväliin saakka. Lukemista 55-48 Pyrintö vei viiden minuutin jakson 0-16 siirtyen 55-64 johtoon. Kotijoukkue nousi loppuminuuteilla vielä 61-64 lukemiin, mutta lopun hyökkäyspään hassit kostautuivat puolustuspäässä ja Pyrintö pääsi naulaamaan pelitapahtumiin nähden yllättävänkin suurinumeroisen voiton.

Korihait voitti ottelussa levypallot peräti 66-37, mutta luokaton heittopeli kolmosissa (3/24) sekä vapaaheitoissa (4/16) maksoivat tällä kertaa voiton. Myös 22 menetystä olivat liikaa kuin myös kotijoukkueen purnaaminen ajoittain varsin kovan pelin sallineille erotuomareille. Kahden pisteen heitoissa Korihait oli sen sijaan edellä prosentein 51-38.

A-poikien ykkösdivari jatkuu ensi lauantaina ja silloin nuoret hait saavat vastaansa Salon Vilppaan. Ottelu alkaa Pohitullissa kello 17.00.

Korihait pisteet/levypallot:
Henkka Junnila, Taneli Vehanti 4/4, Markus Vehanen 9/12, Aaron Mierlahti 1/9, Jaakko Salminen 2/3, Juuso Laine 23/6/5 syöttöä, Martti Luotonen 0/1, Janne Pursiainen, Matias Urpi 0/6, Ognjen Kuzmic 28/18/4 torjuntaa
1p 25,0%, 2p 50,9%, 3p 12,5%, 66 levypalloa, 11 syöttöä, 20 virhettä, 22 menetystä, 7 riistoa, 4 torjuntaa