Uutiset
7. Maaliskuuta 2009
A-poikien taistelua ei palkittu
Korihaiden A-pojat olisivat ansainneet ainakin yhden sarjapisteen lauantaina hyvästä taistelusta sarjajohtaja Helsingin NMKY.tä vastaan. Säälipisteitä ei urheilussa kuitenkaan tunneta ja Kristika nappasi jo 14:n peräkkäisen voiton loppulukemien ollessa 58-70 (32-31).
Korihaiden ykkönen oli teholukemilla 16/10 Simo Peuraniemi ennen 15 pisteeseen yltänyttä Eemeli Salinia ja 14 pistettä heittänyttä Aaron Mierlahtea. HNMKY:n tehokkain oli 23 pistettä tykittänyt Stefan Beatovich yhdessä 21 pistettä heittäneen Oscar Lindqvistin kanssa.
Korihait joutui otteluun vain kuuden pelaajan voimin, kun sivussa olivat nilkkavaivaiset avausviisikon pelaajat Ognjen Kuzmic, Jaakko Salminen ja Juuso Laine. Viimeksi mainittu loukkasi nilkkansa kaksi viikkoa sitten ottelussa FoKoPoa vastaan ja kaksi muuta väänsivät nilkkansa perjantain viimeisteleytreeneissä. Kun vielä siirtoikkunakin oli mennyt jo umpeen, ei joukkue kyennyt hakemaan täydennystä aluesarjaa pelaavasta seuran toisesta A-poikajoukkueestakaan.
Tasaisesti edennyt ottelu oli vielä vajaat viisi minuuttia ennen loppua kotijoukkueen 56-55 johtolukemissa, kunnes parista menetyksestä ja helpohkosta ohiheitosta vierailijat pääsivät iskemään tarvittavan eron nopeilla hyökkäyksillä. Kahden minuutin jakso meni HNMKY:lle 0-10 Stefan Beatovichin ja Aaro Tannerin heittäessä vierailijoiden pisteet.
"Hieno taistelu joukkueelta, mutta valitettavasti siitä ei saa yhtään sarjapistettä."
"Lopussa taisi tulla hieman väsymys jalkoihin ja vastustaja pääsi niittaamaan parilla nopealla itselleen henkisen yliotteen", näki ottelun ratkaisun ukilaisten valmentaja Tom Westerholm.
A-poikien ykkösdivaria on jäljellä kolme kierrosta ja Korihaiden paikka pudotuspeleihin on kahden peräkkäisen tappion myötä saanut hieman vastatuulta. Voitot lopuista kolmesta ottelusta (Sykki vieraissa, Huima kotona ja Pyrintö vieraissa) avaisi todennäköisesti paikan loppupeleihin, mutta paljon on muissa otteluissa pelattu ristiin, joten varmaa on vain epävarmuus...
Korihait pisteet/levypallot:
Taneli Vehanti 4/4, Markus Vehanen 5/9, Aaron Mierlahti 14/3, Matias Urpi 4/6, Eemeli Salin 15/8, Simo Peuraniemi 16/10
1p 36,4%, 2p 53,3%, 3p 9,1%, 43 levypalloa, 9 syöttöä, 17 virhettä, 21 menetystä, 12 riistoa, 1 torjunta
Uutisarkisto
- Tammikuu 2012
- Joulukuu 2011
- Marraskuu 2011
- Lokakuu 2011
- Syyskuu 2011
- Elokuu 2011
- Heinäkuu 2011
- Kesäkuu 2011
- Toukokuu 2011
- Huhtikuu 2011
- Maaliskuu 2011
- Helmikuu 2011
- Tammikuu 2011
- Joulukuu 2010
- Marraskuu 2010
- Lokakuu 2010
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008