Uudenkaupungin Korihait

Uutiset

6. Huhtikuuta 2009

A-pojat Final Fouriin

Korihaiden A-pojat tarvitsivat lauantaina ykkösdivarin päätösottelussa Tampereella voiton selvitäkseen neljän joukkueen lopputurnaukseen. Nuorten haiden kantti kesti kuumilla loppuhetkillä hyvin ja tuliaisena oli voitto lukemin 73-72 (38-42). Lopputurnaus pelataan lauantaina huhtikuun 18. päivänä Helsingissä ja vastaansa Korihait saa välierässä Kouvot.

Korihailla on historian saatosta yksi A-poikien valtakunnalisen ykkösdivarin voitto. Tämä tapahtui vuonna 1996, jolloin vuonna 1978 ja 1979 syntyineiden poikien yhdistelmäjoukkue valloitti divarimestaruuden.

Lauantaina Korihait oli Tampereella takaa-ajajan asemassa suurimman osan ottelusta. Simo Peuraniemen vapaaheitoilla sekä Aaron Mierlahden kolmosella Korihait siirtyi kuitenkin 71-70 johtoon minuutti ennen loppua. Pyrintö meni vielä 18 pistettä ottelussa heittäneen Alex Vaenerbergin vapaaheitoilla 71-70 johtoon, mutta Simo Peuramiemi nosti Korihait lopulliseen 73-72 johtoon puoli minuuttia ennen loppua.

"Viimeisestä kahdesta runkosarjanpelistä tarvitsimme kaksi voittoa ja ne tulivat kahden ja yhden pisteen marginaaleilla. Kertoo hienolla tavalla joukkueen henkisestä kantista", kiitteli valmentaja Tom Westerholm.

Korihait pisteet/levypallot:
Taneli Vehanti 5/2, Markus Vehanen 7/4, Aaron Mierlahti 10/5, Jaakko Salminen 3/3, Juuso Laine 12/5, Matias Urpi 4/0, Ognjen Kuzmic 19/24/6 torjuntaa, Simo Peuraniemi 13/7
1p 64,3%, 2p 52,6%, 3p 27,8%, 56 levypalloa, 10 syöttöä, 21 virhettä, 26 menetystä, 7 riistoa, 7 torjuntaa