Uutiset
12. Toukokuuta 2009
Kukko Beachkoris valtaa Merefestit
Korihait järjestää kaupunkifestivaali Merefestien yhteydessä lauantaina kesäkuun 6. päivänä kolmatta kertaa pelattavan Kukko Beachkoriksen. Kyseessä on rantahiekalla pelattava kolme vastaan kolme koripalloturnaus. Säännöt ovat katukoripallosta tutut eli korista saa yhden pisteen ja pelaajat tuomitsevat itse ottelun. Erona tuttuun katukorikseen on puolestaan se, että peliaika on kaksi kertaa viisi minuuttia suoraa aikaa ja ottelut pelataan kahteen koriin pehmeän hiekan toimiessa pelialustana.
Tunnelman beachkorikseen takoo aikaisempien vuosien tapaan DJ Samppa, jonka lisäksi tämän vuoden uutuutena Kukko Beachkoriksessa on Kukkosurffaus. Kaikille avoimessa ja pääsymaksuvapaassa kisassa on tarkoitus pysyä surffilaudan päällä mahdollisimman pitkään "aaltojen" yrittäessä heittää rohkeaa surffaajaa laudalta pois.
Beachkoris on Saksassa vuonna 1998 kehitetty koripallon muoto. Kehittäjänä toimivat surffaajat, jotka parempia aaltoja odotellessa kehittivät koripalloa muistuttavan pelin rantahietikolle. Sakassa laji onkin huimassa nousussa ja vuonna 2005 pelattiin Cuxhavenissa ensimmäistä kertaa Saksan mestaruudesta. Turnaukseen osallistui peräti 200 joukkuetta, joista alkukarsintojen kautta varsinaiseen kaksipäiväiseen turnaukseen selvisi 28 joukkuetta.
Beachkoriksen viehätys löytyy pelin haastavuudesta sekä tietysti beachin aurinkoisesta ja lämpimästä kesätunnelmasta. Kaksi kertaa viiden minuutin peli saa hikikarpalot kovakuntoisenkin otsalle, sillä hiekka alustana on rankka. Kun kokeilee hypätä, puolustaa tai irrota nopeaan hyökkäykseen, saa puristaa tosissaan, jotta liikkeisiin tulee edes vähän terävyyttä. Osa lajia kokeilleista pitää lajia paljon vaativampana kuin rantalentopallo. Rankkuudesta huolimatta pelin tarkoitus on pitää hauskaa, nauttia auringosta ja tietenkin koripallosta. Vielä päiviä turnauksen jälkeen silmistä, korvista ja hiuksista löytyvä hiekka muistuttaa hauskasta rantapäivästä.
Kolmatta kertaa järjestettävä Kukko Beachkoris käynnistyy lauantaina kesäkuun 6. päivänä Sorvakon rantapuistossa kello 10 ja jatkuvat iltapäivän puolella. Turnaus on avoin kaikille katukorista kaipaaville ja uutta kesäistä lajia yrittämään haluaville. Hiekka tasoittaa sekä fyysiset että taidolliset erot, joten turnaukseen on helppo osallistua myös niiden, jotka eivät ole koripalloa ole tosissaan ennen pelannut.
Turnauksessa on omat sarjat miehille ja naisille kuin myös suosituille sekajoukkueille, joissa kentällä pitää kerralla olla vähintään yksi naispuolinen pelaaja. Turnauksen hinta on kaikissa sarjoissa 50 euroa joukkueelta.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kukko Beachkoriksesta turnauskukko Tom Westerholmilta (044 567 44 24). Viimeinen ilmoittautumispäivä turnaukseen on keskiviikko kesäkuun 3. päivä.
SÄÄNNÖT
Peliaika 2 x 5 minuuttia suoraa aikaa
Korista 1 piste
Pelataan kahteen koriin kolme vastaan kolme
Joukkueessa 4-5 pelaajaa
Kenttä 10-12 metriä pitkä
Ei sivurajoja
Pallon ollessa vapaana hiekassa, se joka ensin koskettaa kädellään palloa saa jatkaa peliä
Pelataan ilman kuljetuksia
Pelaaja saa ottaa pallo kädessä kaksi ja puoli askelta, jonka jälkeen on syötettävä. Palloa ei saa vierittää.
Reilu peli - virheet tuomitaan itse
Puoliaikaa kohden viisi joukkuevirhettä, jonka jälkeen virheestä saa vapaaheiton noin vapaaheittoviivan kohdalta. Virheen tapahtuessa peli jatkuu takakentältä.
Mixed sarjassa kentällä oltava koko ajan vähintään yksi nainen. Herrasmies säännön mukaan miehet eivät blokkaa naisten heittoja.
KUKKO BEACHKORIS LYHYESTI
Milloin? Lauantaina 6. päivänä kesäkuuta kello 10.00
Missä? Sorvakon rantapuisto, Kullervontien ja Väinämöisenpolun risteys, Uusikaupunki
Sarjat? Omat sarjat miehille, naisille ja sekajoukkueille
Ilmoittautuminen? Keskiviikkoon 3. päivään kesäkuuta mennessä osoitteeseen korihait@uusikaupunki.fi. Ilmoita joukkueen nimi, sarja, yhdyshenkilö, sähköposti ja puhelinnumero
Mitä maksaa? 50 euroa joukkueelta
Mihin maksetaan? Ilmoittautumisen yhteydessä tilille 435012-25561 (Korihait/koripallojuniorit) ja viitteeksi joukkueen nimi sekä sarja
Otteluohjelma? Joka joukkueelle taataan kaksi ottelua, otteluohjelma toimitetaan sähköpostilla perjantaina 5.6.
Uutisarkisto
- Tammikuu 2012
- Joulukuu 2011
- Marraskuu 2011
- Lokakuu 2011
- Syyskuu 2011
- Elokuu 2011
- Heinäkuu 2011
- Kesäkuu 2011
- Toukokuu 2011
- Huhtikuu 2011
- Maaliskuu 2011
- Helmikuu 2011
- Tammikuu 2011
- Joulukuu 2010
- Marraskuu 2010
- Lokakuu 2010
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008