Uutiset
12. Elokuuta 2009
Menestystä Delfin Basketissa
Korihaiden 1997 ja 1998 syntyneet pojat osallistuivat elokuun alussa Tampereella järjestettettyn perinteiseen Delfin Basket turnaukseen. Menestystä tuli molemmille joukkueille P97 joukkueen voittaessa pronssia ja P98 poikien saavuttaessa hopeaa.
Menestyminen arvostetussa ja kovatasoisessa turnauksessa jatkoi Korihaiden junioreiden hyvää vuoden 2009 menestystä. Viime keväänä A-pojat voittivat valtakunnallisen 1. divisioonan ja B-pojat olivat puolestaan alueen ykkösiä.
P97 PARANSI VIIME VUODEN SIJOITUSTAAN
Korihait P97 lähti turnaukseen pelaamaan ensimmäisiä pelejä virallisiin aikuisten koreihin sekä samalla parantamaan turnauksen viime vuotista viidettä sijaa. Ensimmäiset pelit olivat viime vuoden tapaan hieman tunnustelevia, mutta turnauksen vanhetessa joukkue löysi tutun rytmin peliinsä ja paikan pronssittelussa.
Pronssiottelussa vastaan asettui tamperelainen Raholan Pyrkivä. Korihaiden nopea ja taitava joukkue sai hyvällä joukkuepuolustuksellaan sekä nopeilla hyökkäyksillään hallittua ottelun tempoa kookkaampaa vastustajaa vastaan ja tuloksena niukka 22-21 voitto ja pronssiset mitalit kaulaan.
Turnauksen lyhennetyn peliajan (2x10min) ja seitsemän pelin aikana kaikki joukkueen pelaajat onnistuivat pisteiden tekemisessä. Siirtyminen isoihin koreihin ja samalla isompaan palloon tuotti ennakoidusti hieman vaikeuksia, mutta kokonaisuutena joukkue selvitti ensimmäiset pelit aikuisten koreihin hienosti.
Pronssijoukkueen pelaajat ja pisteet:
Kasperi Hyytiä (3), Olli Kutila (34), Oskari Kutila (30), Jaakko Lahti (17), Teo Nikulainen (2), Krister Silokivi (2), Akseli Simola (7), Teemu Simola (4), Verneri Vaara (82), Teemu Vesterinen (19), Jorma Vaara (valmentaja), Essi Lehtonen (valmentaja)
TOPO JÄLLEEN LIIAN KOVA P98 POJILLE
Poikien 1998 sarjassa Korihaiden joukkue lähti tavoittelemaan viimevuoden tapaan loppuottelupaikkaa ja valmentajiensa, kolmen Petri, Blombergin, Mäkelän ja liigajoukkueen apuvalmentaja Helmisen johdolla.
Alkusarjan ensimmäinen ottelu oli viimevuoden finaaliottelun toisinto Korihaiden saadessa vastaansa ToPon, joka vei pelin ylivoimaisesti nimiinsä. Tästä sisuntuneena Korihait voitti kaikki seuraavat ottelut ja saavutti finaalipaikan, jossa vastaan asettui jälleen ToPo.
ToPo karkasi heti alussa omille teille eikä Korihaiden hyvä toinen puoliaika enää tuonut nuoria haita mukaan kultataistoon. Kultamitalit menivät toistamiseen ToPolle lukemien ollessa 30-19. Pienen pettymyksen jälkeen kaulaan ripustetut hopeiset mitalit muuttuivat nopeasti arvokkaaksi muistoksi ja motivoijaksi tuleviin harjoituksiin.
Hopeajoukkueen pelaajat ja pisteet:
Akseli Mäkelä (49), Valtteri Järvenpää (61), Elmeri Blomberg (22), Otto Niinisaari (2), Crister Frimodig, Eero Lehtonen (36), Jerry Lauren (4), Kim Keihola (8), Eetu Myöhänen, Joni Hyyryläinen, Robin Tammi (8), Petri Blomberg (valmentaja), Petri Mäkelä (valmentaja), Petri Helminen (valmentaja)
Uutisarkisto
- Tammikuu 2012
- Joulukuu 2011
- Marraskuu 2011
- Lokakuu 2011
- Syyskuu 2011
- Elokuu 2011
- Heinäkuu 2011
- Kesäkuu 2011
- Toukokuu 2011
- Huhtikuu 2011
- Maaliskuu 2011
- Helmikuu 2011
- Tammikuu 2011
- Joulukuu 2010
- Marraskuu 2010
- Lokakuu 2010
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008