Uudenkaupungin Korihait

Uutiset

14. Elokuuta 2009

Korisliigan otteluohjelma julkaistu

Korihaiden 44 ottelun mittainen runkosarja käynnistyy perjantaina lokakuun 2. päivänä, jolloin sarja-avauksessa Pohitullin uusitulle areenalle juoksee FoKoPo. Lokakuussa Korisliigassa ahkeroidaan peräti yhdeksän ottelun edestä ja ensimmäinen neljännes tulee täyteen jo 36 päivän kuluessa sarjan alkamisesta. Runkosarjan päätöskierros pelataan keskiviikkona maaliskuun 31. päivänä, pudotuspelit käynnistyvät seuraavana tiistain ja Suomen mestari on selvillä viimeistään lauantaina toukokuun 5. päivänä.

Viime vuosien tapaan Korisliiga pelataan 12 joukkueen nelinkertaisena sarjana, jonka jälkeen kahdeksan parasta jatkaa pudotuspeleihin. Runkosarjan viimeinen putoaa suoraan 1. divisioonaan kaudeksi 2010-11 ja runkosarjan toiseksi viimeinen kohtaa 1. divisioonan kakkoseksi sijoittuneen joukkueen kaksiosaisessa liigakarsinnassa.

Mikäli runkosarjan kaksi viimeistä ovat tasapisteissä sarjan päättyessä, pelataan 6.-8.4. kaksiosaiset esikarsinnat suorasta tippujasta ja karsintaan joutuvasta. Esikarsinnat ratkeavat kahden ottelun yhteistuloksella. Runkosarjan toiseksi viimeisen ja I divisioonan kakkonen pelaavat 12.-17.4. paras kolmesta -järjestelmällä paikasta Korisliigassa kaudelle 2010-11.

Korisliigan pudotuspeleissä niin puolivälierät, välierät kuin finaalit pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Pronssiotteluita pelataan vain yksi runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen kotikentällä.

Korihait pelaa kotiotteluistaan tulevalla kaudella yhdeksän keskiviikkona, seitsemän perjantaina ja kuusi sunnuntaina. Neljän vuoden ajan käytössä ollut lauantainen pelipäivä osoittautui Uudessakaupungissa ylivoimaisesti huonoimmaksi yleisöpäiväksi, joten ensi kaudella ei yhtään runkosarjan kotiottelua lauantaina Uudessakaupungissa pelata. Arki-iltaisin pelit alkavat kello 18:30 ja sunnuntaisin sekä pyhäpäivinä kello 17:00.

Korihaiden otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan tästä.