Uutiset
29. Marraskuuta 2009
Korihaille hopeinen kori
Korihait sijoittui kilpailuvuoden 2008-2009 Kultainen Kori -seurakilpailussa toiseksi kilpailuluokassa kaksi, joka on tarkoitettu seuroille alle 30.000 asukkaan kunnissa. Voiton vei 19 pisteen erolla LoKoKo Loimaalta. Ykköstason voiton vei jo yhdeksännen kerran peräkkäin Tapiolan Honka Espoosta. Korihaiden pistemäärä kilpailussa oli 304, joka olisi oikeuttanut ykköstasollakin sijalukuun 11.
Kultainen Kori -seurakilpailussa menestyneiden seurojen toiminnassa on tunnusomaista laadukas ja järjestelmällinen nuorisotyö, seuratoimijoiden jatkuva aktivointi, valmentajien motivointi ja koulutus. Merkittävää on myös vastuunkantaminen Koripalloliiton yhteisten asioiden hoidossa liitto- ja aluetasolla.
"Seuramme toiminta on laadukasta ja monimuotoista, josta hyvä sijoitus kertoo. Tavoitteenamme on kuitenkin voittaa kahden vuoden sisällä kyseinen kilpailu, joten töitä seurassa riittää suotuisan kehityksen jatkamiseksi", totesi hyvästä sijoituksesta yllättynyt Korihaiden seurapomo.
Kultainen Kori -kilpailu on osa Koripalloliiton seurojen tukijärjestelmää. Tarkoituksena on, että jokainen Koripalloliiton jäsenseura voi osallistua ja saada tukea toimintansa arviointiin ja kehittämiseen Kultainen Kori -kilpailun kautta.
Uutisarkisto
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008