Uutiset
2. Helmikuuta 2010
Korihait P98 haki pronssia Vantaalta
Korihaiden vuonna 1998 syntyneiden poikien koripallojoukkue sijoittui viikonloppuna Vantaalla järjestetyssä Ricoh-turnauksessa kolmanneksi. Turnaukseen osallistui yhteensä 230 joukkuetta, joista 11 pelasi P98 -sarjassa. Alkusarjassa Korihait voitti Kaarinan Uran, Tapiolan Hongan sekä Pussihukat.
Puolivälierässä nurin meni helsinkiläinen Wartti-Basket lukemin 46-34, mutta välierässä Tampereen Pyrintö osoittautui vahvemmaksi koripistein 38-43. Pronssiottelussa Korihait kukisti Turun NMKY:n lukemin 47-36.
" Joukkue paransi peliään turnauksen edetessä. Harjoituksissa opetellut hyökkäyspään asiat sujuivat kerta toisensa jälkeen paremmin ja puolustuksessa oli loistavasti asennetta. Jalat teki työtä ja syöttölinjat saatiin pidettyä kohtuullisesti kiinni, myös apupuolustus oli aika ajoin hienoa."
"Uhrautuvasta puolustuksesta kertoo palaneet polvet ja mustelmat jaloissa sekä käsivarsissa. Pelaajat eivät paljoa itseään säästelleet", kehui joukkueen valmentaja Petri Blomberg poikien asennetta.
Korihaiden kanssa samassa sarjassa oli viisi joukkuetta läntiseltä alueelta ja kuusi pääkaupunkiseudulta. Järjestävät kehuivatkin turnauksen olevan kauden kovatasoisin turnaus P98-sarjassa.
"Järjestelyt Vantaalla sujuivat todella hienosti ja voin vilpittömästi suositella turnausta myös muille."
"Poikien toiminta kentällä ja kentän ulkopuolella sai kiitosta järjestäjiltä, joten ylpeänä saattoi Korihaiden takissa viikonloppuna ja sen jälkeen kulkea."
"Erityiskiitos vielä joukkueenjohdolle ja taustajoukoille sekä tukijoille, jotta turnaus tuli meille mahdolliseksi", kiitteli Blomberg.
Uutisarkisto
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008