Uudenkaupungin Korihait

Uutiset

13. Huhtikuuta 2010

Äijähait möhli voiton lahtelaisille

Äijähait kärsi viime lauantaina kirvelevän tappion 40-vuotiaiden SM-sarjassa lahtelaiselle SeKoLaKolle lukemin 80-82 (47-31). Äijähait johti kolmannella jaksolla jo turvallisen tuntuisesti yli 20 pisteellä, mutta onnistui häviämään pelin Vesa Luhtasen viimeisellä sekunnilla tekemällä korilla.

Lauantainen ottelu oli lähes kopio kaksi viikkoa sitten käydystä pelistä Lahdessa, jossa Äijähait kiskoi ensimmäisellä puoliajalla selvän eron ja toisen puoliajan puolustivat sitä. Nyt se ei vaan riittänyt, kun SeKoLaKo Tommi Lankin (26 pistettä) ja Sami Melasniemen (19 pistettä) johdolla kuroivat eroa kori korilta kiinni. Myös vieraiden pystyttämä paikkapuolustus hyydytti Äijahaiden vauhdin.

Äijähaiden onnistujia olivat Jerry Lee ja Harri Lehtonen. Avo Karimäe piti kotijoukkuetta ajoittain pystyssä tarkoilla heitoilla, mutta arvosanaa laski pari menetystä ottelun tärkeillä loppuhetkillä.

Äijähait menetti tappion myötä käytännössä mahdollisuutensa mestaruuteen, joten joukkueen on tyytyminen hopeamitalin, joka sekin on kunnioitettava kovassa seurassa. Äijähait pelaa kauden viimeisen pelinsä tulevana lauantaina Pohitullissa kello 16.30 alkaen.

Aijähait pisteet:
Vesa Salin 3, Avo Karimäe 18, Tapio Nieminen 14, Harri Lehtonen 15, Jukka Järvinen 2, Jyrki Nurmi 8, Gerald Lee 20, Pertti Laakso