Uutiset
27. Huhtikuuta 2010
Korihaille menestystä aluefinaaleissa
Korihaiden juniorit nappasivat viikonloppuna pelatuissa aluefinaaleissa neljästä mahdollisesta mitalista neljä mitalia. Uudessakaupungissa pelatuissa aluefinaaleissa kultamitalit ripustettiin P00-joukkueelle mikropoikien sarjassa 61-50 voittoon Turun NMKY:stä päättyneen finaaliin päätteeksi. P97 saavutti hopeamitalit C-poikien sarjassa hävittyään Kaarinan Uralle finaalissa lukemin 45-99 ja P98 pronssia minipoikien sarjassa voitettuaan pronssiottelussa Kaarinan Uran lukemin 57-55.
Forssassa pelatussa finaalissa kulaa vuolivat P94/95-joukkue B-poikien sarjassa, jonka lisäksi sarjasijoituksen perusteella A-pojat (P91/93) saavutti pronssia ja C-tytöt (T97/98) hopeaa omassa sarjassaan.
Korihaiden B-pojille läntinen aluemestaruus 2010
Korihaiden B-pojat voittivat Forssassa järjestetyn läntisen alueen final four-tapahtuman ja pelasivat joukkueen näin aluemestariksi 2010. Välierässä kaatui BC Nokia luvuin 71-68 ja finaalissa jännittävien vaiheiden jälkeen FoKoPo 88-74.
Välierä BC Nokiaa vastaan oli tasaista taistelua alusta loppuun Korihaiden oltua kuitenkin koko ajan hieman niskanpäällä. Korihait voitti ensimmäisen erän lukemin 23-19, mutta Nokia kavensi eron puoliajalle lähdettäessä yhteen pisteeseen (43-42). Kolmannen erän alussa Valtteri Karjalaisen kovat korit sytyttivät Korihait taisteluun ja viimeiseen erään lähdettiin ukilaisten johtaessa kuudella pisteellä.
BC Nokia ei kuitenkaan luovuttanut vaan huikeaa heittopeliä esittäneen Shawn Hopkinsin (35p) johdolla nokialaiset siirtyivät erän puolessa välissä jopa johtoon. Korihaiden hermot olivat kuitenkin rautaa ja Vilppu Halisen sekä Daniel Herbertin suorituksilla tappioasema vaihtui jälleen viimeiselle minuutille lähdettäessä kuuden pisteen johtoon. Nokia pääsi vielä lopussa hätyyttelemään Korihaiden johtoasemaa, mutta Aleksi Peltosen komea torjunta esti tasoituskorin syntymisen.
Finaalissa vastaan asettui kotiyleisön rajusti kannustama FoKoPo. Korihait ei kuitenkaan huutomyrskyä hätkähtänyt, vaan hallitsi ottelua ensimmäiset 15 minuuttia Juho Vainion ja Kadir Demirin koreilla, sekä Roope Tammen vapauttavilla passeilla. Toisen neljänneksen loppuun tuli kuitenkin hieman synkempi jakso ja kotijoukkue kipusi viiden pisteen taukojohtoon (45-40).
Kolmannessa erässä forssalaisten kiri jatkui ja erän puolivälissä ero oli jo 12 pistettä ja Korihait oli pakotettu aikalisälle. Hetken huilin jälkeen kentälle astelikin sitten sisuuntunut ukilaisryhmä, joka vei erän lopun peräti lukemin 19-2 siirtyen seitsemän pisteen taukojohtoon. Korihaiden rynnistystä johtivat komeita kolmosia upottaneet Aleksi Peltonen, Roope Tammi sekä Daniel Herbert.
Neljännessä erässä peli jatkui hetken tasaisena, jonka jälkeen Korihait teki ratkaisevan irtioton ja siirtyi kolmisen minuuttia ennen loppua parinkymmenen pisteen johtoon. Loppu olikin sitten pelailua Korihaiden jäädyttäessä peliä ja FoKoPo:n yrittäessä rikkoa.
"Todella hieno esitys koko porukalta, pojat osoittivat todellista taistelua nousemalla molemmissa peleissä tappioasemasta voittoon."
"Alkukausi oli vaikea, mutta joka jätkä meni hienosti eteenpäin kauden aikana ja lopputulos oli upea", kiitteli valmentaja Ville Vuorinen.
Mestarijoukkue:
Juho Vainio, Valtteri Karjalainen, Kadir Demir, Vilppu Halinen, Daniel Herbert, Aleksi Peltonen, Eemeli Miettinen, Roope Tammi, Josua Rauhansalo, valmentajina Ville Vuorinen ja Niko Kirjonen, joukkueenjohtajina Rainer Karjalainen ja Kari Vainio.
Uutisarkisto
- Tammikuu 2012
- Joulukuu 2011
- Marraskuu 2011
- Lokakuu 2011
- Syyskuu 2011
- Elokuu 2011
- Heinäkuu 2011
- Kesäkuu 2011
- Toukokuu 2011
- Huhtikuu 2011
- Maaliskuu 2011
- Helmikuu 2011
- Tammikuu 2011
- Joulukuu 2010
- Marraskuu 2010
- Lokakuu 2010
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008