Uudenkaupungin Korihait

Uutiset

29. Elokuuta 2008

Juniorikoripalloharjoitukset käynnistyvät

Koripallokerhojen ohjaajat Hanna Nurmilo, Sanni Järvinen, Julia Mäkelä ja Aino Mattila odottavat innokkaita osallistujia koriskerhoihin.Korihaiden juniorikoripallo pyörähtää maanantaina täyteen vauhtiin, kun koulujen salivuorot avautuvat urheiluseurojen iltakäytölle. Ensi talven aikana Korihait pyörittää 16 juniorijoukkueen ja 200 junioripelaajan organisaatiota 45 vetäjän voimin. Korihaiden koripalloharjoitusten ykköspaikkana toimii tuttuun tapaan Pohitullin palloiluhalli, mutta myös Hakametsän ja Saarniston liikuntasaleissa on aktiivista koripallotoimintaa.

"Harjoituksiin tuleva nuori tarvitsee mukaan sisäpelitossut ja sisäliikuntavälineet", tähdentää Korihaiden juniorikoripallojaoston puheenjohtaja Harri Lehtonen.

"Palloja löytyy seuralta ja ensimmäisten kertojen jälkeen ei vielä lähde kotiin mitään laskua. Korihaissa koripalloa harrastavat maksavat ikäluokkaan perustuvan seuramaksun, joka kattaa vieraspelien matkakuluja lukuunottamatta kaiken ja lisäksi kaupan päälle saa liigapeleihin oikeuttavan kausikortin", kertoo Lehtonen koripalloharrastuksen kustannuksista.

Korihaiden junioripuolta vetävät koulutetut valmentajat, jotka ovat sitoutuneet käymään vähintään perustason valmentajatutkinnon.

"Valtaosa valmentajistamme on suorittanut vähintään perustason valmentajatutkinnon ja loputkin ovat menossa vielä syksyn aikana koulun penkille", kehaisee Lehtonen.

Korihaissa joukkueet on jaettu ikäluokittain omiin joukkueisiin. Pojissa on jokaisella ikäluokalla A- ja B-ikäisiä lukuunottamatta oma joukkue ja tytöistä löytyy joukkueet aina A-ikäisistä mikroihin (8 vuotta). Myös leikilliset koripallokerhot vuonna 2001 taikka sen jälkeen syntyneille tytöille ja pojille kuuluvat seuran valikoimiin.

"Kaikkiin ikäluokkiin mahtuu mukaan ja sekä uudet että vanhat harrastajat ovat tervetulleita", muistuttaa Lehtonen.

Juniorivuodet ylittäneiden harrastusta ei myöskään ole Korihaissa unohdettu. Sekä miehissä että naisissa on vuorot kuntokorista sekä alasarjoissa pelaamisesta kiinnostuneille.

Lisätietoja joukkueiden harjoituksista sekä vetäjistä löytyy osoitteesta www.korihait.fi/joukkueet/. Joukkueiden vetäjät antavat lisätietoa omasta joukkueestan ja juniorikoripalloon yleisesti koskeviin kysymyksiin vastaa jaoston puheenjohtaja Harri Lehtonen (050 544 1361).