Uudenkaupungin Korihait

Uutiset - Marraskuu 2008

30. Marraskuuta 2008

A-pojat voitokkaita ykkösdivarissa

Korihaiden A-pojat ottivat kauden kolmannen voittonsa valtakunnallisessa ykkösdivarissa lauantaina, kun vastassa ollut Turun NMKY kaatui lopulta selvin 86-50 (40-29) numeroin. Kotijoukkueen tehokkain oli jälleen Ognjen Kuzmic (17/16) ennen 16 pistettä mieheen heittäneitä Aaron Mierlahtia ja Juuso Lainetta. Jaakko Salminen (11) ja Simo Peuraniemi (10/10) olivat muut kaksinumeroiset pistelukemat heittäneet nuoret hait.

Turkulaisten tehot lepäsivät kahden miehen harteilla. Lauri Kuuluvainen heitti 19 pistettä ja Juho Virtanen 14 muiden pelaajien pistesarakkeen näyttäessä 0-5 pistettä.

Lue lisää

27. Marraskuuta 2008

Korihailla nyt myös naisten joukkue

Kaikessa hiljaisuudessa Korihaissa on koko 2000-luvun kestäneen tyttöjuniorikoripallon jatkoksi saatu alkaneeksi kaudeksi myös naisten edustusjoukkue. Nicehait pelaa läntisellä alueella naisten 3. divisioonaa ja on kärsinyt syksyn aikana kuudessa pelaamassaan ottelussa ainoastaan yhden tappion korisuhteen ollessa musertava 461-225.

Lue lisää

25. Marraskuuta 2008

Äijähait avasi voittotilinsä Helsingissä

Korihaiden ikämiesjoukkue, 40-vuotiaiden SM-sarjaa pelaava Äijähait, kävi hakemassa ensimmäisen voittonsa Itä-Helsingistä Wartti-Basketilta lukemin 69 - 96 (32-36). Kuudella pelaajalla matkassa ollut Äijähait hallitsi peliä lähes koko ajan, mutta varsinaisen repäisyn joukkue teki vasta neljännellä jaksolla, jonka se voitti 32 - 10.

Lue lisää

16. Marraskuuta 2008

A-pojille kotivoitto

Korihaiden juhlalauantain käynnisti A-poikien ykkösdivarin ottelu Korihait - FoKoPo. Lähes koko ottelun peliä hallinneet nuoret hait väänsivät lopulta selvän 82-65 (38-28) voiton runsaslukuisen kotiyleiusön edessä. Vielä neljännen jakson alussa FoKoPo oli kuuden pisteen päässä lukemissa 61-55, mutta päätösneljänneksellä Korihait löysi peliinsä uuden vaihteen ja kaasutteli selvään voittoon.

Lue lisää

16. Marraskuuta 2008

Koripalloliitto muisti Korihaiden seuraihmisiä

Korihait vietti lauantaina triplajuhlia. KTP:tä vastaan pelattu peli oli seurahistorian 1000. liigaottelu, 15. vuotisjuhlaottelu sekä Korihaiden edeltäjän, Uudenkaupungin Urheiljoiden, 110-vuotistapahtuma. Merkkipaalujen saavuttamiseksi Suomen Koripalloliitto ry. myönsi seuraaville Korihaiden toimintaan vuosien saatossa oman panoksensa tuoneita henkilöitä pronssisilla sekä hopeisilla ansiomerkeillä.

Lue lisää

13. Marraskuuta 2008

Juhlalauantai täynnä tapahtumia

Itse juhlaottelu alkaa Pohitullissa kello 17, mutta jo ennen sitä on paljon tapahtumia. Päivän aloittaa kello 13 alkava A-poikien Ykkösdivarin ottelu Korihait - FoKoPo. Peliin on vapaa pääsy ja paikalla toimii buffetti. Illan pääottelua varten lippukassa aukeaa klo 15.30 ja Turun Sirkuksen klovnit ovat lupautuneet paikalle klo 16 alkaen. Varttia yli neljä kentälle saapuu VPK:n soittokunta musisoimaan ja kello 16.45 vuorossa on koripalloliiton ansiomerkkien jakaminen. Ottelun puoliajalla kentän valtaa Turun Sirkuksen nuoret akrobaatit ja pelin lyhyillä tauoilla esiintyy tanssiryhmä The Bounce.

Lippujen ennakkomyynti tapahtuu lauantaihin klo 12 saakka Sportia Cityssä ja City Videossa. Numeroituja istumapaikkoja voi kysyä lippukassalta alkaen klo 15.30. Enää on muutama hajapaikka alakatsomosta jäljellä.

Lue lisää

12. Marraskuuta 2008

Uudenkaupungin Urheilijoista Korihaiksi

Uudenkaupungin koripalloilu saavuttaa lauantaina marraskuun 15. päivänä 1000. liigaottelun rajapyykin. Samalla kyseinen ottelu on Korihaiden juhlaottelu 15. ikävuoden kunniaksi. Korihaiden edeltäjä, Uudenkaupungin Urheilijat, täyttää puolestaan tänä vuonna 110 vuotta.

Lue lisää

11. Marraskuuta 2008

Miten se kaikki alkoikaan?

Koripallo ja Uusikaupunki. Se on ollut yhdessä autojen kanssa Uudenkaupungin tunnetuin vientivaltti vuosien saatossa. Harvempi kuitenkin tietää sitä, että Rauma-Repolan Uudenkaupungin telakalla oli vähintään yhtä suuri merkitys siihen, että koripallo nousi Uudessakaupungissa sen saavuttamiin mittasuhteisiin. Mutta näin kohta tuhannen ottelun mittainen tarina alkoi....

Lue lisää

11. Marraskuuta 2008

Korihaiden jenkkivahvistukset kautta aikojen

Vuosien saatossa on monissa illan istujaisissa keskusteltu siitä, montako ulkomaalaispelaajaa Korihaissa on vuosien saatossa pelannut. Nyt tuo luku on selvittetty ja se on marraskuun 2008 tilanteen mukaan 75. Ensimmäinen jenkkivahvistus Uudessakaupungissa oli Herbert Wright Suomisarjassa kaudella 1977-78. Pisimpään, kuutena kautena, Uudessakaupungissa viihtyi Raymond White. Ensimmäinen EU-pelaaja oli talvella 2000 Korihaissa palloillut ranskalainen Karim Outattara.

Lue lisää

10. Marraskuuta 2008

Kausikortilla tuntuva etu Liikennekoulu Drivenista

Korihait on tehnyt yhteistyösopimuksen Liikennekoulu Drivenin kanssa. Sopimuksen mukaisesti saat Korihaiden kausikortilla sadan (100,-) euron alennuksen B- tai C-korttiin tähtäävästä kurssista.Lisäksi jokainen Korihaiden kausikortilla kurssin aloittanut opiskelija tukee omalla osalta Korihaiden junioritoimintaa. Liikennekoulu Driven maksaa jokaisesta kurssilaisesta Korihaiden juniorijaostolle provision.

Lue lisää