Uudenkaupungin Korihait

Uutiset - Syyskuu 2009

30. Syyskuuta 2009

Kaikkien aikojen liigakausi käynnistyy

Perjantaina käynnistyvä Korisliiga on asiantuntijoiden mukaan kaikkien aikojen tasokkain. Liigaparketilta löytyy miesten maajoukkueesta tutut Samuel Haanpää (ToPo), Petri Virtanen (Kataja), Tuomas Iisalo (Honka), Tuukka Kotti (Honka) sekä Suomen kaikkien aikojen menestynein koripalloilija, NBA:ssa ja Euroliigassa pelannut Hanno Möttölä (ToPo).

Lue lisää

29. Syyskuuta 2009

Sarja-avaukseen odotettavissa täysi tupa

Korihaiden perjantaiseen sarja-avaukseen on odotettavissa täyttä tupaa. Päätykatsomoihin on myynnissä enää muutama kymmenen lippua, jonka vuoksi yläkatsomo avataan perjantain otteluun. Yläkatsomon lisäksi uudessa alakatsomossa on jäljellä jonkin verran istumapaikkoja. Sisäänkäynti yläkatsomoon tapahtuu ainoastaan kentän eteläpäädystä eli uuden päätykatsomon vierestä.

Liput päätykatsomoon maksavat seitsemän euroa ja S-etukortilla kuusi euroa. Pitkän sivun katsomoihin liput maksavat 11 euroa ja S-etukortilla euron vähemmän. Lippujen myynti alkaa hallilla tuntia ennen ottelun alkua.

Lue lisää

29. Syyskuuta 2009

Josh Gonner takaisin Korihaihin

Korihait saa mieluisan paluumuuttajan, kun joukkueen viime kauden paras pistenikkari, Josh Gonner, kirjoitti seuran kanssa ensi pelikautta koskevan sopimuksen. Viime kaudella 188-senttinen Gonner heitti keskimäärin 16,1 pistettä yhden ottelun korkeimman saldon ollessa 42.

"Tuttuna pelaajana Josh sopii joukkueeseemme mainiosti. Hän tuo joukkueeseen paitsi positiivista energiaa niin myös lisää aggressiivisuutta puolustukseemme", kiittelee valmentaja Jyri Lehtonen tutun pelaajan saamista joukkueeseen.

Lue lisää

28. Syyskuuta 2009

Kotisivut uudistuvat

Korihaiden kotisivuille on tulossa lähiaikoina muutoksia. Ensimmäinen muutos on Sponsorit sivusto, jossa esitellää seuran yhteistyökumppanit. Sivua päivitetään lähiaikoina aktiivisesti ajantasalle. Toinen muutos on videoleikkeiden näkyminen sivulla. Kauden aikana pyritään saamaan videomateriaalia liigajoukkueen pelitapahtumista mahdollisimman paljon ja tätä tietysti linkittämään sivuille realiajassa.

Kolmas muutos tulee koskemaan sivuilla olevia kuvia. Lokakuun aikana tapahtuvan päivityksen jälkeen kuvia klikkaamalla niitä voidaan tarkastella suuremmassa muodossa.

Lue lisää

27. Syyskuuta 2009

Cunningham saapui sovitusti

Korihaiden toinen amerikkalaisvahvitus, 195-senttinen Ray Cunningham, saapui sovitusti sunnuntaina Suomeen ja Uuteenkaupunkiin. Pitkä, yli 18 tuntia kestänyt, lento Kentuckysta laskeutui Turkuun kello 22.40 ja asunnolleen mies pääsi jo ennen puoltayötä.

Maanantaina vuorossa on uuteen joukkueeseen tutustuminen ja ensimmäiset harjoitukset. Liigakausi starttaa perjantaina ja sitä ennen Ray ja muu joukkue matkaa tiistaina Järvenpäähän tavoitteenaan Suomen cupin välieräpaikka.

Lue lisää

25. Syyskuuta 2009

Ray Cunningham vahvistamaan Korihaita

Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait vahvistuu jenkkipelaaja Ray Cuningahmilla. Viime kaudella FoKoPossa pelannut 195-senttinen Ray Cuningham kirjautti keskiarvoikseen 16,7 pistettä ja 10,6 levypalloa ollen liigan neljänneksi paras irtopallojen noukkija. Teholukemalla 16,4 Cunningham oli lisäksi liigan kuudenneksi tehokkain pelaaja.

Lue lisää

24. Syyskuuta 2009

Korihait cupissa Järvenpäähän

Korihait matkustaa Suomen cupin puolivälierässä Järvenpäähän ensi tiistaina (29.9.). Vastaan asettuu 1. divisioonassa pelaava JKS, joka keskiviikkona pudotti jatkosta KTP:n lukemin 91-86.

Puolivälierin muut otteluparit ovat Pyrintö-ToPo, Vilpas-Honka ja Lahti-FoKoPo. Otteluiden voittajat selviävät marraskuun 18. päivä pelattaviin välieriin. Cupin finaali on vuorossa joulukuun 12. päivä toisen finalistin kotikentällä.

Lue lisää

23. Syyskuuta 2009

Vuosikokous 30.9.2009 kello 19.00

UU-Korihait ry:n sääntömääräinen vuosikokous (syyskokous) pidetään keskiviikkona 30.9. klo 19.00 Urheilukeskuksen kokoustilassa (Mältintie 10). Esillä sääntöjen määräämät asiat. Johtokunta kokoontuu klo 18.00. Kahvitarjoilu.

Lue lisää

22. Syyskuuta 2009

Danny Gathings ei jatka Korihaissa

Korihait on purkanut sopimuksen amerikkalaispelaaja Danny Gathingsin kanssa. Sen sijaan koeajalla ollut toinen amerikkalaispelaaja, Arizona Reid, jatkaa seurassa loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää

13. Syyskuuta 2009

UU palaa koripallokartalle

Suomen koripalloliiton läntisen alueen aluehallitus hyväksyi perjantaina Rauma Basketin miesten 2. divisioonan sarjapaikan siirron Korihaille. Syynä siirtoon oli Rauma Basketin viime kauden pelaajarungon siirtyminen Uuteenkaupunkiin valmentaja Ville Vuorista myöten. Sarjapaikan myötä Korihait kykenee tarjoamaan nuorille pelaajille aiempaa selvemmän reitin juniorisarjoista miesten liigajoukkueeseen.

Lue lisää