Uutiset - Huhtikuu 2010
27. Huhtikuuta 2010
Korihaille menestystä aluefinaaleissa
Korihaiden juniorit nappasivat viikonloppuna pelatuissa aluefinaaleissa neljästä mahdollisesta mitalista neljä mitalia. Uudessakaupungissa pelatuissa aluefinaaleissa kultamitalit ripustettiin P00-joukkueelle mikropoikien sarjassa 61-50 voittoon Turun NMKY:stä päättyneen finaaliin päätteeksi. P97 saavutti hopeamitalit C-poikien sarjassa hävittyään Kaarinan Uralle finaalissa lukemin 45-99 ja P98 pronssia minipoikien sarjassa voitettuaan pronssiottelussa Kaarinan Uran lukemin 57-55.
Forssassa pelatussa finaalissa kulaa vuolivat P94/95-joukkue B-poikien sarjassa, jonka lisäksi sarjasijoituksen perusteella A-pojat (P91/93) saavutti pronssia ja C-tytöt (T97/98) hopeaa omassa sarjassaan.
13. Huhtikuuta 2010
Äijähait möhli voiton lahtelaisille
Äijähait kärsi viime lauantaina kirvelevän tappion 40-vuotiaiden SM-sarjassa lahtelaiselle SeKoLaKolle lukemin 80-82 (47-31). Äijähait johti kolmannella jaksolla jo turvallisen tuntuisesti yli 20 pisteellä, mutta onnistui häviämään pelin Vesa Luhtasen viimeisellä sekunnilla tekemällä korilla.
Lauantainen ottelu oli lähes kopio kaksi viikkoa sitten käydystä pelistä Lahdessa, jossa Äijähait kiskoi ensimmäisellä puoliajalla selvän eron ja toisen puoliajan puolustivat sitä. Nyt se ei vaan riittänyt, kun SeKoLaKo Tommi Lankin (26 pistettä) ja Sami Melasniemen (19 pistettä) johdolla kuroivat eroa kori korilta kiinni. Myös vieraiden pystyttämä paikkapuolustus hyydytti Äijahaiden vauhdin.
9. Huhtikuuta 2010
Flash Back 10.4.1990
Tänään lauantaina tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta Uudenkaupungin toistaiseksi ainoasta miesten koripalloilun Suomen mestaruudesta. Tuona huhtikuisena pääsiäisviikon tiistai-iltana koko Uusikaupunki oli vetäytynyt joko Pohitullin halliin, TV:n taikka paikallisradio Majakan ääreen seuraamaan unelman toteutumista.
3. Huhtikuuta 2010
Liput NYT ennakkomyynnissä
Puolivälierien otteluohjelmaKeskiviikko 7.4. klo 18.30 ToPo - Korihait, Töölön Kisahalli HelsinkiPerjantai 9.4. klo 18.30 Korihait - ToPo, Pohitullin palloiluhalli UusikaupunkiSunnuntai 11.4. klo 17.00 ToPo - Korihait, Töölön Kisahalli HelsinkiTiistai 13.4. klo 18.30 Korihait - ToPo, Pohitullin palloiluhalli Uusikaupunki ***Torstai 15.4. klo 18.30 ToPo - Korihait, Töölön Kisahalli Helsinki ****** = tarvittaessa
3. Huhtikuuta 2010
Korihait P98 finaaliin
Korihaiden 1998 syntyneet pojat selvittivät itsensä loppuotteluun Norrköpingissä pidettävässä kansainvälisessä koripalloturnauksessa voittaen perjantaina kolme pelaamaansa ottelua. Ensimmäisessä ottelussa kukistui latvialainen Talsi luvuin 47-27 ja toisessa latvialainen Cesis SS lukemin 37-36.
Illan viimeisessä ottelussa kukistui tuttu TuNMKY. Viimeisellä minuutilla turkulaiset johtivat pisteellä, mutta kylmähermoisesti pelanneet ukilaiset upottivat viimeiset kaksi vapaaheittoa sisään varmistaen voiton.
1. Huhtikuuta 2010
Autoarvonta suoritettu - voittaja löytynyt
Korihaiden autoarvonta suoritettiin Uudenkaupungin poliisilaitoksella. Ajalla 1.1.-31.3. myytyjen arpojen keskuudesta vanhempi rikoskonstaapeli Hannu Kylämäkilä nosti voittoarvan, jonka numero oli 1251.
Uutisarkisto
- Syyskuu 2010
- Elokuu 2010
- Heinäkuu 2010
- Kesäkuu 2010
- Toukokuu 2010
- Huhtikuu 2010
- Maaliskuu 2010
- Helmikuu 2010
- Tammikuu 2010
- Joulukuu 2009
- Marraskuu 2009
- Lokakuu 2009
- Syyskuu 2009
- Elokuu 2009
- Heinäkuu 2009
- Kesäkuu 2009
- Toukokuu 2009
- Huhtikuu 2009
- Maaliskuu 2009
- Helmikuu 2009
- Tammikuu 2009
- Joulukuu 2008
- Marraskuu 2008
- Lokakuu 2008
- Syyskuu 2008
- Elokuu 2008
- Heinäkuu 2008
- Kesäkuu 2008
- Toukokuu 2008
- Huhtikuu 2008