Korihait ensimmäiseen voittoon uuden valmentajan johdolla

9.02.2019

Korihait ensimmäiseen voittoon uuden valmentajan johdolla

Kaarinaisen Ura Basketin kausi on ollut täynnä turbulenssia, pelaajavaihdoksia, loukkaantumisia ja huonoa tuuria. Joulukuusta helmikuuhun kestäneen tappioputken aikana he ehtivät hävitä 11 peliä, kunnes he sitten voittivat näyttävän kolmossirkuksen voimin BC Nokian viime keskiviikkona 6.2. Tuossa ottelussa Ura heitti harvinaisen paljon kolmosia (20/39) ja osuikin niistä 51 prosentin tarkkuudella.

Ura joutui lähtemään peliin yhden jenkin verran vajaana. Vaikka Korihailta oli poissa edelleen alaraajavammasta kärsivä Mario Edwards, pääsi hailauma viiden yhdysvaltalaisen reservin turvin lähtemään peliin täydellä ulkomaalaisvahvistusten kiintiöllä. Toinen etu päivän peliin oli se, että Korihait ei ollut joutunut toissapäivänä pelaamaan, vaan kerrankin saattoi lähteä otteluun levänneempänä osapuolena.

Kaarinasta Uuteenkaupunkiin oli rantautunut lähes kolmenkymmenen fanin joukko. Korihaita taas oli kannustamassa vuoden 2019 ennätysyleisö eli 732 henkeä. Kahden häntäpäässä sijoilla kymmenen ja yksitoista majailevan joukkueen kamppailusta sarjapisteistä oli odotettavissa kiihkeä.

Korihait aloitti paikalliskamppailun hyvällä kuviolla, jossa pelinrakentajan paikkaa pelaava Chris Jenkins tarjoili syötön Mika Nuolivirran heittoon korin läheisyydestä.

Jesse Perry ja Stephen Croone veivät vierailijat johtoon koreillaan, mutta Stephon Jelks duunaili tasoituksen. Ville Hänninen tarjoili apua omilleen illan ensimmäisen kolmosen muodossa ajassa 2:14.

Seuraavan minuutin aluksi isäntien vastaukset tulivat Nuolivirran käsistä lay-upin ja Jenkinsin tarjoileman donkin muodossa. Korihait otti itselleen neljän pinnan johdon Topias Kuukkasen kolmosella heti neljän minuutin kohdalla.

Teräisellä asenteella otteluun startannut Nuolivirta torjui konkari Eldar Skamon korintekoyrityksen. Kun Jenkins teki hetkeä myöhemmin haijohdoksi kuusi pistettä, ottivat kaarinalaiset aikalisän tilanteessa 13 − 7.

Chrisiä rikottiin korinteon yhteydessä, joten päälle tuomittiin vielä vapaaheitto, jonka 203-senttinen jenkkilaituri hautasi korisukkaan.

Chris sai tästä lisää virtaa. Hän ryöväsi pallon maajoukkuepeluri Fiifi Aidoolta ja donkkasi sen sisään ajassa 4:50. Toimettomaksi ei Visa-Basketin kasvatti Aidookaan jäänyt, vastauksena tuli onnistunut kolmonen.

Avery Woodsonin kolkki 7,5 minuutin kohdalla toi uralaiset jo kolmen pisteen päähän. Koska Brandon Conley rikkoi häntä tilanteessa, sai Woodson myös vierittää bonusvaparin koriin täydentäen uralaisten neljän pisteen hyökkäyksen. Ajassa 8:01 samainen Woodson tasoitti pelin lukemiin 18 − 18.

Seitsemännellä ja kahdeksannella minuutilla hairyhmästä vain Conley onnistui korinteossa. Perryn tasoitettua pelin uudelleen ennen avauserään viimeistä minuuttia, jokin pyörä Korihaissa vierähti kohdalleen.

Miikka Marttinen sai Emil Djeenin syöttämän kolmosen koriin ajassa 9:09. Kun 44 sekuntia edellisestä oli kulunut Djeen tarjoili toisen namupaikan kolmoseen eikä Miikka erehtynyt tälläkään kertaa. Näin hailauma voitti avausneljänneksen 26 − 22.

Alati paremmin puolustava Korihait voitti Ura Basketin iloisella kolmospelillään 93 − 75. Kuva: Jonne Uotila.

Toisen jakson alussa Marius van Andringa herätteli joukkuetta omilla laadukkailla hyökkäyspään suorituksillaan. Hän vei 63 sekunnin jakson Marius versus Ura 8 − 3 yhden kakkosen ja kahden kolmosen turvin.

Sitten ajassa 12:56 Bryan Coleman kiskaisi kolmosen, joka raivasi haijohdoksi jo yhdeksän pistettä. Tässä kohtaa ei Korihait enää tuntenut armoa kaarinalaisia kohtaan. Ensin Marius tykitti illan kolmannen kolmosen. Heti perään Miikka heitti illan kolmannen kolmosensa. Näin ajassa 13:55 elettiin lupaavassa haijohdossa 43 −29. Mikä parasta Aidoo rikkoi Marttista, joka laittoi vaparinkin varmasti sisään ja ero kasvoi 15 pinnaan. Reilu minuutti edellisestä uutta virtaa koko joukkueelle tuonut Marttinen onnistui neljännessä kolmosessaan.

Erän viimeiset kolme minuuttia eivät olleet puolestaan parasta Korihaita. Ne Ura Basket vei Woodsonin ja Hännisen kolmosten ryydittämänä 9 − 4. Energisesti pelanneelle ryhmä pitkä lepotauko tuli oikeaan paikkaan. Puoliajalle lähdettiin numeroista 53 − 40.

Avauspuolikkaan kakkosprosentti Korihailla oli tasan 60 prosenttia, mutta tästä huolimatta Ura Basket oli vielä parempi 67 prosentin tarkkuudella. Kolmoset maittoivat ukilaisille tässä vaiheessa 45 prosentin sihdillä (9/20), mihin kaarinalaiset eivät olleet pystyneet vastaamaan.

Haikala uiskenteli kolmanteen jaksoon kohtuullisella purennalla. Chris Jenkins heilutti korisukkaa kahden pisteen arvoisesti ja sitä seurasi Mariuksen kolmonen. Ero oli taas hetkessä noussut 16 pisteeseen.

Stephon Jelksilläkin oli heitto kohdalla, kun tilaisuus vapaaheittoviivalta koitti. Pirteästi tässäkin vaiheessa pelanneen Jenkinsin ohella Jelks kamppaili tässä kohtaa joukkueelleen levypallon, riiston ja teki toisenkin korin. Ajassa 22:50 ero oli jo 21 pisteen verran, kun elettiin tilannetta 66 − 45.

Kuitenkin nyt oli Mikael Sandbergin vuoro onnistua kolmosten rintamalla. Torjuipa sama 210-senttinen sentteri myös Jelksin heiton seuraavassa hyökkäyksessä. Kuitenkin Ura Basket oli tässä vaiheessa peliä liikaa yritteliäästi pelanneen takamies Stephen Croonen varassa. Hän taisteli palloja joukkueelleen ja laittoi kaikki neljä saamaansa vapaaheittoa sisään.

Korihait ei onnistunut käyttämään etsikkoaikaansa ratkaista ottelu. Kun ajassa 26:30 Avery Woodson laittoi kolmosen pussiin, eroa oli enää 11 pistettä. Haikala ei saanut palloa koriin noin neljään minuuttiin, kunnes Bryan Coleman tässäkin tempussa onnistui. Siksi kun Miikka Marttinen heitti illan viidennen kolmosensa ajassa 28:43, toi se koko joukkueelle kaivattua ilmaa hengittää.

Koska Aidoo syyllistyi tässä hyökkäyksessä epäurheilijamaiseen virheeseen, sai Marttinen heittää myös vapaaheittoja. Tuloksena jälleen kerran neljän pisteen hyökkäys, koska toinen vapaaheitto lipui ohi. Kolmas jakso päättyi lukemiin 72 − 57.

Kaksikko Croone − Perry junaili päätöserään alkuun korin. Siihen Korihaiden riveistä vastasi puolestaan kaksikko Coleman − Conley.

Henkisesti iso kori nähtiin, kun Emil Djeen lähti hyökkäyskellon pakottamana floteriin. Heitto meni ohi, mutta Miikka ”pelastaja” Marttinen dippasi sen suoraan ilmasta koriin. Eroa oli 31. minuutin alussa 17 pistettä.

Ajassa 31:40 peli sai lopullisen ratkaisunsa Bryan Colemanin isolla kolmosella. Pelin lukemat olivat mallia 79 − 59. Pelitempo oli laskemaan päin eikä parasta koripalloa enää nähty päätöskympillä.

Ajassa 35:55 Korihait kävi vielä Stephon Jelksin lay-upilla 23 pisteen johdossa lukemissa 86 − 63. Korihaista kuitenkin lähinnä enää vain Jelks yritti parhaansa, kun muut olivat jo tuudittautuneet voiton sireeneihin.

Panttereiden kasvatti Aleksi Akpaso heräsi hänkin lopussa puolustamaan uralaisten kunniaa viidellä pisteellään, joihin lukeutui myös kolmonen. Pieni kolmosrallikin nähtiin pelin vikaan minuuttiin, kun Akpason jalanjäljissä Emil Djeen heitti illan ainokaisen kolmosensa ja Hänninenkin kävisi kirjaamassa loppulukemat kolmosellaan.

Korihait oli perjantai-iltana kaarinalaisia paremmin loppuluvuin 93 − 75. Tuloksena oli kauden seitsemäs voitto ja sarjan sijaluku kymmenen.

Vaikka Ura Basket voittikin marraskuun toisen päivän kohtaamisen 18 pisteellä, vei Korihait joulukuun keskinäisen pelin 17 pisteellä. Nyt helmikuun pelin jälkeen koriero onkin Korihaille 17 pisteen verran plussalla. Jotta Ura voisi nousta Korihaiden ohi tasapisteiden vertailussa, tulisi sen voittaa viimeisen kierroksen peli Turussa 18 pisteellä.

Tilastollisesti yksi isompia eroja oli Korihaiden penkin laadukkuus. Sieltä saatiin apuja 45 pisteen verran, kun Ura sai vain 16 penkkiryhmän pistettä. Kolmen sekunnin alueelta Korihait teki kahdeksan pistettä enemmän, mutta nopeista hyökkäyksistä Ura juoksi viisi enemmän. Hyökkäyslevypalloissa kotijoukkue oli vierailijoita viisi pistettä parempi, mutta menetyksistä se rankaisi vierasjoukkuetta jopa 14 pistettä suuremmalla tehokkuudella. Menetykset olivatkin yksi ottelun ratkaisevista tekijöistä. Vierailijoille niitä kirjattiin peräti 23 ja Korihaille taas vain 11 kappaletta.

Levypallot Korihait hävisi niukasti 34 − 36, mutta syöttöjä ukilaiset nappasivat kuusi enemmän. Riistoja isännät hakivat 11 vierailijoiden kuutta vastaan. Korihait myös blokkasi neljästi, joista kolmesta kunnia kuuluu Mika Nuolivirralle. Korihaiden heittäminen oli tänään laadukasta, kakkoset sujuivat 50 prosentin tarkkuudella (21/42) ja kolmoset lähes yhtä hyvin (14/30). Kaarina jäi kolmosissa jälkeen, mutta oli kakkosissa liikkeellä 64 prosentin sihdillä (16/25).

Korihaiden viisi selkeintä onnistujaa perjantai-illan huumassa olivat huikean pelin pelannut 26-vuotias laituri Miikka Marttinen (19/2/2 syöttöä). Tämä on Jyväskylän divarijoukkueessa taitonsa todistaneelle Tampereen Pyrinnön kasvatille uusi Korisliigan piste-ennätys. Marttisen kolmoset sujuivat hurjalla 83 prosentin tarkkuudella (5/6). Hyvä kakkonen oli Marius van Andringa 14 pisteellä ja kahdella riistolla. Kolmen pelaajan tasaisen trion muodostivat herrat Chris Jenkins (13/5/7 syöttöä/3 riistoa), Bryan Coleman (13/5/2 syöttöä) ja loppua kohden herännyt Stephon Jelks (12/5/2 riistoa). Penkiltä edellisen pelin tapaan kentälle kutsuttu Brandon Conley teki tehot 8/6 ja ansaitusti hänen paikkansa avausviisikossa ottanut Mika Nuolivirta taas teki tehot 6/5. Conley pelasi kuitenkin päivän pelissä minuutin Nuolivirtaa enemmän, vaikka joutuikin aloittamaan penkkikomennuksella.

Ura Basketin neljä parasta onnistujaa olivat Avery Woodson (19/4), Stephen Croone (18/6), Jesse Perry 10/12) ja Ville Hänninen (9/3/3 syöttöä). Koko pelin tilastolliseen maailmaan voi uppoutua täällä.

Ura Basketin Ville Hänninen sai luvan aloittaa lehdistötilaisuus:

− Korihait pelasi tänään tosi kovaa ja hyvin. Me oltiin aika pehmeitä heti pelin alussa. Kotijoukkue sai hyvän meiningin päälle. Kolmen pisteen heitot menivät lähes 50-prosenttisesti sisään kotihallissa, se takasi hurmoksen heille. Emme pystyneet taktisesti ja fyysisesti vastaamaan siihen.

Kapteeni Marius van Andringa tuli lehdistötilaisuuteen elämänsä pelin pelanneen Miikka Marttisen sijaan ja aloitti pelin kertaamisen:

− Me pelattiin ehjät 40 minuuttia. Tämä oli yksi kauden parhaita matseja. Lopussa repsahdettiin vikat viisi minuuttia. Sekin meidän pitää oppia ottamaan pois. Muuten pelattiin aika ehjät ainakin 35 minuuttia. Me heitettiin hyvin, mutta me myös työstettiin hyökkäyksiä paljon. Meillä on vielä puolustuksessa vaikeuksia omaksua uudet asiat, mutta toisella puoliajalla teimme niitä vähän paremmin. Jos jatkamme tällä mentaliteetillä ja aggressiivisuudella, meistä voi tulla aika hyviä.

Marius halusi myös katkaista huhuilta siipiä:

− Valmentaja ei ole minun agenttini, vaikka hänellä on yksi sama nimi ja hän on samasta maasta eli Portugalista. Minun agenttini on Nuno Pedrosa.

Uran Kristian Palotie kävi ottelun tapahtumat läpi hyvinkin seikkaperäisesti:

− Vastustajan aktiivisuus ja aggressiivisuus tiedettiin. Tiedettiin, että vastaan tulisi hyvin levännyt joukkue, joka on päässyt harjoittelemaan yhdessä ja kovaa. Se näkyi tuolla kentällä. Vastustaja pelasi helkkarin hyvin tänään. Kaiken tämän aggressiivisuuden ja aktiivisuuden lisäksi, mitä he näyttävät puolustuspäässä ja millaisella yhteisellä sydämellä he on saatu taistelemaan, niin myös hyökkäyspäässä he asettavat hyviä screenejä. Tuntui, että meidän kaverit törmäilivät niihin toistuvasti, joka johtaa siihen että vaihdot menevät sekaisin tai vaihdetaan, kun ei pitäisi. Sitten siellä on hyviä heittäjiä ja tänään hyvässä heittovireessä oli aika montakin kaveria. Etenkin Marttinen tuon ottelun lopullisesti ratkaisi, se jätkä oli aika valtava kuoppa.

− Tyhjät pallonhallinnat, missä me ei oikein oltu missään eikä juostu mitään, se johtaa 23 menetykseen, joista vastustaja juoksee 23 pistettä. Fakta on se, että vastustaja meni keskinäisissä otteluissa meidän ohi ja korierokin taitaa näyttää heille plussaa 17 pistettä. Vastustajalla on identiteetti, meillä ei ole sitä vieläkään ja me eletään helmikuuta.

Pedro Monteiro saavutti ensimmäisen voittonsa Korisliigassa ja kuvaili sen antia kriittiseen sävyyn:

− Minun täytyy onnitella pelaajiani yrittämisestä ja keskittymisestä. Viimeisistä minuuteista en pitänyt laisinkaan. Heidän täytyy oppia, että peli kestää 40 minuuttia. He rentoutuivat ja minulle se on kuin toista joukkuetta ei kunnioittaisi, enkä pidä siitä. Toivon, ettei minun tarvitse sanoa tätä enää toista kertaa.

Parhaat palat ukilaisesti voitokkaasta jumbofinaalista voi katsoa tältä videolta:

Ennen helmikuun niin sanottua maajoukkuetaukoa − joka tarkoittaa mahdollisuutta treenata loppukautta varten kunnolla − Korihait käy vielä Lapualla tärkeässä vieraspelissä. Voitto Pohjanmaalta nostaisi Korihait tasapisteisiin sijalle yhdeksän. Tuo loppukauden sarjasijoituksen kannalta niin ikään merkityksellinen matsi otellaan keskiviikkona 13.2. kello 18.30 ja sitä voi katsella Elisa Viihde Sportin kautta.

 

Köp viagra på nätet Köpa cialis på nätet Osta Viagra Suomi Køb Cialis sikkert på nettet Köpa viagra på nätet receptfritt Osta Viagra. Viagra hinta osta cialis ilman reseptiä suomi Osta Viagra. Viagra myynti