Monimutkaisesta tilanteesta kohti Helsinkiä

12.01.2019

Monimutkaisesta tilanteesta kohti Helsinkiä

Lähtökohdat lauantain Seagulls-matsiin ovat haasteelliset. Kuva: Vilma Sappinen

Nää yöt ei anna armoo, lauleskelee Kaija Koo. Eikä anna armoo Korisliigan kurinpitäjätkään. Hailuotsi Damion Dantzlerin tulistumista sekä lehdistötilaisuuteen osallistumista ulosajosta huolimatta ei katseltu hyvällä ja miehelle lätkäistiin sakkojen lisäksi yhden ottelun pelikielto. Näin petokala astuu Seagullsin kotiareenalle ilman käskyttäjäänsä.

Tilanne on luonnollisesti valitettava ja vaihtoehtoja on mietitty. Suunnitelma on olemassa, mutta lopullisesti tämä selviää vasta lauantain aikana.

Stadin lokkien lento lähti liikkeelle matalalla ja vastatuuleen. Pienet pelaajavaihdokset ovat auttaneet palasien loksahtamista kohdalleen ja nyt joukkue on hivuttautunut sarjan keskikastin tuntumaan. Joukkue on kahdeksalla voitolla kahdeksantena.

Yksi noususuunnan kääntäjistä on takamies Juwan Staten, joka on nopeilla kintuillaan tuonut paljon päänvaivaa vastustajille. Lapualta siirtynyt Christopher Ortiz on ollut joukkueen paras pistemies alkukaudesta 16,3 pisteen keskiarvolla. Statenin ohella kentällä pitkiä aikoja viihtyy Tuukka Kotti, jota ei ikä tunnu vieläkään painavan. Molempien keskiarvo peliajassa on yli puoli tuntia.

Valmennusdilemman lisäksi pieniä lisävaivoja on hiipinyt Korihaiden pelaajarintamaan ja lopullinen kokoonpano on vielä kysymysmerkki.

 

 

Köpa Cialis på nätet Osta Viagra Suomi Køb Cialis sikkert på nettet Köpa viagra på nätet receptfritt Osta Viagra. Viagra hinta osta cialis ilman reseptiä suomi