Pienten muutosten kautta KTP:n kimppuun

1.03.2019

Pienten muutosten kautta KTP:n kimppuun

Maaliskuu starttaa kotipelillä Uusikaupunki Areenalla tänään klo 18.30. Vastaan asettuu tuttu taistelukumppani KTP Tomi Kamisen johdolla.

Korihaiden kokoonpanossa tapahtui muutoksia viikon aikana. Loukkaantumisen jälkeen hienosti pelannut Emil Djeen joutui henkilökohtaisten syiden takia jättämään joukkueen, mutta Teemu Hartikainen saatiin onneksi paikkaamaan henkilövajausta. Nyt mennään tällä ryhmällä kohti perjantain kotipeliä.

Haileirissä kurkotetaan edelleen korkealle ja halutaan härnätä viimeisillä pudotuspelipaikoilla olevia ryhmiä. Jos sanoista tehdään tekoja, KTP olisi kaadettava. Panosta siis riittää perjantain herkkupalassa.

KTP starttasi kauteen nihkeästi ja yhdeksän pelin jälkeen oli kasassa kolme voittoa. Sitten kone nytkähti liikkeelle ja Kymenlaakson vihreäpaidat takoivat komeasti kahdeksan voittoa putkeen. Nyt perinteinen seura taistelee tosissaan play-offien kotiedusta.

Liigavalmentajaksi palanneen Tomi Kamisen pelisysteemejä ohjailee pelintekijä Antto Nikkarinen, joka on syöttötilaston kolmonen. KTP:n jenkit ovat päässeet hyvään iskuun ja onhan Kotkalla esitellä myös veljessarja, kun kolme kappaletta Lehtorannan veljeksiä hyökkää kasvattajaseurassa.

Joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista on päättynyt kotkalaisten eduksi. Lokakuussa väännettiin viimeksi Poharilla ja silloin eroksi jäi kymmenen pinnaa (89-99).

 

 

Viagra kopen online Cialis kopen online Osta Viagra Suomi Køb Cialis sikkert på nettet Köpa viagra på nätet receptfritt Osta Viagra. Viagra hinta osta cialis ilman reseptiä suomi Osta Viagra. Viagra myynti