Lamont Mack Korihaiden uusi vahvistus

9.02.2014

Lamont Mack Korihaiden uusi vahvistus

Korisliigassa pelaavan UU-Korihaiden uusin vahvistus on 201-senttinen amerikkalaislaituri Lamont Mack.

26-vuotias Mack on monipuolinen laitahyökkääjä, joka pystyy pelaamaan sekä korinalla että kauempana korista. Mack on pelannut urallaan Kreikan, Bulgarian, Italian ja Saksan kovatasoisissa sarjoissa. Tällä kaudella Mack on edustanut Saksan BBL-liigassa pelaavaa S. Oliver Basketsia kuudessa ottelussa, reilun viiden pisteen ja kahden levypallon keskiarvoilla. Viime kaudella Mack pelasi Italian serie A:ssa Pesaron joukkueessa, tehden noin kymmenen pistettä ja viisi levypalloa ottelua kohden. Huomion arvoista on ollut Mackin loistava kaukoheittopeli, sillä hän on lähes jokaisella kaudella upottanut yli 40 % kolmenpisteen heitoistaan.

Mack saapuu näillä näkymin Suomeen tiistaina ja jos aikataulut osuvat kohdilleen, on mies harjoituksissa jo tiistai-iltana. Ensisijaisesti Mack tulee Korihaihin neljänneksi ulkomaalaisvahvistukseksi, eli myös Josh Dollard, Chace Stanback ja James Padgett jatkavat joukkueessa.

”Aloitimme vahvistusten kartoittamisen todenteolla Hai Five-kampanjan käynnistyttyä, viime maanantaina. Etsimme ensisijaisesti kotimaista vahvistusta, mutta kun sellaista ei ollut saatavilla päädyimme neljänteen jenkkiin”, valaisee Korihaiden toiminnanjohtaja Ville Vuorinen taustoja. ”Meillä oli kalkkiviivoilla kolme eri vaihtoehtoa, mutta päädyimme perjantai-illalla valitsemaan Lamont Mack:n. Saimme suullisen hyväksynnän sopimukselle perjantaina puolen yön jälkeen ja kirjallisen sopimuksen sunnuntaiaamuna”, jatkaa Vuorinen. ”Kartoitamme edelleen kotimaan markkinoita, eikä lisävahvistusten hankkiminen ole poissuljettu vaihtoehto”, kertoo Vuorinen.

”Tästä hankinnasta suurin kiitos menee Hai-Five Together kampanjan puuhamiehille, sekä projektiin osallistuneille lukuisille tukijoille”, kiittelee Vuorinen.

Lamont Mack
Syntymäaika: 1987
Pituus: 201 cm
Paino: 104 kg
Pelipaikka: laitahyökkääjä
Yliopisto: Charlotte (NCAA1)
2013-2014: S. Oliver Baskets (Saksa) 5,5 p / 2,2 lp
2012-2013: Victoria Libertas Pesaro (Italia) 10,1 p / 4,5 lp
2011-2012: Lukoil Academik Sofia (Bulgaria) 11,7 p / 4,6 lp
2010-2011: AEK Ateena (Kreikka) 9,5 p / 3,4 lp
2009-2010: AEK Ateena (Kreikka) 8,6 p / 4,3 lp
Lamont Mack