Jo muinaiset roomalaiset ymmärsivät harjoittelun tärkeyden, minkä myötä legioonat suorittivat toinen toistaan nerokkaampia taistelutaktiikoita ympäri eteläistä Eurooppaa. Oikeastihan minä tiedän roomalaisten taktiikoista yhtä paljon kuin silakka merenkäynnin historiasta, mutta halusin aloittaa tekstin tähän tapaan. Mikäli entinen äidinkielen opettajani lukee tekstiä, kokee hän luultavasti hengenahdistusta sekä rintakipua aloitukseni takia.
Reenaaminen, kuten Äänekoskella sanotaan, on merkittävässä roolissa kaikessa urheilussa. Keskimäärin ne nuoret, jotka reenaavat enemmän ja paremmin, nousevat todennäköisemmin huipulle kuin ne nuoret toivot, jotka terrorisoivat mopoillaan asutuskeskuksia Mad Max –leffan rosvojoukkion tapaan. Myös keskimäärin ne ihmiset, jotka pitävät reenaamisesta ja sen tuomista kiputiloista enemmän, nousevat todennäköisemmin huipulle kuin ne juniorit, jotka saavat paniikkikohtauksen ensimmäisen hikipisaran valuessa käsivartta pitkin.
Kapteenimme Mikko Jalonen on moneen otteeseen naureskellut eräälle blogitekstiä kirjoittaneelle pelaajalle, mikäli tämä on ollut itsekseen reenaamassa Pohitullissa. Toisaalta samainen blogikirjoittaja on paljastanut kyseisen ”oman elämänsä Kari-Pekka Klingan” moneen otteeseen kesäisin samaisesta salista harjoittelemasta heittoja.
Ainoastaan minun harjoitteluni ei ole ollut tämän oman elämänsä Kari-Pekka Klingan nälväilyn kohteena. Kyseinen mies sattuu olemaan kaupungilla töissä ja eräänä iltana hän sattui saamaan työpuhelimeensa hälytyksen kello 23 illalla. Ilmeisesti joku hämäräveikko oli ottanut osoitteekseen Pohitullin hallin, josta ryöstösuunnitelmana oli anastaa palloja sekä parketissa olleet viivat. Rehtinä miehenä oman elämänsä Kari-Pekka Klinga lähti tarkastamaan hälytystä. Hän kapusi palloiluhallin kivirappuset raihnaisesti ylös ja kirosi samalla vanhoja jäseniään. Hämmennys olikin lopulta suuri, kun salissa oli yksinään harjoittelemassa eräs helsinkiläistaustainen Korihait -pelaaja. Tämän jälkeen itseeni kohdistunut nälväily on hiipunut paraabelin tapaan.
Harjoittelukulttuureissa löytyy myös alueellisia eroja. Lahdessa Roope Suonio heitteli palloa harjoitusten jälkeen meidän nuorten kanssa niin kauan koriin, kunnes toinen harjoitusvuoro alkoi tai korit nostettiin ylös ja salista sammutettiin valot. Tämä valojen sammuttaminen on ihan mielenkiintoinen lähestymistapa harjoitteluun, kun olin tottunut koko urani ajan siihen, että harjoitusten jälkeen sai heittää palloa koriin juuri niin kauan kuin jaksoi. ”Sammuta valot lähtiessäsi” oli sanaparsi, jota en kuullut Lahdessa kertaakaan.
Nykyjoukkueemme kaikki suomalaispelaajat pitävät harjoittelusta, eikä enää tarvitse olla ainoa pelaaja, joka jää ottamaan heittoja reenien jälkeen. Esimerkiksi Nilkka-Malinen on niin tuskastunut kotikaupunkinsa salitilanteeseen, että on vakavissaan harkinnut kesän viettämistä Uudessakaupungissa, jossa reenaaminen on helpompaa. Lienee jokaiselle varmaan sanomattakin selvää, kuka joukkueen vääräleuka on ristinyt miehen nykyiselle lempinimelleen.
Ajoittain myös ulkomaalaispelaajat ovat ahkeria harjoittelijoita ja parhaiten on ehkä jäänyt mieleen Nigel Mooren asenne harjoitteluun sekä voitontahto. Pakko on myös heittää kättä lippaan Bojanille, joka reenasi vaikka jalka murtuneena. Miehellähän oli aamuisin niin kiire hallille, ettei ehtinyt aina partaakaan ajaa.