Historia

Uudenkaupungin koripallohistoriaa:

Vuonna 1974 Heikki Walan juttusille saapui joukko koripallosta innostuneita nuoria miehiä. Virtasen Leksan ja Rakkolaisen Ekin johdolla pojat kyselivät joskos Janhuan kasarmilla nuorena luutnanttina työskentelevä Heikki Wala ryhtyisi heidän koripallovalmentajaksi. Seuraa ei kuitenkaan ollut ja Walan mielestä oman seuran perustaminen olisi ollut liian suuri operaatio.

Luutnantti Wala oli tutustunut koripalloon synnyinsijoillaan Pieksämäellä. Pikajuoksuun erikoistunut Wala oli käyttänyt lajia talvella oheisharjoitteluna ja olipa Hessu yhdessä luokkatovereidensa kanssa pelannut Pieksämäellä jopa Suomisarjassa. Myöhemmin tuo joukkue, tosin ilman Hessua, oli aina mestaruussarjakarsinnoissa, joten mistään turhasta joukkueesta ei ollut kyse.

Uudessakaupungissa ei siis ollut koripalloseuraa, mutta Juhani Valo, tuo koripallo-otteluiden samettiääni, oli Uudenkaupungin Urheilijoiden johtokunnassa ja Wala tunsi puolestaan miehen entuudestaan. Tätä kautta Wala sai mahdollisuuden marssia seuran johtokuntaan esittelemään ajatusta koripallon ottamisesta seuran toimintaa. Johtokunta näytti vihreää valoa ajatukselle asettaen ehdoksi oman junioritoiminnan käynnistämisen.

Syksyllä 1974 Uudenkaupungin Sanomissa oli ilmoitus koripalloharjoitusten käynnistymisestä ammattikoulun salissa. Kaikkien suureksi hämmästykseksi paikalle saapui 54 poikaa.

”Ensimmäisenä talvena juniorit eivät osallistuneet liiton sarjatoimintaan, vaan pelasivat kuuden joukkueen voimin kaupungin omaa sarjaa”, muistelee Heikki Wala, joka valmensi kaikkia kuutta joukkuetta.

Samalla Uudenkaupungin Urheilijoiden miesten joukkue pelasi liiton alimpia sarjatasoja. Keväällä 1975 Heikki Wala oli jo lähdössä Uudestakaupungista pois. Kadettikoulussa kutsui haastavammat tehtävät nuorta kouluttajaa, mutta Uudenkaupungin Urheilijat oli päättänyt pitää kiinni innokkaasta koripallomiehestä keinolla millä hyvänsä.

”Seuran puheenjohtaja Tuomo Raanto kysyi kevättalvella 1975 minulta, että jos löytyisi joku hyvä työpaikka, niin kai minä jäisin tänne. Ajattelin, että eihän täältä mitään löydy, joten annoin sanani jäämisestä Tuomolle”, jatkaa Wala.

”No ei mennyt aikaakaan, kun minua vietiin Rauma-Repolan Uudenkaupungin tehtaalle toimitusjohtaja Pentti Helpiön puheille. Minulle oli tarjolla henkilöstöpäällikön tehtävät ja kun luvattu oli niin luvattu oli. Sotilasura vaihtui siistiin toimistötyöhön telakalla”, kertoo Wala.

Samoihin aikoihin oli huutava työvoimapula eikä Uusikaupunki ollut valtakunnallisesti mitenkään tunnettu. Muutoksen tähän halusivat kaupungin suurimmat työllistäjät eli autotehdas ja telakka. Johtajat laskivat, että tunnettu ja menestyvä urheilujoukkue toisi kiinnostusta kaupunkia kohtaan ja sitä kautta työvoimaa olisi helpompi saada paikkakunnalle.

”Saab Valmetilta Lauri Ryttyläinen ja Rauma-Repolalata Pentti Pihlakoski totesivat minulle vuoden 1975 aikana, että tehtäväni on huolehtia siitä, että koripallo ja Uusikaupunki tulevat Suomessa tunnetuiksi seuraavina vuosina”, muistelee Wala huippukoripallon synnyinhistoriaa.

Vuonna 1976 espoolainen Playboys voitti Suomen mestaruuden, mutta hajosi välittömästi mestaruuden jälkeen. Maajoukkuemiehet Paavo Koskivaara ja Heikki Tiainen tulivat Uuteenkaupunkiin autotehtaan tarjoamien työpaikkojen perässä. Samaan aikaan Uudenkaupungin Urheilijat sai turkulaiselta Basket Club SoHo Seniors -joukkueelta sarjapaikan maakuntasarjasta ja nousukiito oli alkanut.

Koskivaaran ja Tiasen lisäksi UU:n pelaajistoon tulivat TuTosta Klaus Kurppa, Laitilasta Veikko Kuisma ja seuran omista junioreista Juha Salaterä. Nousu Suomisarjaan tapahtui heittämällä.

Joukkue kaudelta 1977-78

Seuraavana keväänä UU hankki ensimmäisen amerikkalaispelaajansa, Herbert Wrightin. Nousu 1. divisioonaan tuli helposti. Ensimmäinen divarikausi käynnistyi Kalannin Urheilutalolla syksyllä 1978. Juha Blomsterin ja Tapio Kerpon vahvistama UU hyytyi SM-sarjan kalkkiviivoilla Herbert Wrightin loukkaannuttua karsinnan ensimmäisessä osa-ottelussa. Suomalaisvoimin pelannut UU hävisi KTP:lle Larry Poundsin viimeisen sekunnin korilla.

Fanit Kalannissa vuonna 1978

Seuraavana vuotena Uuteenkaupunkiin tuli maajoukkueen vakiokalustoon kuulunut Jouko Heikkinen sekä Eero Kerppo. Amerikkalaispelaajaksi valikoitui Tony Rufus, joka vaihtui joulutauolla Los Angeles Lakersista nilkkavamman vuoksi hyllytettyyn Raymond Whiteen. Tie mestaruussarjaan katkesi jälleen viime sekunneilla Kotkassa. Tällä kertaa Peli-Karhut vei ratkaisevassa ottelussa pisteen voiton.

Kolmantena kautena divarissa UU ei jättänyt mitään enää sattuman varaan. Heikki Walan onnistui houkuttelemaan Jouko Heikkisen seuraksi myös toisen maajoukkuemiehen, Tapio Stenin. Kun joukkue oli muuten pysynyt kasassa, ei joukkueen voittokulkua pysäyttänyt enää mikään. UU pelasi kauden aikana 43 ottelua häviten vain kaksi: Suomen cupin välierässä ToPolle Helsingissä sekä sarjan toisella kierroksella Äänekosken Huimalle vieraskentällä.

Divarin finaalissa vastaan asettui Huima. Ensimmäinen ottelu tuliterässä Pohitullissa 1.500 katsojan edessä päättyi UU:n 119-114 voittoon. Toinen ottelu Äänekoskella päättyi UU:n 115-91 voittoon niin ikään 1.500 katsojan edessä ja näin UU oli noussut SM-sarjaan otteluvoitoin 2-0.

Kaikkien aikojen ensimminen liigatason pelin UU pelasi 17.10.1981 Kotkassa. Silloin kotijoukkue KTP oli parempi koripistein 108-105. Ottelun pistehai oli Raymond White 41 pisteellä. Ensimmäinen voitto liigassa UU:lle napsahti seuraavana päivänä, 18.10.1981. Kotiottelussa kukistui Tampereen Pyrintö pistein 108-94.

1980-LUKU: Menestyksen vuosikymmen

Ensimmäinen peli Pohitullissa pelattiin 18.01.1981, vastakkain olivat UU ja Äänekosken Huima

Ensimmäisen vuosikymmenen aikakana UU pelasi nopeasti itsensä Suomalaisen koripalloilun menestyjiin. Ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin UU selvisi 1985 ja tuloksena oli heti pronssiset mitalit. Puolivälierissä Tampereen Pyrintö kaatui otteluvoitoin 2-0, mutta välierissä KTP oli parempi voitoin 3-1. Pronssia UU nappasi ToPon edestä voittamalla molemmat ottelut.

Historian toinen mitali tuli kaksi vuotta myöhemmin ja nytkin tuloksena oli pronssiset mitalit ToPon jäädessä nuolemaan näppejään. Suomen cupissa mestaruus tuli vuonna 1986, kun finaalissa kukistui KTP. Samat joukkueet kohtasivat myös vuosien 1987 ja 1988 cupin finaaleissa. Vuoden 1987 finaalin jälkimainingeissa Greg Cook löi Pertti Marttilaa nyrkillä poskeen pukuhuoneessa ja seurauksena oli kolmen kuukauden pelikielto. Seuraavana syksynä UU kuittasi edellisyksyn tappion voittamalla cupin mestaruuden KTP:n edestä Kotkan Karhuvuoressa.

1980-lukua Pohitullissa

Kasarihittien soidessa UU kiersi ahkeraan myös Eurooppaa. Syksyllä 1985 vastaan asettui Korac cupin ottelussa DTV Charlottenburg, nykyinen Alba Berlin. Saksalaiset olivat otteluparissa niukasti parempia, mutta samojen joukkueiden kohdatessa samaisessa cupissa seuraavana syksynä, oli UU puolestaan etevämpi.

Vuoden 1986 cupin mestaruuden ansiosta UU sai paikan kauden 1987/88 Euroopan kakkoskilpailuun, Cup voittajien cupiin. Vastaan asettui ranskalainen suurseura CSP Limoges, joka jyräsi UU:n maanrakoon. Seuraavana keväänä ranskalaiset juhlivat koko cupin voittoa kivikovan jenkkinsä Doug Collinsin ja Ranskan maajoukkuetähden Richard Dacouryn johdolla.

1990-LUKU: Finaalien vuosikymmen

Uudenkaupungin koripallohistorian kirkkaimmat mitalit löytyvät 1990-luvulta. Laman jo kolkuttaessa ovelle, juhlittiin Uudessakaupungissa ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa koripallon liigamestaruutta. Pohitullin käsittämättömässä kuumuudessa ja tunnelmassa UU voitti huhtikuun 10. päivänä 1990 KTP:n jatkoajan jälkeen pistein 108-102. Pohitullin yleisömäärää ratkaisufinaalissa ei kukaan pysty varmuudella kertomaan, mutta paljon sitä yleisöä joka tapauksessa oli.

Arviot yleisömäärästä Pohitullissa kyseisenä iltana vaihtelevat 2200 ja 2500 välillä. Jatkoajalle venynyt ottelu siirsi Yleisradion illan pääuutislähestystä melkein vartin ja se oli temppu, jota ei yksikään urheilutapahtuma ole ennen eikä jälkeen onnistunut tekemään. Sinä iltana tuntui kuin koko Suomi olisi yhdessä Uudenkaupungin kanssa jännittänyt koriksen liigamestaruutta.

Finaalien tunnelmaa keväältä 1990

Ottelun jälkeen keskustan kadut ja ravintolat olivat tupaten täynnä juhlivia ihmisiä. Autot kiersivät toria UU:n liput liehuen ja torvien soidessa. Koko keskusta oli yhtä sekasortoa ja tungosta eikä kaupunki hiljentynyt seuraavanakaan päivänä, jolloin torilla oli iso kansanjuhla ja seuran toimistolla kakkukahvit.

Viisi vuotta myöhemmin samainen temppu oli uusiutua. Uudenkaupungin Urheilijoiden konkurssin raunioilta noussut Korihait pelasi Gordon Herbetin johdolla hurmiossa koko kauden ja selvisi kaikkien hämmästykseksi finaaleihin. Välierissä kaatui liigan suursuosikki ToPo puhtaasti 3-0 ja kokemattoman Kouvojen piti olla enää jälkiruoka.

Ensimmäinen finaali Kouvolassa päättyi Korihaiden 100-97 voittoon ja toinen finaali pääsiäisviikon tiistaina Pohitullissa oli kihelmöivä jännitysnäytelmä. Tupaten täyteen ahdettu Pohitulli piiskasi Korihaita, mutta Bill Gillis ja John Taylor olivat Korihaiden Frank Sillmonia ja Ondray Wagneria fyysisempiä. Kouvot nappasi kotiedun takaisin 82-84 voitolla ja kiirastorstaina Kouvolassa oli puolestaan vuorossa huikea jännitysnäytelmä. Korihaiden monisataapäisen faniryhmän harmiksi Kouvot vei ottelun jatkoajan päätteeksi nimiinsä. Toisena pääsiäispäivänä Kouvojen marssia mestaruuteen Pohitullissa ei estänyt enää mikään. Tuloksena Korihaille oli kuitenkin hopeiset mitalit konkurssin ja edelliskevään putoamiskarsintojen jälkeen.

Finaalivuosien välissä UU nappasi pronssiset mitalit vielä vuonna 1992 ja cupin finaalissa joulukuussa 1995 ”muuan” 17-vuotias Jukka Matinen heitti Pantterit mestaruuteen vapaaheittoviivalta pelikellon näyttäessä nollaa.

Euroopan mestareiden cupissa arpa heitti lokakuussa 1990 vastaan Euroopan ykkösjoukkueen, kreikkalaisen Aris Salonikin. Nikos Gallisin, Panagiotis Yannakisin, Goran Sobinin, Brad Sellersin ja monen muun oman aikansa suurpelaajan tähdittämä Aris näytti mallia koripallon peluusta sekä Uudessakaupungissa että Thessalonikissa. Ottelun suurimmaksi muistoksi jäikin Nikos Gallisin jakamat nimikirjoitukset, runsaslukuinen, äänekäs ja röökiä estoitta polttanut Ariksen faniryhmä. Viimeisen kerran Korihait esiintyi Euroopan cupissa vuonna 1997, jolloin Södertälje Kings pudotti uusikaupunkilaiset Korac cupin avauskierroksella jatkosta.

2000-LUKU: Menestyksen metsästystä

Uusi vuosituhat käynnistyi Korihaiden osalta mollivoittoisesti. Heikki Walan lähdettyä Bosniaan oli seura käymistilassa eikä sitä helpottanut yhtään ensimmäisen kauden epäonni niukkojen tappioiden myötä. Joukkue ajautui liigakarsintaan, josta se pulahti korisuhteella divariin Lappeenrannan NMKY:n ja Säynätsalon Riennon noustessa liigaan. ToPon konkurssin myötä Korihait sai kuitenkin paikan liigassa ja toinen kausi jälkeen Heikki Walan toi viidennen sijan.

Vuoden 2000 helmikuussa seura järjesti junioreiden hyväntekeväisyysottelun, jossa kohtasivat vuoden 1990 mestarit ja kauden 99/00 liigajoukkue. Ottelu keräsi Pohitulliin 1.942 katsojaa ja tauon donkkikisassa voiton nappasi Jason Johnson donkattuaan Mika Pitkärannan, Harri Jokisen ja Vesa Vuorisen muodostaman pyramidin yli.

Seuraavan kauden päätteeksi Korihait kuitenkin putosi kuitenkin 1. divisioonaan. Vierailu divarissa jäi kuitenkin ranskalaiseksi ja takaisin liigaan Korihait palasi keväällä 2003.

Kaudella 2005-2006 Korihait raivasi tiensä pudotuspeleihin muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta Espoon Honka vei puolivälierissä pidemmän korren. Kausi muistetaan Gerald Lee Seniorin pojan Gerald Lee Juniorin toistaiseksi viimeisenä kautena Korihaissa ennen hänen lähtöään Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistokoripalloa.

Kausi 2006-2007 oli vaikea Korihaille. Valmentajaa vaihdettiin parikin kertaa.  Loppukaudeksi päävalmentajaksi hankittu Jyri Lehtonen sai uutta virettä joukkueelle ja lopulta Korihait onnistui karsintojen kautta säilyttämään Korisliiga-paikkansa. Kauden positiivisin asia taisi olla nuoren bosnialaistakamies Bojan Sarcevicin saapuminen Suomeen ja Korihaihin.

Jyri Lehtosen aikakaudella Korihait pääsi kolmena vuonna peräkkäin pudotuspeleihin, mutta joka kerralla tie katkesi puolivälieriin.

2010-LUKU: Vaikeuksien kautta uuteen nousuun

Kaudella 2010-2011 Jyri Lehtonen jätti Korihait ja valmennusvastuun ottivat toiminnanjohtaja Tom Westerholm, Petri Helminen ja Ville Vuorinen. Joukkue pelasi yli kaikkien odotusten, kun se runkosarjan päätteeksi raivasi tiensä neljännelle sijalle, joka oikeutti puolivälierien kotietuun. Runkosarjassa Korihait voitti 44 ottelusta 28, joka on seurahistorian voittoennätys runkosarjassa. Pudotuspeleissä Korihait voitti puolivälierissä Espoon Hongan otteluvoitoin 3-2, minkä seurauksena päästiin taistelemaan mitaleista ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Matka katkesi lopulta pronssipeliin, kun välierissä hallitseva Suomen mestari Tampereen Pyrintö oli selvästi parempi ja pronssiottelussa KTP-Basket vei pidemmän korren.

Joukkue kaudelta 2010-2011

Seuraavat kaudet olivat Korihaille haastavia. Korihaiden pitkäaikainen seurapomo Tom Westerholm siirtyi Koripalloliiton palvelukseen, ja edessä oli uusi aika. Loukkaantumiset sotkivat kuitenkin pelaamista, ulkomaalaispelaajia jouduttiin vaihtamaan moneen otteeseen, eikä yleisökään löytänyt Pohitulliin entiseen tapaan. Lopulta Korihaiden taival Korisliigassa päättyi putoamiseen vuonna 2014.

Korihaiden oma kasvatti Jarno Nikula otti haasteen vastaan ja ryhtyi valmentamaan joukkuetta tavoitteenaan pikainen nousu takaisin Korisliigaan. Ensimmäisellä 1. divisioonakaudella Korihait hallitsi ylivoimaisesti sarjaa yhdessä BC Nokian kanssa, ja nämä joukkueet kohtasivatkin toisensa finaaleissa. Valitettavasti pikainen nousu takaisin liigaan jäi haaveeksi, kun BC Nokia voitti Korihait finaaleissa otteluvoitoin 3-1. Toiselle 1. divisioonakaudelle Korihait lähti edelliskauden tapaan hakemaan nousua Korisliigaan. Tavoite oli jäädä haaveeksi jo ennen kevättä, sillä seura kärsi talven aikana taloudellisista ongelmista ja vaarassa oli jopa huippukoripallon loppuminen Uudestakaupungista. Lopulta yhteistyökumppanien ja kannattajien avulla Korihait voitti talousahdingon ja keväällä 2016 Korihait oli ylivoimainen 1. divisioonassa. Kausi päättyi 1. divisioonan mestaruusjuhliin ja nousuun takaisin Korisliigaan.

Nousukauden jälkeen ensimmäinen kausi Korisliigassa oli äärimmäisen vaikea Korihaille. Joukkue voitti 36 ottelustaan vain viisi ja sijoittui sarjassa viimeiseksi ja joutui liigakarsintaan 1. divisioona A:n finaalien hävinnyttä Lahti Basketballia vastaan. Korihait näytti kuitenkin liigan ja divisioonan välisen tasoeron ja lunasti uudestaan paikkansa Korisliigassa.

Jarno Nikulan aika Korihaiden päävalmentajana päättyi marraskuussa 2017, kun hän päätti irtisanoutua tehtävistä. Uudeksi päävalmentajaksi Korihait hankki yhdysvaltalaisen Damion Dantzlerin. Dantzler onnistui valmentamaan Korihait pois viimeiseltä sijalta ja näin ollen Korihait vältti karsinnat kaudella 2017-2018 ja säilyi Korisliigassa.

2020-LUKU: Korihait 2024 -projekti

Kauden 2018–2019 jälkeen Korihait aloitti projektin, jonka tavoitteena on nousta Korisliigan kärkisijoille vuoteen 2024 mennessä. Kaudeksi 2019–2020 Korihait palkkasi päävalmentajakseen espanjalaisen Jordi Justen. 12 hävityn ottelun jälkeen Korihait kuitenkin irtisanoi Justeen ja tilalle tuli apauvalmentajana toiminut Jarno Nikula. Nikula onnistui luotsaamaan Korihait seitsemään voittoon, mikä riitti runkosarjan viimeiseen sijaan ja suoraan putoamiseen I-divisioonaan. Koronaviruspandemian johdosta kausi kuitenkin keskeytettiin, jonka johdosta Korihait voi hakea Korisliiga-paikkaa myös kaudelle 2020–2021, koska Korihailla oli vielä teoreettinen mahdollisuus säilyä sarjassa.

Kausi 2020–2021 päättyi Nikulan komennossa runkosarjan viimeiselle sijalle, mutta koronapandemian takia Korisliigasta ei kauden päätteeksi pudonnut yksikään seura urheilullisin perustein. Seuraavaksi kaudeksi seura sai miellyttävän paluumuuttajan, kun Bojan Sarcevic palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen takaisin haipaitaan. Odotukset kauteen lähdettäessä olivat edelliskausia korkeammalla, mutta todellisuus iski vasten kasvoja talven pimeydessä. Korihait voitti 20 ensimmäisestä ottelusta vain kaksi, ja joukkue vahvasti matkalla kohti putoamista sarjasta.

Nikulan toinen jakso Haiparven päävalmentajana päättyi helmikuussa, kun Nikula päätti jäädä sivuun päävalmentajan tehtävistä. Päävalmentajaksi nostettiin apuvalmentaja Teemu Turunen. Uuden valmentajan, sekä tehokkaisen vahvistusten avulla, Korihait alkoi hivuttautumaan peli kerralta lähemmäksi sarjassa toiseksi viimeisenä ollutta Bisons Loimaata. Kauden viimeisessä ottelussa ratkesi Korisliigasta putoaja, sillä ottelussa kohtasivat juuri Bisons ja Korihait. Haiparvi oli otteluun lähdettäessä yhden voiton jäljessä, mutta keskinäisten pelien turvin Korihait nousisi tasapisteissä Bisonsin edelle. Yli 200 ukilaisfanin kannustuksen siivittämänä Korihait säilytti paikkansa Korisliigassa. Korihaiden loppukauden saldo (12 ottelua/8 voittoa/4 tappiota) oli seurahistorian paras noteeraus sitten kauden 2010–11.

Korihait jatkoi sinnittelyä sarjan häntäpäässä vielä seuraavalla kaudella, kunnes kaudella 2023–2024, seurahistorian 40:llä liigakaudella, Uudessakaupungissa nautittiin jälleen pudotuspelikoripallosta. Serbialais-itävaltalaisen Darko Mihajlovicin valmennuksessa Korihait rikkoi kaikki ennakko-odotukset sijoittuen runkosarjavaiheen jälkeen kolmanneksi, joka on seurahistorian korkein sijoitus. Kauden aikana Korihait eteni ensimmäisen kerran sitten kauden 2010–11 Suomen cupin välieriin olemalla sarjan neljän parhaan joukossa ensimmäisen sarjakierroksen jälkeen. Historiaa nähtiin myös pelaajatilastojen osalta, kun yhdysvaltalaispelaaja Jalen Jackson teki seurahistorian neljännen triplatuplan 30. maaliskuuta (15 pistettä/14 levypalloa/10 syöttöä). Sensaatiokausi päättyi katkeran suloisesti puolivälierissä kahteen vaivaiseen yhden pisteen tappioon.

Kaudella 2023–2024 Uudessakaupungissa pelattiin jälleen pudotuspelikoripalloa täydessä Pohitullissa. Kuva: Ella Jalava

Pohitullissa kaksi jäädytettyä pelipaitaa

Vuonna 1984 Helsingin NMKY:ssä ja vuonna 1990 UU:n paidassa Suomen mestaruuden voittanut Lee pelasi urallaan myös kahdeksan miesten maaottelua heittäen niissä yhteensä 40 pistettä. Ensimmäisen maajoukkuepelinsä Lee pelasi vuonna 1992 jo 41-vuotiaana ja hän olikin siihen mennessä kaikkien aikojen vanhin maajoukkuetulokas.

Paitsi pisteitä, tunnettiin Gerald Lee Senior myös pallonriistäjänä. Vuodesta 1986 alkaen pidetyn riistotilastoinnin aikana hän ehti riistää 1 145 kertaa pallon vastustajalta ja tällä luvulla hän on yhä tämänkin tilaston ykkönen. Korien ja riistojen lisäksi Lee löytyy kaikkien aikojen syöttötilastossa kymmenenneltä sijalta levypallotilastosta seitsemänneltä sijalta. Leen tilastoista löytyy myös kaikkien aikojen ensimmäinen triplatupla, jonka hän teki 26.11.1986 ottelussa UU-Huima, jolloin Lee teki 34 pistettä, otti 11 levypalloa ja riisti pallon vastustajalta 10 kertaa.

Gerald Lee Sr.:n tilastolukemat SM-sarjassa (runkosarja):
Pisteet: 12 556 (Kaikkien aikojen 1.)
Levypallot: 3 456 (7.)
Syötöt: 1 000 (10.)
Riistot: 1 145 (1.)

Vuonna 1971 alkaneella SM-sarja urallaan Saaristo edusti 10 kautta Helsingin NMKY:tä ja saman ajan Uudenkaupungin Urheilijoita, voittaen UU:n paidassa vuoden 1990 Suomen Mestaruuden lisäksi kolme pronssia ja kaksi Suomen Cupin mestaruutta. SM-sarjan lisäksi Saaristo pelasi Suomen maajoukkueessa 133 ottelua.

Erkki Saariston tilastolukemat SM-sarjassa (runkosarja):
Pisteet: 8 969 (6.)
Levypallot: 908 (123.)
Syötöt: 242 (149.)
Onnistuneet 3P heitot: 386 (55.)

Wala sai oppia suoraan liitosta

Myöhempinä vuosina Uudenkaupungin Urheilijat järjesti Uudessakaupungissa sekä Suomi-Kuuba että Suomi-Puola miesten maaottelut. Vuonna 1981 UU isännöi B-tyttöjen EM-kisoja yhdessä FoKoPon kanssa.

Katsomokulttuuri omaa luokkaansa, joskus kiehunut myös yli äyräiden

UU aloitti pelaamisen Kalannin Urheilutalolla, jossa se pelasi ottelunsa aina tammikuuhun 1981 saakka. Ensimmäisessä ottelussa Kaarinan Uraa vastaan vuonna 1974 paikalla oli 57 katsojaa ja parhaimmillaan koripallo-ottelut vetivät Kalannin Urheilutalolle jopa tuhat katsojaa.

Pohitullin palloiluhalli vihittiin käyttöön 18.1.1981. Suurimmillaan yleisöä on ollut vuosien 1990 ja 1995 finaaleissa, virallisesti 2.200 ja epävirallisesti 2.500.

Yleisöä vuoden 1990 finaaleissa

Pohitullin yleisöä on vuosikaudet kehuttu omiaan kannustavaksi, joka ei vastustajaa turhaan rienaa asiattomilla huudoilla. Tunnustusta ovat jakaneet niin omat kuin vieraatkin pelaajat mediaa unohtamatta. Pohitullin katsomon äänekkyydestä on pitänyt huolen peltinen katsomorakennelma, jonka potkiminen sekä rummuttaminen saa aikaiseksi jo pienelläkin yleisömäärällä infernaalisen metelin.

Pohitullin katsomossa on vuosien saatossa tapahtunut myös muutamia pahoja ylilyöntejä. Pahin välikohtaus tapahtui marraskuun 28. päivänä 1982. UU oli häviämässä Panttereille SM-sarjan ottelua, kun erotuomarit poistivat Paavo Koskivaaran ulos salista. Tapaus sai fanaattisen yleisön raivon valtaan ja kun ottelu päättyi Pantterien 82-95 voittoon, ryntäsi yleisö välittömästi kentälle.

Jo ottelun aikana kentälle singahdellut kotiyleisö kävi surutta erotuomareiden Timo Niemen ja Veikko Mäkisen päälle. Järjestyksenvalvojat saivat vaivoin kaksikon pukusuojaan usean sadan katsojan raivotessa ympärillä. Lopulta kaksikko ei uskaltanut poistua Pohitullista muuten kuin poliisisaattueessa. Virkavalta saattoikin tuomarit Laitilan toiselle puolelle ennen kuin viimeisetkin takaa-ajajat olivat rauhoittuneet ja kääntyneet kotikulmille.

1980-luvun lopun ja 1990-luvun alkuvuosina Pohitullin yleisö kävi kiihkeää sotaa kotkalaisten kanssa. Olikin enemmän sääntö kuin poikkeus se, että UU:n peleissä oli paikalla poliisipartio, joka pääsääntöisesti keräsi muutaman uneliaan ja turhautuneen kotkalaiskannattajan pahnojen pohjille nukkumaan pahinta uhoaan pois.

Historian mustat vaatteet

Uudenkaupungin koripallohistorian synkimpinä hetkinä voidaan pitää edustusjoukkueen jäsenten äkillisiä poismenoja. Joulukuun 21. päivänä 1990 koko koripalloileva Suomi pysähtyi maajoukkuemies Kari Kulosen kuoltua Laivanrakentajantiellä liikenneonnettomuudessa. ”Kanni” ei ehtinyt pelaamaan akillesjänteen katkeamisen vuoksi yhtään virallista ottelua UU:ssa, mutta oli syksyn aikana noussut kannattajien suosioon välittömällä olemuksellaan ja innostuneella kannustuksellaan vaihtopenkillä.

Lähes yhtä synkkä hetki koettiin joulukuun 19. päivänä 1998, kun lahjakas Edgar Kerdo menehtyi niin ikään liikenneonnettomuudessa Vehmaalla. Nuorukainen oli vasta muuttanut äitinsä kanssa Virosta Suomeen ja harjoitteli edustusjoukkueen mukana tarkoituksenaan nousta seuraavana kautena joukkueeseen. Valitettavasti jäinen Y-tie oli varannut nuorukaisen elämän itselleen.

Uusikaupunkilaisen koripallon suurvaikuttaja Heikki Wala nukkui pois marraskuun 30. päivänä 2021 73 vuoden iässä nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana.

Uudenkaupungin Urheilijoista Korihaiksi

Uudenkaupungin Urheilijat ry:n eli tunnetummin UU:n historia ulottuu vuoteen 1898, jolloin tämä urheilun yleisseura perustettiin. Alkuaikoina UU:ssa toimintatarmoa riitti hiihdon, voimistelun, purjehduksen, soudun, palloilun kuin yleisurheilun ja pyöräilynkin osalle.

Vuodesta 1946 UU alkoi kehittyä enemmänkin yleisurheilun ja hiihdon alueille luovuttaessaan vastaperustetulle Uudenkaupungin Pallo-46:lle jalka- ja jääpalloilun seuratoiminnan.

Vuosien saatossa UU:n riveistä on noussut useita kansallisia ja jopa kansainvälisiäkin urheilijoita. Sinikka Kontu (os. Tyynelä) edusti Suomea aina Munchenin olympialaisissa 1972 ja hänen hallussaan on edelleen voimassa oleva naisten 1500 metrin SE (4.06,01). Myös järjestötoimintaan UU on kasvattanut toimijoita, kirkkaimpana nimenä SUL:n puheenjohtajana toimiva Antti Pihlakoski.

Vuonna 1974 UU otti toimintaansa mukaan myös koripallon. Lajia lähti ponnekkaasti ja määrätietoisesti viemään eteenpäin Heikki Wala, joka sai houkuteltua vuonna 1976 edustusjoukkueen veturiksi maajoukkuemies Paavo Koskivaaran Espoosta.

Koskivaara ilmoitti heti ensimmäisessä lehtihaastattelussaan nostavan UU:n SM-sarjaan viidessä vuodessa. Kaikkien yllätykseksi temppu todellakin onnistui ja niinpä syksyllä 1981 UU aloitti pelaamisen SM-sarjassa noustuaan Varsinais-Suomen piirin maakuntasarjasta lajin valtakunnalliseen eliittiin ennätysnopealla aikataululla.

1990-luvun alkuvuosina koripalloilu oli kasvanut yleisseuran ideologiaan liian suureksi ja työteliääksi urheilumuodoksi. Oli tullut aika eriyttää toiminta, joten seuran johtokunta päätti lopettaa Uudenkaupungin Urheilijoiden toiminnan ja perustaa tilalle UU ry:n sekä UU-Korihait ry:n. Päätöstä helpotti myös Suomea vavisuttanut lama sekä seuran taloudellisesti raskaat vuodet. Niinpä Uudenkaupungin Urheilijat lopetettiin hakemalla seura konkurssiin 1994.

Koripalloilun erikoisseura Korihait

Vuoden 1993 aikana seuran johtokunta oli käynnistänyt toimenpiteet koripalloilun erikoisseuran perustamiksesi turvaamaan uusikaupunkilainen huippukoripallo. Joulukuun 16. päivänä 1993 Uudenkaupungin Urheilijoiden johtokunta kokoontui seuran toimistolle (Alinenkatu 30 B 9) päättämään uuden koripalloilun erikoisseuran perustamisesta tarkoituksena eriyttää huippu-urheilu erikseen harrasteliikunnasta.

Kokouksen päätöksen mukaisesti joulukuun 30. päivänä 1993 Uudenkaupungin Urheilijoiden puheenjohtaja Heikki Orpana, toimitusjohtaja/sihteeri Heikki Wala sekä Juhani Valo perustivat UU-Korihait ry. nimisen koripalloilun erikoisseuran.

Helmikuun 17. päivänä 1994 Uudenkaupungin Urheilijoiden johtokunta päätti vielä uudelleen organisoitumisesta. Siinä perustetun UU-Korihait ry:n alle tultaisiin siirtämään miesten edustusjoukkueen lisäksi 2. divisioonassa pelaava UU-Koris. Vielä tuolloin tarkoituksena oli, että joulukuussa 1993 perustettu UU ry. ottaisi hoidettavakseen juniorikoripallon, jota Korihait hyödyntäisi farmisopimuksella.

Toukokuussa 1994 Uudenkaupungin Urheilijat ry. haki kuitenkin itsensä konkurssiin ja koripallotoiminta siirtyi kokonaisuudessaan UU-Korihait ry:n alaisuuteen UU ry:n ottaessa haltuun muun urheilutoiminnan.

Miksi nimeksi juuri Korihait?

Jo kesällä 1993 UU järjesti kannattajilleen nimikilpailun uuden koripalloilun erikoiseuraksi. Vastauksia kilpailuun tuli Heikki Walan mukaan noin kymmenen.

”Nimiehdotukset olivat hyvin kansainvälisiä ja liittyivät suureksi osaksi mereen. Lisäksi ne olivat enimmäkseen englanninkielisiä NBA-tylliin”, muistelee Heikki Wala nimikilpailua.

Johtokunta kokoontui kesäkuussa 1993 istumaan nimiehdotusten pariin ja yksi nimistä pomppasi esille. Se oli Heikin pojan, Jarkko Walan, vuosia aikaisemmin keksimä Korihait.

”Jarkko oli joskus hahmotellut logon, jossa on sekä pallo että hai. Nimeksi oli jotenkin muodostunut sitten Korihait. Logo oli suurinpiirtein sellainen, kuin se on nyt, mutta pientä hiomista se tietysti tarvitsi”, kertoo Wala.

Tässä kohtaa apuun tuli Erkki Mäkitalo, Uudenkaupungin Sanomien silloinen markkinointipäällikkö ja Korihaiden ahkera kannattaja vielä nykypäivänä.

”Walan Hessun tuli nimikilpailun jälkeen luokseni ja kertoi että olisi tälläinen nimi ja heidän Jarkkonsa oli hieman hahmotellut logoa, jossa oli pallo ja hai. Samalla Hessu pyysi logon lopulliseen piirtämiseen minulta apua.”

”Ryhdyin piirtämään logoa käsin ja logossa olevan fontin löysin jostain logokirjasta. Kun käsin piirretty hahmotelma oli valmis, piti logo piirtää vielä puhtaaksi. Nyt vuoroon astui uusikaupunkilainen mainostoimisto Grafesko ja Esko Ruoranen, joka piirsi logon tietokoneella puhtaaksi.”

”Muutama virhe logoon jäi puhtaaksipiirtämisen jälkeen. Ne ovat sellaisia, jotka itse olisin halunnut vielä korjata. Suuri yleisö tuskin niitä huomaa, mutta omaan silmään se aina ottaa”, naurahtaa eläkepäivä viettävä Mäkitalo.

Vaikka UU-Korihait ry. perustettiin virallisesti vasta joulukuussa 1993, pelasi UU kauden 1993-94 pelipaidoissa, joiden rinnoissa komeili Korihaiden logo. Näin UU oli hiljalleen aloittanut siirtymisen kohti Korihaita.

Logot vuosien varrelta