Korihait pelasi jälleen hyvän vierasottelun Espoossa, Hongan vieraana. Kuten monesti aiemminkin tällä kaudella vastustaja oli loppuhetkillä tarkempi ja Honka vei lopulta voiton lukemin 89 – 81 (47-43).
Ottelun alku oli todella tasainen, molempien joukkueiden johtaessa vuorotellen. Hongan hahmo ottelun alussa oli Jaraun Burrows ja Korihaiden puolelta tahtipuikkoa heilutteli Mikko Jalonen. Runsaskorisen ensimmäisen kympin vei Korihait lukemin 23-21, Jalosen pussittaessa 10 pistettä. Korihait hallitsi myös toista neljännestä kunnes erän loppupuolella joukkueelle tuli alkukaudelta tyypillinen mustajakso ja Honka tuli rinnalle ja meni samantien ohi. Kuvaavaa tuolle jaksolle oli pariminuuttia ennen loppua tullut tilanne jossa Chace Stanback donkkasi täysin vapaasta paikasta ohi ja pari sekuntia myöhemmin Hongan Brady Morningstar pistää toisessa päässä kolmosen pussiin. Honka vei toisen erän lopulta kuuden pisteen erolla ja siirtyi puoliajalle neljän pisteen johdossa.
Myös ottelun kolmas erä oli tasainen ja viimeiselle jaksolle lähdettiin edelleen neljän pisteen kotijohdossa. Neljännessä erässä Honka meni parhaimmillaan 12 pisteen johtoon, mutta Korihait nousi vielä reilut pari minuuttia ennen loppua neljän pisteen päähän ja reilu minuutti ennen loppua jo kolmen pisteen päähän lukemissa 84-81. Honka oli lopussa kuitenkin tarkempi ja teki voittoon tarvittavat pisteet vapaaheittoviivalta.
Korihaiden parhaana pelaajana palkittiin 15 pistettä ja 7 levypalloa tehtaillut Josh Dollard. Paras pistemies puolestaan oli 17 pistettä upottanut Mikko Jalonen. Virhevaikeuksissa olleet ja lopulta viiden virheen takia penkille joutuneet James Padgett (14/9) ja Chace Stanback (7/4) eivät yltäneet keskiarvoihinsa. Sen sijaan pitkän tauon jälkeen kentälle palannut Pyry Rainamaa pelasi pirteän ottelun ja teki tiukan puolustuksen ohella yhdeksän pistettä. Sami Ikävalko teki 12 pistettä ja jakoi viisi koriinjohtanutta syöttöä ja Sami Mäntymaa heitti seitsemän pistettä. Hongan ylivoimainen ykkönen oli 27 pistettä upottanut Jaraun Burrows. Häntä säestivät Brady Morningstar (20p), Villematti Kopio (14p) ja Ronnie Clark (12p).
Korihaiden seuraava ottelu on vuorossa jo maanantaina 30.12. klo 18.30, jolloin Pohitulliin saapuu Lappeenrannan NMKY.