Juniorikoripallo käynnistyy täydellä teholla

16.08.2013

Koulujen alkamisen myötä myös Korihaiden junioritoiminta pyörähtää käyntiin täydellä teholla alkavalla viikolla.

Alkavalla kaudella Korihaiden alla toimii miesten liigajoukkueen lisäksi kolme miesten ja yksi naisten harrastejoukkue, kahdeksan poika-, sekä kuusi tyttöjuniorijoukkuetta. Omien harjoitusryhmien lisäksi seura tulee pyörittämään lasten ja nuorten harrastetuntia eli Hi’ Schoolia, sekä kehittyneimpien junioreiden akatemiaa.

“Tulemme panostamaan jatkossa entistä enemmän myös junioritoimintaamme ja sen kehittämiseen. Tästä ensimmäisenä osoituksena on juniorivalmennuspäällikön palkkaaminen”, kertoo Korihaiden toiminnanjohtaja Ville Vuorinen. Valmennuspäällikön ohelle junioritoimintaa pyörittää suuri joukko vapaaehtoisia valmentajia, joukkueenjohtajia ja muita taustavoimia. Tätä toimintaa puolestaan ohjaa erittäin aktiivinen juniorikoripallon johtoryhmä. ”Hienoa, että kaupungista löytyy näin paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä ja oman ajan peliin nuorten liikunnan sekä koripallokulttuurin nimiin”, kiittelee Vuorinen lähes 50 hengen vetäjätiimin tekemää panosta.

Korihaissa on pelannut viime vuosina noin 150 junioripelaajaa sekä 50-60 aikuispelaajaa. Ryhmissä on hyvin tilaa ja koripallon aloittaminen on helppoa, sekä harrastuksena halpaa.

“Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä hyvin mukaan ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa koripallon peluuta. Mukaan salille tarvitaan vain sisäliikuntavälineet ja sisäpelitossut. Pallot ja muut varusteet tulevat luonnollisesti seuralta”, toteaa Vuorinen.

Korihaiden juniorit harjoittelevat Pohitullin palloiluhallissa, Hakametsän liikuntasalissa ja Viikaisten liikuntasalissa.

“Salivuoroista on joka vuosi pulaa, mutta aika hyvin vuorot saatiin tänäkin vuonna jaettua kaikkien tarpeiden mukaan. Suurena helpotuksena tuli Viikaisten sali uutena käyttöömme, tästä suuri kiitos asiaan vaikuttaneille tahoille”, kiittelee Vuorinen.

Korihaiden junioritoiminta on esillä lauantaina 17.8. Uudenkaupungin torilla, Pelitori tapahtumassa klo 9-14. Tapahtumassa pääsee tutustumaan koripallon pelaamiseen, lisäksi Korihaiden juniorit järjestävät näytösottelun klo 11 ja Korihaiden liigajoukkueen pelaajia on tavattavissa puolen päivän aikoihin. Liigapelaajia voi tulla haastamaan esimerkiksi heittokisaan. Lisäksi liigajoukkueen kausikortit ovat myynnissä.

Lisätietoja ryhmien harjoitusajoista ja joukkueiden yhteyshenkilöistä löytyy Korihaiden nettisivuilta

Juniorit harjoittelevat kaudella 2013-2014 seuraavasti:

  • Korisleikkikoulu (2008 ja myöhemmin syntyneet tytöt ja pojat) keskiviikkoisin klo 17 Viikaisilla.
  • Tyttöjen Koriskerho (2006-2007) keskiviikkoisin klo 17 Hakametsässä.
  • Poikien Koriskerho (2006-2007) keskiviikkoisin klo 18 Hakametsässä.
  • Mikrotytöt (2004-2005) maanantaisin klo 16 ja torstaisin klo 17 Hakametsässä.
  • Mikropojat (2004) maanantaisin klo 18 Pohitullissa, keskiviikkoisin klo 16 Hakametsässä, torstaisin klo 16 Viikaisilla.
  • Supermikropojat (2005) maanantaisin klo 18 Viikaisilla ja perjantaisin klo 16 Hakametsässä.
  • Minitytöt (2002-2003) maanantaisin klo 18 Hakametsässä, tiistaisin klo 16 Hakametsässä ja torstaisin klo 18 Pohitullissa.
  • Minipojat (2002-2003) maanantaisin klo 18 Pohitullissa, tiistaisin klo 17 Hakametsässä ja perjantaisin klo 17 Hakametsässä.
  • C-tytöt (2000-2001) tiistaisin klo 18 Hakametsässä, keskiviikkoisin klo 19 Pohitullissa ja perjantaisin klo 18 Hakametsässä.
  • C-pojat (2000-2001) maanantaisin klo 18 Pohitullissa, keskiviikkoisin klo 19 Hakametsässä ja torstaisin klo 16 Hakametsässä.
  • B-pojat (1998-1999) Pohitullissa maanantaisin klo 20, tiistaisin klo 17.30 ja torstaisin klo 18.
  • A-pojat (1995-1997) Pohitullissa maanantaisin klo 19, keskiviikkoisin klo 20.30 ja perjantaisin klo 16.
  • Naiset/A- ja B-tytöt Pohitullissa keskiviikkoisin klo 16 ja torstaisin klo 18.