Korihait matkaa keskiviikkona Loimaalle, jossa vastaan asettuu sarjakakkonen Bisons.
Kaksinkertainen Suomen mestari Bisons aloitti kauden peräti 19 perättäisellä voitolla, jonka jälkeen joukkue on kärsinyt neljä tappiota ja ottanut yhdeksän voittoa. Bisons on tällä hetkellä sarjataulukossa toisella sijalla, mutta sillä on kolme ottelua vähemmän pelattuna kuin yhden voiton päässä olevalla Pyrinnöllä. Alkukaudella menestyksekkäästi myös Euro Cupia pelannut pelannut loimaalaisryhmä on kärsinyt kauden aikana lukuisista loukkaantumisista ja myös pelaajavaihdoksiin jouduttu turvautumaan. Bisonsin kokoonpanosta löytyy tällä hetkellä viisi amerikkalaisvahvistusta, mutta heistä ainakin John Williamson ja Frankie Robinson ovat loukkaantuneina. Kovinta jälkeä Bisonsin nimekkäistä vahvistuksista on tehnyt takamies Aubrey Coleman, joka on neljässä pelissä nakuttanut koreja lähes kolmenkymmen pinnan keskiarvolla. Bisonsin laajasta kotimaisesta osastosta poistui parisen viikkoa sitten maajoukkuetakamies Mikko Koivisto, joka lähti Turkin pääsarjaan. Koiviston poistumisen jälkeenkin joukkueella on käytössään varsin nimekäs rosteri. Laadun takaavat Susijengin aloittava sentteri Tuukka Kotti (11/7), takamies Antto Nikkarinen (7/2/4) ja laiturit Matti Nuutinen (7/4), Ville Mäkäläinen (7/3) ja Carl Lindbom (7/3).
Korihait ja Bisons ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin ja molemmilla kerroilla loimaalaiset ovat osoittautuneet paremmiksi. Marraskuussa Korihait oli lähellä yllättää Biisonit Loimaalla kesken voittoputken. Korihait johti ottelua vielä viimeisen minuutin alkaessa, mutta Antto Nikkarinen toi ensin joukkueensa tasoihin ja teki voittopinnan vapaaheittoviivalta vain kolme sekuntia ennen loppua.
Korihaiden alkuviikon harjoittelua ovat haitanneet pienet sairastelut. Varmuudella keskiviikon pelistä on sivussa Sami Mäntymaa, mutta myös Sami Ikävalkon pelaaminen on epävarmaa ja pelikunto ratkeaa vasta aivan ottelun alla. Jenkkinelikosta huilaa tiistain aamuyöllä Suomeen saapunut Jonathan Jones. Korihait ja Hai-Five järjestää Loimaalle fanimatkan, johon on ilmoittautunut noin kolmisenkymmentä osallistujaa. Tilaa on siis vielä muutamalle fanille, joten halukkaat voivat ilmoittautua suoraan Uudenkaupungin linja-autoasemalta klo 16.30 lähtevään linja-autoon.
Korihaiden seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 8.3. jolloin Pohitulliin saapuu Salon Vilpas. Tuohon otteluun Hai-Five ja Hotelli Aquarius tarjoavat kaikille katsojille ilmaisen sisäänpääsyn. Ottelun jälkeen Kirstassa esiintyy Hai-Fiven järjestämänä Dinturist.