Korihait matkaa lauantaina sarjassa viime aikoina erittäin pirteitä otteita esittäneiden Lapuan Korikobrien vieraaksi.
Lapua aloitti kauden takkuisasti häviten seitsemän ensimmäistä otteluaan. Korihaiden edellinen Lapuan vierailu oli sitten se kahdeksas ottelu, josta joukkue otti kauden ensimmäisen voittonsa. Tuossa vaiheessa lapualaiset olivat jo vaihtaneet valmentajaa kun Derrick Crayton korvasi Terence Stansburyn. Syksyn jälkeen Kobrat ovat muutenkin vahvistaneet joukkuettaan kun jenkkejä on vaihdeltu ja korvattu oikein urakalla. Joukkueella on tällä hetkellä riveissään peräti viisi jenkkiä, joista kultakimpaleeksi on osoittautunut sarjan tammikuun pelaajaksi valittu takamies Kyle Fogg. Fogg on henkilökohtaisella panoksellaan kääntänyt lukuisia otteluita joukkueelleen ja on myös noussut sarjan ylivoimaiseksi korikuninkaaksi 25,4 pisteen keskiarvollaan. Jenkeistä ainoastaan Lawrence Kinnard on pelannut koko kauden ja ollut tasaisen varma tehtaillessaan 17,3 pistettä ja 8,3 levypalloa ottelua kohden. Uusimpana vahvistuksena joukkoon on liittynyt sentteri Marcus Kitts, joka saapui korvaamaan loukkaantunutta Jesse Perrya. Kitts on pelannut vasta yhden ottelun, tehden siinä tehot 12/10. Lapuan kotimaisesta osastosta parhaat tehot on iskenyt Korihait-kasvatti Cedric Latimer, joka on heittänyt 9,5 pistettä ja raapinut 4,5 levypalloa ottelua kohden. Muut kotimaiset ratkaisupelaajat ovat Jussi Turja (9,6/2,2), Tuomas Viertola (3,9/1,4) ja suomalaisstatuksella pelaaja georgialaistakamies Givi Bakradze (3,8/2/2).
Jos oli Korikobrien alkukausi vaikea, niin viime aikoina joukkue on päässyt todelliseen lentoon ja voittanut viimeisestä kymmenestä pelistään seitsemän, joukossa mm. voitot Katajasta, Pyrinnöstä ja Kauhajoelta. Samalla joukkue on noussut jo viimeiselle pudotuspelipaikalle kahdeksanneksi. Korihaiden ja Korikobrien keskinäiset ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin, kun Lapua vei kotiottelunsa niukasti kahdella pisteellä ja Korihait oli puolestaan joulukuussa Pohitullissa parempi lukemin 97-89.
Korihait lähtee siis lauantaina katkaisemaan Kobrien luikertelua ja saalistamaan kauden toista vierasvoittoaan klo 17 alkaavaan otteluun.