Kuinka tulla koripalloilijaksi, osa 5; Joukkuehenki

Joukkueurheiluun tärkeänä tekijänä liittyvä asia on joukkuehenki sekä huumori, sillä ilman huumorintajua olisin repinyt vähintään kerran kuussa Marcus Vanin pään irti ja suolistanut päävalmentajamme käyttäen hyväksi muinaisaikaista metsästysperimää. Kaikenlainen leikkimielinen hetulan heitto kuuluu osaksi joukkuetta ja on usein suoraan verrannollinen joukkueen menestykseen. Harvoin huonolla joukkuehengellä on lähdetty poistattamaan mitaleita kauden päätteeksi tai voitettu jokaista kotiottelua runkosarjassa.

Joukkuehenki sekä huumori ovat kuin Thelma & Louise – tai kuten Miksu & Jaakko: molemmat osapuolet täydentävät toisiaan ja luovat lähes utopistisen harmonian keskenään. Tämän kauden joukkueeseen on jostain syystä saatu ongittua kalalammen huumorintajuisimmat vonkaleet. Mikko Jalosen vuosia jalostama roskajuttelu, Marcus Vanin alatyylinen huumori, Petsku Ruutiaisen tahaton spontaani huumori sekä allekirjoittaneen marcusvanmainen huumori ovat tehneet tästä hiiliröykkiöstä hiomattoman timantin, jota valmentajamme on rahvaanomaisella huumorillaan viilannut yhtä kliinisesti kuin aasialaisnainen pedikyyriä.

Monesti paikallismediassa on nostettu esiin joukkueemme yhteishenki, joka on kieltämättä parhaalla tasollaan sitten kauden 2010-2011, jolloin etenimme Korisliigan pronssiotteluun asti. Tuolloin joukkueen soppaa hämmensi mm. Heikki Saaristo, joka otti sydämenasiakseen käännättää ulkomaalaispelaajien äidinkieltä Google Translatorin tapaan. Hessun eläköidyttyä tätä kunniakasta perinnettä on jatkanut ylväästi nykykapteenimme, joka hihittelee aina ”nerokkaiden” käännöstensä jälkeen kuin 14-vuotias teinityttö. Annetaan vielä Hippo-kisojen tapaan kunniamaininta Petri Heinoselle, jonka puujalkavitsien riisuttu ulosanti veti kirjaimellisesti jokaisen kuuntelijan syvään melankoliaan.

On melko hankalaa loppujen lopuksi määritellä, miten hyvä joukkuehenki syntyy. Varmasti osansa soppaan kantaa se, ettei yksikään pelaajista murehdi omia tilastojaan liikaa ja tämän myötä hauku johtotilanteessa joukkuekavereitaan, mikäli ei ole saanut tarpeeksi heittoja. Myös yhdelläkään pelaajalla joukkueessa ei ole oma-napa-sentrinen maailmankäsitys, vaan jokainen on hyväksynyt heliosentrisen maailmankuvan.

Nykyjoukkueemme ulkomaalaispelaajat ovat myös siitä poikkeuksellisia, etteivät he vapaa-ajallaan vietä aikaa keskenään tai yksin, vaan oikeasti jaksavat kuunnella vaikkapa Nilkka Malisen kansakoulutason englannilla suorittamaa monologia. Vieraspelimatkoilla kaikki pyrkivät automaattisesti samaan pöytään, eikä mitään yksittäistä kuppikuntaa tai rotujaottelua (jota Marcus Van kylläkin aktiivisesti ajaa) esiinny pöytäkuntien kesken. Ja ovathan ulkomaalaispelaajamme lukuisia kertoja suorittaneet maakuntamatkoja Turkuun, jossa on tuuletettu Uudenkaupungin tomut jaloista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuun lopulla tiedämme lopulta, minne asti tämä joukkuehenki on johtanut joukkuettamme. Pystyvätkö joukkueen isoisähahmot Mikko ja Nigel ohjaamaan laivueensa kohti liigasatamaa ja kestääkö Nilkka Malisen 70-vuotias reumaattinen kroppa rasituksen? Onneksi sitä ennen ehtii vielä kuitenkin alkulämmittelemään monet jalkapallopelit harjoituksissa. Ja ihan vaan vinkkinä lukijoille, että muuan Jalmari Salaterä on pitänyt näistä otteluista tarkkaa Excel-taulukkoa ja sijoittuu lähes naurettavalla maalimäärällä pistepörssin ykkösnimeksi.