Monelle viikonloppu tarkoittaa juhlimista, arjesta irtautumista ja sunnuntaipäivän heikkoa oloa. Tätä se ei kuitenkaan tarkoita hailaumalle. Sunnuntai peli tarkoittaa viikonlopun hikoilua treeneissä sekä peliin valmistautumista. Lauantaina hailauma saa nukkua pitkään, sillä peliin valmistavat harjoitukset ovat vasta illalla. Mikko herää kuitenkin leikkimään pikkuautoilla jo klo 07.00. Itse pöyhin tuohon aikaan tyynyäni ja käännän kylkeä. Pian nukahdan uudestaan leveä hymy huulillani.

Iltapäivällä joukkue alkaa pikkuhiljaa valumaan kohti Poharia A-poikien pelin ollessa käynnissä. Eeron säkittäessä kolmosen, ”kinkkikaksikko” Roope ja Miksu astuvat saliin. Mukanaan heillä on luonnollisesti takeaway-annokset friteerattua kanaa ja riisiä. Kun kaksikko on ahtanut annokset suuhunsa, siirrytään sorvin ääreen. Treenit vedetään mallikkaasti läpi reilussa tunnissa. Lopuksi Jalmari jää saliin vielä hieman kohdistamaan 22 vuotta kadoksissa ollutta heittoaan. Vielä ennen lähtöä ”kinkkikaksikko” ihmettelee kopissa, miksi heidän mahassaan tuntuu hieman oudolta.

Sunnuntaiaamu. Pelipäivä. Hailauma valuu kymmeneksi Pohariin aamuheittelyyn. Roope ja Nigeli ovat tapansa mukaan ensimmäisenä paikalla, eivätkä myöskään – tapansa mukaan – aukaise ovia kenellekään muulle. Hetken päästä valmentaja saapuu pelastamaan värjöttelevän loppu joukkueen ulkoa ja päästään sisälle Poharin lämpimään saliin ottamaan heittoja. Loppuvenyttelyssä kaikki luulevat Marcuksen tehneen henkilökohtaisen ennätyksensä eteentaivutuksessa (hieman polvien alapuolelle), sillä hän huitoo ja tuulettaa villisti. Selviää kuitenkin, että hän huitoo vain Poharissa talvimajoitusta pitäviä, laiskasti pörrääviä kärpäsiä.

Illan peliin kukin saapuu hieman omia aikojaan, kuitenkin hyvissä ajoin. Jokaisella on omat rituaalinsa. Nilkka Niko tietenkin teippaa nilkkansa sellaiseen pakettiin, että pelissä se on polvi joka katkeaa, eikä nilkka. Mikko sekoittelee Gutsyn before performance -juomaa ja Adrian kuuntelee musiikkia. Oman lämmittelyn jälkeen koppiin tullaan vielä viimeisen kerran ennen peliä. Valmentaja antaa viimeiset ohjeensa, kova ”KORIHAIT” -huuto ja kentälle. On peliaika!

Kauden ensimmäisestä neljänneksestä ei ole paljon kerrottavaa. Joukkueessa vallitsee loistava joukkuehenki ja huumori kukkii pukukopissa. Siihen onko huumori hyvää, en aio ottaa kantaa. Pääasia, että sitä on! Pelit ovat menneet voitokkaasti ja vaikka mukaan on osunut myös vähän nihkeämpiäkin voittoja, on silti pelin loppuhetkistä aina suoriuduttu kunnialla. Joku on aina tehnyt voitokkaan suorituksen, jolla pisteet on saatu hoidettua kotiin. Hienoa on myös, että lopun voitokkaan suorituksen on tehnyt monesti eri henkilö. Miksu on heittänyt nurkasta kolmosen sisään, Mikko on antanut vapauttavan syötön tai Adrian ottanut pelin loppu hetkillä ratkaisevan riiston ja tehnyt korin. Kausi on pitkä ja vaikeita pelejä tulee varmasti joka joukkueelle. Niitä on kuitenkin pystyttävä hoitamaan myös jatkossa, sillä sarjan voittaja ratkaistaan vasta pudotuspeleissä. Töitä on siis tehtävä ja kehityttävä joukkueena. Mitään ei ole vielä saavutettu. Jutin sanoin: ”Mennään eteenpäin!”