Uudenkaupungin Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen Dravon Mangum. 24-vuotias laituri aloittaa Korisliigassa ammattilaisuransa valmistuttuaan Louisiana Techin yliopistosta.
North Carolinan osavaltiosta kotoisin oleva Mangum on Korihaiden toisen yhdysvaltalaisvahvistuksen Kaleb Warnerin tavoin monipuolinen laitahyökkääjä, joka pystyy pelaamaan molemmilla laituripaikoilla.
203-senttinen Mangum profiloitui viiden pelatun yliopistokauden aikana työteliääksi pelaajaksi, jonka vahvuudet jakaantuvat päävalmentaja Ivan Ivanovicin mukaan monelle osa-alueelle.
– Monipuolinen pelaaja, joka osaa heittää, pelata korin alla sekä hyökätä kaarelta. Hän tekee fiksuja päätöksiä kentällä, ja uskon hänen olevan valmis tekemään kovasti töitä. Dravonin taidot sekä henkilökohtaiset tavoitteet osuvat täydellisesti meidän systeemiin, Ivanovic luonnehtii.
Yliopistouransa aikana Mangum vietti yhden kauden North Carolina at Charlotten yliopistossa ja kaksi kautta sekä Radfordin ja Lousiana Techin yliopistoissa pelaten NCAA:n ykkösdivisioonaa. Jokaisessa paikassa Mangumin rooliksi muodostui olla joukkueensa kuudes pelaaja aloittaen valtaosan peleistään vaihtopenkiltä.
Viime keväänä päättyneellä seniorikaudella Mangum teki 30 ottelussa keskimäärin 20 minuutin peliajalla 5,6 pistettä, 3,9 levypalloa ja 0,5 syöttöä. Pelitilanneheittojen onnistumisprosentit (2p/3p/1p) olivat 44/30/78.
– Tutkin hänestä paljon erilaista videomateriaalia ja sain vaikutelman pelaajasta, joka tulee kypsänä pelaajana Eurooppaan, Ivanovic vakuuttaa.
Mangum sekä kaksi muuta ulkomaalaispelaajaa, Kruz Perrott-Hunt ja Warner, saapuvat Uuteenkaupunkiin viikonloppuna ja liittyvät harjoitusvahvuuteen maanantaina.
Seurahistoriansa 41:nteen Korisliiga-kauteen valmistautuva haiparvi pelaa ennen liigakautta neljä valmistavaa peliä. Kotiyleisölle joukkue esittäytyy ensimmäisen kerran kahden viikon päästä 13. syyskuuta, kun Uusikaupunki Areenalle saapuu Tampereen Pyrintö. 20.–21. syyskuuta Korihait kohtaa Salossa Kouvot sekä Kataja Basketin. Viimeinen valmistava ottelu pelataan 24. syyskuuta Pyrintöä vastaan Tampereella.
Dravon Mangumin pelaajakortti. Mangumin highlightit Lousiana Techin yliopistosta viime kaudelta.
Korihaiden sopimustilanne kaudelle 2024–2025
Takamiehet:
Bojan Sarcevic (sopimus vuoteen 2026 asti), Joni Herrala (2026), Viljami Arvonen (2025+1), Thomas Vehmanen (2025), Kruz Perrott-Hunt (2025)
Laiturit:
Roni Ahvenjärvi (2026), Kalle Peltonen (2025), Kaleb Warner (2025), Dravon Mangum (2025)
Sentterit:
Veeti Helakorpi (2026), Mikael Aalto (2025)