Ennakko: Kaikki ratkeaa Loimaalla

29.03.2022

Ennakko: Kaikki ratkeaa Loimaalla

Kohti viimeistä taistoa! Kuva: Ella Jalava

Kaikki alkoi Loimaalta syyskuun alussa harjoitusottelun merkeissä. Kuin kohtalon sanelemana kaikki myös päättyy Loimaalle. Keskiviikkona Korihait (9/22) ja Bisons (10/21) ratkaisevat sen, kumpi joukkue lunastaa Korisliiga-paikan ensi kaudelle ja kumpi joukkue joutuu hakemaan vauhtia divisioona A:sta.

Korihait on oikealla hetkellä hyvässä vireessä. Eniten voittoja (kuusi) koko alemmassa jatkosarjassa on siivittänyt Haiparven siihen tilanteeseen, että sarjapaikka on omissa käsissä. Sen lopullisesti ratkaisi viime viikonlopun kierros, kun Korihait voitti perjantaina Uudessakaupungissa Lahti Basketballin ja Joensuussa Bisons hävisi Katajalle. Keskiviikkoon lähdetään siis tilanteesta, jossa Bisons on edelleen voiton Korihaita edellä, mutta jos joukkueet päätyisivät tasapisteisiin (Korihaiden voittaessa), olisi Korihait sarjassa edellä keskinäisten pelien perusteella.

Nämä kaksi joukkuetta ovat olleet ensimmäisistä kierroksista lähtien liigan hännillä. Bisons voitti kauden avauspelinsä, jolloin he saivat Korihaihin nähden heti eroa sarjataulukossa. Yksi käänne oli ensimmäinen keskinäinen peli 6. marraskuuta, jolloin Biisonit rökitti Haiparven selvin lukemin, ja Uudessakaupungissa aloitettiin kokoonpanomuutokset.

Vielä ennen seuraavaa keskinäistä ottelua ero joukkueiden välillä oli sarjataulukossa kolme voittoa. Mikäli Bisons olisi onnistunut voittamaan helmikuussa Korihait uudestaan, tilanne olisi voinut olla jo lähes toivoton. Tosin kuitenkin kävi, kun Korihait aloitti uuden nousun päävalmentajaksi nostetun Teemu Turusen johdolla ja onnistui voittamaan biisonilauman jatkoajan jälkeen.

Voitto avasi henkisiä lukkoja Korihaiden pelaajilta ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Loimaa-peli mukaan lukien Korihait on voittanut edellisestä 11 ottelusta peräti seitsemän. Tappioputkia ei ole jatkosarjan aikana ollut kertaakaan.

Mutta jos Korihait on löytänyt oivan vireen, niin on myös Bisons. Loimaalaispoppoo on voittanut jatkosarjan yhdeksästä ottelusta viisi. Joukkueen tehokolmikko jatkosarjassa on ollut Zachary Copeland (19,2/4,8/3,0), Zach Thomas (16,7/6,7/2,6) ja Cortez Edwards (15,1/5,6/4,4).

Haiparven tehomiehet jatkosarjassa ovat olleet Mitchell Smith (17,3/7,2/1,6), Jalen Jackson (16,1/6,1/4,2), Jarrett Croff (15,3/8,1/1,0) ja Bojan Sarcevic (12,7/7,1/7,8).

Korihaiden kannattajia on lähdössä kahdella fanibussilla kohti Loimaata ja lisäksi on odotettavissa, että omilla kyydeillä saapuu myös Korihait-faneja Loimaalle. Fanibussit starttaavat Ugin linja-autoasemalta keskiviikkona klo 16.15.

Ei muuta kuin täytetään Loimaan liikuntahalli Haifaneilla ja näytetään, että Korihait kuuluu 38 kauden kokemuksella Korisliigaan!

Valmentajien kommentit

Darko Mihajlovic, Bisons:

”The winner takes it all.”

Teemu Turunen, Korihait:

”Tulos tai ulos, ja vielä kirjaimellisesti. Meiltä lähdössä paljon faneja kannustamaan, joten tiedän että tunnelma tulee olemaan loistava. Kiitos faneille jo etukäteen! Meidän pitää onnistua jälleen kerran ball screen -puolustuksessa sekä levypalloissa. Oman hyökkäyksen toteuttaminen täytyy olla myös korkealla tasolla. Varmasti tulossa henkien taisto, joten henkisesti pitää olla myös vahvoja.”

Kokoonpanot

Bisons

Zachary Copeland, Zach Thomas, Cortez Edwards, Vesa Heinonen, Elmeri Aulasuo, Juho-Matti Henttonen, Teemu Knihtinen, Joona Airenne, Thomas Vehmanen, Jonathan Galloway.

Sivussa: Tatu Lehtisyrjä, C.J. Jackson Jr., Sami Tahvanainen, Eemeli Hollo

Korihait:

Gokul Natesan, Atte Perttu, Bojan Sarcevic, Manuel Barnes, Sebastian Lindberg, Akseli Arvonen, Mio Hyvönen (GTD 75%), Tommi Lehtonen (GTD 75%), Mitchell Smith, Jarett Croff, Jalen Jackson.

Sivussa: Aamos Nikula, Jaakko Lahti, Samuel Valtonen

Bisons Loimaa – Korihait keskiviikkona 30.3.2022 klo 18.30 Loimaan liikuntahallilla. Ottelua voit seurata Ruudusta klo 18.20 alkaen!