Ennakko: Kolmatta metsästämään

18.02.2022

Ennakko: Kolmatta metsästämään

Kuva: Eero Siivonen

Korihait (4/19) on tuloksellisesti tällä hetkellä parhaimmassa iskussaan, kun pelataan kauden ratkaisuhetkiä. Kaksi vierasvoittoa putkeen ja Seagulls-kotipeliä lukuun ottamatta Haiparvi on pelannut pirteällä energialla. Lauantaina lähdetään hakemaan kolmatta vierasvoittoa peräkkäin, kun vieraskentällä kohdataan Lahti Basketball (9/14). Kolme vierasvoittoa peräkkäin olisi Korihaille harvinaista herkkua, sillä viimeksi Haiparvi on voittanut vähintään kolme matkapeliä putkeen kaudella 2008-09, jolloin marraskuusta tammikuuhun Korihait voitti viisi peräkkäin.

Jatkosarjan kolmannella sijalla oleva Lahti aloitti jatkosarjan keskiviikkona Nokialla, jossa mastokaupungin joukkue kaatoi vajaamiehisen BC Nokian lukemin 95-78. Ennen sitä joukkue oli hävinnyt neljä ottelua putkeen.

Korihaiden tavoin myös lahtelaisilla on vaihtunut ulkomaalaisvahvistuksia tiuhaan tahtiin tällä kaudella. Nokialla debytoi kahdeksas vahvistus Chauncey Collins, joka upotti Nokialla 15 pistettä. 183-senttinen takamies viskaisi ilmoille peräti kymmenen kolmen pisteen heittoa, joista kolme sisään. Haiparven tuleekin olla tarkkana miehen kanssa puolustuksessa. Kuten myös muidenkin pelaajien kanssa esimerkiksi Antonio Ballard (19,8/11,4/2,0) on aina matchup-ongelma.

Gokul Natesan saapui Uuteenkaupunkiin keskiviikkona ja torstaina saapui hänen pelilupansa. Näin ollen takamies-laituri debytoi lauantaina Korihaiden paidassa.

Lahti ja Korihait ovat “splitanneet” kauden keskinäiset ottelut. Marraskuussa Ugissa Korihait otti kauden avausvoittonsa lukemin 86-62, mutta tammikuussa Lahdessa Korihait pelasi ehkä kauden huonoimman ottelunsa ja hävisi pelin lukemin 67-114.

Jos keskiviikkona Korihait voitti Joensuussa ensimmäistä kertaa sitten 19.3.2010, niin aikaa on paljon vierähtänyt siitäkin, kun Korihait edellisen kerran voitti Korisliigassa Lahdessa. Tarkalleen hieman yli kahdeksan vuotta, sillä 5.2.2014 Haiparvi voitti silloisen Namika Lahden lukemin 100-90.

Valmentajien kommentit

Pieti Poikola, Lahti Basketball:

“Korihait on pelannut edelliset matkapelit vahvasti. Sarcevicin ympärillä on vahvoja korintekijöitä. Meidän on saatava kättä kaukoheittoihin, mutta silti pysyttävä miehen ja korin välissä. Nokia-peli oli meillä askel oikeaan suuntaan. Saimme penkiltä mukavasti energiaa ja pystyimme luomaan hyviä heittoja pallonliikkeestä sekä omien stoppien kautta. Tavoitteena on mennä edelleen joukkuetekemisessä eteenpäin ja ottaa voitto kotiyleisön edessä. Toivottavasti saamme hallille hyvän tunnelman!”

Teemu Turunen, Korihait:

“Lahti on erittäin energinen ja taisteleva joukkue hienon kotiyleisön edessä. Meidän pitää onnistua puolustukseen paluussa ja levypallopelissä. Viime Lahden reissulla tuli todella rumat luvut taululle. Siitä pelistä pitää parantaa aivan jokaisella osa-alueella. Viime pelien yhdessä tekeminen pitää jatkua.”

Kokoonpanot

Lahti Basketball:

Chauncey Collins, Arttu Saarijärvi, Robert Bärlund, Eemi Luukkonen, Antonio Ballard, Eetu Lähdetniemi, Khalil Iverson, Chris Clarke, Erik Sajantila, Ville Karvonen, Aleksanteri Ahola, Ricky Waxlax.

Sivussa: Henri Ventoniemi, Roi Byman

Korihait:

Gokul Natesan, Atte Perttu, Bojan Sarcevic, Manuel Barnes, Sebastian Lindberg, Tommi Lehtonen, Mitchell Smith, Jalen Jackson, Jarett Croff.

Sivussa: Aamos Nikula, Jaakko Lahti, Akseli Arvonen, Mio Hyvönen, Samuel Valtonen

Lahti Basketball – Korihait lauantaina 19.2.2022 klo 18.30 (HUOM) Lahti Energia Areenalla. Ottelua voit seurata Ruudusta klo 18.20 alkaen!