
Kuva: Ella Jalava
Korihait (2/19) päättää tiheän ottelurumban torstaina. Neljäs peli yhdeksään päivään on tiedossa Loimaalla, jossa Haiparvi kohtaa Bisons Loimaan (5/16). Ottelu on molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä nämä kaksi joukkuetta kamppailevat loppukauden ajan siitä, kumpi säilyy suoraan Korisliigassa. Alemman jatkosarjan viimeinen joukkue putoaa ensi kaudeksi I-divisioona A:han.
Joukkueiden ero sarjataulukossa on kolme voittoa eli kuusi pistettä. Jännitystä loppukauteen tuo se, että torstain pelin jälkeen joukkueet kohtaavat jatkosarjan aikana vielä kahdesti. Kauden ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi Uudessakaupungissa marraskuussa Bisonsin voittoon (53-73). Tulevaisuuden keskinäisten pelien kannalta myös koriero on merkittävässä asemassa. Joukkueiden päätyessä tasapisteisiin jatkosarjan jälkeen lopullinen sijoitus määriteltäisiin keskinäisten pelien tulosten ja sitten korieron mukaan. Bisons voitti ensimmäisen ottelun 20 pisteellä, eli mikäli Korihait voittaisi, ei suurinumeroinen voitto olisi pahitteeksi.
Bisons on kuitenkin ollut pelkästään sarjataulukon mukaankin parempi joukkue tällä kaudella. Joukkueesta ei löydy tähtipelaajia, mutta materiaali on tarpeeksi laaja ja täynnä roolipelaajia, jotka hoitavat oman tonttinsa hyvin. Päävalmentaja Darko Mihajlovicin luotsaama aggressiivinen pelitapa on tuottanut Korihaille harmaita hiuksia niin harjoituskaudella kuin runkosarjassa.
Sarjanousijan tehokolmikon muodostavat ulkomaalaispelaajat Zach Thomas (16,1/6,8/1,6), Zachary Copeland (14,3/3,7/2,8) ja Cortez Edwards (12,8/6,1/5,1). Kolmikosta Copeland on tuorein vahvistus, joka ei ollut marraskuussa Ugissa joukkueen mukana. Suomalaispelaajista mainittakoon Juho-Matti Henttonen (10,0/4,0/0,8), joka on pelannut hienon kauden. Ex-Korihai Vesa Heinonen (4,5/1,7/1,5) on aina yllätysvalmis ja taistelee kentällä täysillä joukkueensa eteen.
Kotijoukkueella on alla neljän ottelun tappioputki. Edellisen ottelun Bisons pelasi viime perjantaina, jolloin joukkue hävisi kotonaan Vilppaalle lukemin 70-80. Korihailla on puolestaan kuuden ottelun tappioputki allaan.
Valmentajien kommentit
Darko Mihajlovic, Bisons:
”An important game for both teams. For us an opportunity to separate ourselves from the last spot and as well gain some additional selfconfidence before the start of the bottom six. Korihait is more dangerous, than their results show, especially in this moments right after changing their coach. They have proven that in yesterday’s game against Nokia. We just had a good game against Vilpas, which unfortunately didn’t result in a win. Now we need to transfer the energy and effort from that game to tomorrow’s fight in front of our homecrowd.”
Teemu Turunen, Korihait:
”BC Nokia ottelusta täytyy saada hyvät asiat mukaan Loimaalle. Hyökkäyksen sekä puolustuksen toteutusta pitää saada paremmaksi. Kotijoukkue on erittäin organisoitu ja kurinalainen joukkue, mihin täytyy olla valmiina.”
Kokoonpanot
Bisons:
Tatu Lehtisyrjä, Zachary Copeland, Cortez Edwards, Vesa Heinonen, Elmeri Aulasuo, Juho-Matti Henttonen, Teemu Knihtinen, Eemeli Hollo (GTD 75%), Joona Airenne, Thomas Vehmanen, Jonathan Galloway.
Sivussa: Zach Thomas, Sami Tahvanainen
Korihait:
Atte Perttu, Bojan Sarcevic, Manuel Barnes, Sebastian Lindberg, Tommi Lehtonen, Mitchell Smith, Jarett Croff, Jalen Jackson, Trey Zeigler.
Sivussa: Aamos Nikula, Jaakko Lahti, Akseli Arvonen, Mio Hyvönen, Samuel Valtonen
Bisons Loimaa – Korihait torstaina 10.2.2022 klo 18.30 Loimaan liikuntahallilla. Ottelua voit seurata Ruudusta klo 18.20 alkaen!