Uudenkaupungin Korihaiden (1-13) viimeinen kotiottelu ennen joulua pelataan keskiviikkona, kun vieraaksi saapuu Tampereen Pyrintö (6-8).
Pyrinnön erikoisuutena on tälläkin kaudella ollut se erikoinen paikkapuolustus. Yleensä joukkueet käyttävät paikkapuolustusta harkiten ja lyhyen aikaa ottelun sisällä, mutta Pyrintö on jo kahden kauden ajan pelannut pelkästään paikkapuolustusta. Sen ansiosta Miikka Sopasen ja Damon Williamsin valmentama Pyrintö saavutti neljännen sijan viime kaudella.
Tällä kaudella tamperelaisjoukkue ei ole samanlaiseen lentoon lähtenyt. Sarjataulukossa joukkue on yhdeksännellä sijalla kuudella voitolla ja kahdeksalla tappiolla.
Monen muun joukkueen tapaan myös Pyrinnöllä on ollut kokoonpanossa vaihtuvuutta, mikä taatusti on vaikeuttanut viime kauden menestyksen uusimista. Ulkomaalaispelaajista Romani Hansen ja Shaquille Keith ovat vaihtuneet Emanual Shepherdiin (14,1/5,6/2,9) ja Ike Smithiin. Jälkimmäinen pelaaja debytoi viime viikolla voitokkaassa KTP-ottelussa 23 pisteen arvoisesti.
Kotimaisista pelaajista valitettava, mutta odotettu kokoonpanomuutos tapahtui viime viikolla, kun Susijengi-pelaaja Topias Palmi siirtyi Belgiaan. Italiassa viime kaudet pelannut Palmi teki sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa lokakuussa juuri ennen Korihait-ottelua ja ehti tekemään kymmenessä ottelussa keskimäärin 17,7 pistettä.
Ensimmäinen Korihaiden ja Pyrinnön kohtaaminen päättyi Tampereella kotijoukkueen voittoon 96-90. Paikkapuolustuksen ansioista Korihait heitti ilmoille 47 kolmen pisteen heittoa, mikä on seuraennätys Korisliigassa. Oletettavaa onkin, että tänään saatetaan nähdään samanlaista ilotulitusta.
Haiparven paras pistemies oli Manuel Barnes 26 pisteellä. Barnes onkin kunnostautunut juuri Pyrintöä vastaan, sillä jo harjoitusottelussa suomalais-ranskalainen laituri nakutti 28 pistettä. Muissa otteluissa Barnesilla on ollut pisteiden valossa vaikeaa. Ainoastaan kerran (13.11.) Barnes on onnistunut tekemään kaksinumeroiset pistelukemat Pyrintö-ottelun ohella.
Lisämielenkiintoa kotiyleisölle tuo Korihaiden uusi ulkomaalaisvahvistus Jarett Croff. 207-senttinen Croff saapui viime perjantaina Uuteenkaupunkiin pelattuaan alkukauden Kyproksen liigassa. Sentteriltä löytyy aiempaa kokemusta Suomesta, sillä hän pelasi kaudella 2019–20 kahdeksan ottelun ajan Forssan Koripojissa divisioona A:ta.
Valmentajien kommentit
Jarno Nikula, Korihait:
“Pyrintö muuttanut puolustustaan. Meillä uusi mies mukana, joten mielenkiintoinen ilta tulossa.”
Miikka Sopanen, Pyrintö:
“Korihait on uusinut kasvojaan tuoreiden hankintojensa myötä, joten luvassa mielenkiintoinen kamppailu arvokkaista sarjapisteistä. Pyrimme horjuttamaan kookkaampaa kotijoukkuetta nopeilla jaloilla ja palloa liikuttamalla.”
Kokoonpanot
Korihait:
Aamos Nikula, Atte Perttu, Jaakko Lahti, Bojan Sarcevic, Manuel Barnes, Sebastian Lindberg, Tommi Lehtonen, Mitchell Smith, Jalen Jackson, Jarett Croff.
Sivussa: Jake Newman, Akseli Arvonen, Mio Hyvönen, Samuel Valtonen
Pyrintö:
Emanual Shepherd, Devante Foster, Ike Smith, Tomas Pihlajamäki (GTD), Valtteri Leppänen, Lassi Kilpinen, Osku Heinonen, Kion Williams, David Gonzalvez.
Sivussa: Eero Lehtonen, Panu Peltokangas
Korihait – Pyrintö keskiviikkona 15.12.2021 klo 18.30 Uusikaupunki Areenalla. Otteluisäntänä Uudenkaupungin Kultakello. Ottelua voit seurata Ruudusta klo 18.20 alkaen! Otteluinfon löydät tästä.
HUOM! Kotiotteluissa on käytössä koronapassi. Tästä tiedotteesta löydät lisätietoa. Saavuthan ajoissa hallille, jotta suurimmilta ruuhkilta vältyttäisiin. Kaupunki edellyttää liikuntatiloissaan kasvomaskin käyttöä.