
Haikapteenin sihti oli kaaren takaa kunnossa illan ottelussa Tampereen Pyrintä vastaan.
Asetelmat
Korisliiga-kauden viimeinen kierros starttasi ukilaisten ja tamperelaisten osalta sunnuntai-iltana Uusikaupunki Areenalla Korihaiden ja Tampereen Pyrinnön kohtaamisella. Tasaisia keskinäisiä taisteluita aiemmin kaudella vääntäneiden joukkueiden matsista odotettiin aiempien kohtaamisten lailla tiukkaa.
Haiparven pelaajilla on viime viikkoina ollut enemmän ja vähemmän pientä kremppaa, mutta koko porukka saatiin kursittua pelikuntoon sunnuntain otteluun. Pyrinnöltä sivussa oli edellisessä kohtaamisessa petokalan upottanut BJ Raymond.
Matsin kulku
Totuttuun tapaan haipaitojen ja pyrintöläisten keskinäinen skabailu alkoi tasaisesti. Henri Ventoniemi kunnostautui heti matsin alkumetreillä viimeistellen kotijoukkueen viisi ensimmäistä pistettä, toisessa päässä kuumista ranteista varoituksen antoi Nick Kellogg.
Koko ensimmäisen puolikkaan Korihait pysytteli hiuksenhienosti kuskin paikalla Pyrinnön roikkuessa sinnikkäästi vanavedessä ja noustessa aina takaisin kilpailemaan piikkipaikasta. Puoliaikalukemiksi Trey Zeigler kävi nostelemassa 48-41.
Pitkän tauon jälkeen Pyrinnön Khalil Small päätti kuroa eron umpeen ja rynnistikin vahvoilla henkilökohtaisilla suorituksilla joukkueensa kolmen pinnan päähän. Toista mieltä ottelun kulusta oli kuitenkin haikapteeni Miikka Marttinen, joka nakkasi komean heiton pohjaan kaaren takaa juuri oikealla hetkellä ja pyristeli joukkueensa sen myötä pois tamperelaisten pihdeistä.
Pyrintö lähenteli vielä toistamiseen hetken kuluttua, mutta taisteleva haimiehistö onnistui pysäyttämään tamperelaiset ja kasvattamaan johtoaan. Viimeisellä tauolla eroa oli 12 pinnaa, kun taululla seisoivat lukemat 73-61.
Kolmannella jaksolla ranteitaan lämmitellyt Miikka Marttinen astui uudelleen esiin viimeisen kympin alussa ja tyrehdytti kahdella kolmosellaan Pyrinnön yrityksen lopullisesti. Hyvillä prosenteilla heittonsa viimeistellyt petokala uiskentelikin lopulta komeaan 98-75 voittoon Uusikaupunki Areenan sunnuntai-illassa.
Tilastoykköset
Korihaiden pisteykköseksi nousi vahvasti viimeistellyt Richaud Pack joka kasasi 25 pistettä, 3 levypalloa ja 1 syötön.
Pyrinnön pistetilaston kärkeen ylsi 29 pinnaa, 1 levypallon ja 2 syöttöä tehtaillut Nick Kellogg.
Osuvimmat letkautukset
”Joo, eihän me koripalloon olla koskettu viikkoon ollenkaan, vaan tehty ihan muuta.” -Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula kommentoi edellisen pelin jälkimainingeissa ideoituja vauvantekotalkoita
Ottelun hai
Joukkueensa esimerkillisesti reppuselkään napannut Miikka Marttinen kuului Korihaiden ehdottomiin onnistujiin tänä iltana. Hänen hieno työnsä joukkueen hyväksi palkitaan myös matsin hain arvonimellä.
Seuraavaan otteluun lähdetään tulevana keskiviikkona 4.3. Lapualle. Äärimmäisen tärkeässä ottelussa vastassa on parin ottelun verran Korihaiden edellä sarjataulukossa majaileva Kobrat.