Korihaiden vierassaldo jäi edelleen avaamatta, vaikka ensimmäinen puoliaika Kouvolan Kouvojen vieraana sujui vielä mallikkaasti. Ensimmäistä peliään haipaidassa pelannut Eric McAlister oli pirteä avauspuolikkaalla ja miehen hieno kolmonen juuri ennen puoliaikaa toi ukilaiset pinnan päähän (39-38).
Se hyvistä uutisista. Toisella puoliajalla pistetehtailu ehtyi välillä kuin seinään ja eroa syntyi hiljalleen lisää. Viimeisellä neljänneksellä Kouvot painoi kaasua vieläkin raskaammalla jalalla ja onnistui nappaamaan sarjapisteet lukemin 86-66.
Vesa-Pekka Laine kuului joukkueen onnistujiin. 17 pistettä hyvällä tarkkuudella tehnyt taskuraketti nosti ajoittain haiparven peliin mukaan. Emmanuelle Hollowayn saldoksi tuli 16 paunaa. McAlister nosteli 11 pistettä ja noukki yhdeksän irtopalloa, mutta kahden pisteen heittotarkkuus jäi vaatimattomaksi (4/12), niin kuin koko joukkueella. 45 yrityksestä vain 15 osui oikeaan kohteeseen.
Aapeli Alanen pystyi pitämään oman tasonsa ja teholukema ei mennyt niin pahasti pakkaselle kuin monella muulla. Alanen säkitti kahdeksan pistettä.
Petokala sai kamppailussa harvinaisen vähän vapaaheittoja, vain kolme kappaletta.
Rajun tällin runsas viikko sitten saanut Marcus Van ei ollut joukkueen kokoonpanossa. Puntteja tasoitti Kouvojen kapteenin Ville Kauniston loukkaantuminen eli molemmilta oli yksi iso runkopelaaja poissa.
Kotijoukkueesta näkyvin oli Steven Pledger, joka räiski palloa innokkaasti ilmaan kaaren takaa. Sarjan kovimpiin pistekanuunoihin kuuluva Pledger pussitti yhteensä 19 pistettä. Kouvoilta kuusi pelaajaa pääsi kaksinumeroisille pisteluvuille.