Ja taas yritetään. Keskiviikon koitos on Korihaille mallia numero 30, tämän jälkeen on vielä kuusi runkosarjan peliä jäljellä. Täysin kymppien peli on edessä Tampereella. Suomen perinteikkäämpiin yleisseuroihin kuuluva Tampereen Pyrintö on tällä hetkellä sarjataulukossa sillä paikalla, josta ainoana joutuu suoraan runkosarjasta kesälomalle eli siis sijalla yhdeksän. Pudotuspelipaikka on silti erittäin lähellä manselaisia.
Korihait matkaa keskiviikkona Tampereelle kohtaamaan porrasta ylempänä sarjataulukossa majailevan Pyrinnön. Kuva: Mainostoimisto Grafesko
Korihaiden apuluotsi Gerald Lee sr. on yhden jos toisenkin kerran Pyynikillä vieraillut. Niin pelaajana kuin valmentajana. Isä-Lee on sitä mieltä, että haiparven suurimmat ongelmat ovat pään sisällä.
-Emme ole niin huonoja kuin tulokset kertovat. Muutama menetys tai huonot heitot heilauttavat meitä liikaa, jokaisen pelaajan pitää uskoa itseensä. Vuorotellen jokaiselle tulee hyviä pelejä, mutta meidän pitää saada hyvä matsi useammalle jätkälle samaan aikaan, Lee suunnitteli.
Päivätyöstä eläkkeelle jäänyt korislegenda on mielissään saadessaan toimia vieläkin lajin parissa.
-Tulemme Jarnon kanssa hyvin toimeen ja olen onnellinen, kun saan olla edelleen tekemisissä koripalloilun kanssa, mies lausui.
Tamperelaisten kovin pistemies on ollut J’nathan Bullock 16,1 pinnan keskiarvolla. Bullockin fysiikka on joutunut kovaan testiin kauden aikana, sillä miehen peliaika on toiseksi suurin koko liigassa. Ricky Minard on suuressa vastuussa. Pinnoissa mies on joukkueen kakkonen ja syöttöjä lähtee jenkin lapasista eniten. Kehäkettu Antero Lehto jakelee myös passeja varsin mukavalla keskiarvolla. Pyrinnöllä jenkkitivoli on ukilaisten tavoin pyörinyt tasaisesti erinäisistä syistä.
Osalle pelaajista kausi on ollut vaikea, mutta ylivoimainen valopilkku Näsijärven rannoilla on ollut 22-vuotias Topias Palmi. Lahjakkaan laiturin läpimurtokaudella pisteitä on syntynyt tasan 14 per peli, millä nuorukainen on pistetilaston kotimaista eliittiä.