Palttoon napit kiinni, taas mennään. Haiparvea kuljettanut linja-auto kurvasi kotikulmille varhain torstaiaamuna hieman ennen aamukolmea. Vierasvoitto Lapuasta nostatti mielialoja, mutta pidempään leijumiseen ei ole aikaa. Perjantaina on seuraava tärkeä koitos, kun Uusikaupunki 400-areenalla vastaan asettuu KTP.
-Torstaina tehtiin vain kevyet iltatreenit ja käytiin yhdessä läpi KTP:n vahvuuksia ja pelitapaa. KTP oli viimeksi todella aggressiivinen ja siihen pitää varautua, ukilaisten kakkoskoutsi Petri Helminen arvioi.
Vaikka Korihait joutui keskiviikkona todella koville, ei Helminen uskonut tämän tuovan ainakaan negatiivisia vaikutuksia perjantain matsiin.
-Uskon, että se näkyy vain positiivisesti vaikka fyysisesti oltiin lujilla. Voitettiin tiukka peli, mikä antaa meille uskoa. Eka puoliaika pelattiin ajoittain löysästi ja silti oltiin pelissä mukana. Tilastoista ollaan jätkille osoitettu paljon hyviä juttuja. Omiin ei ole viime peleissä mennyt yhtä paljon kuin ennen ja syöttöjen määrä on noussut hurjasti. Tilastot eivät valehtele, Helminen hehkutti.

Korihait ja KTP ottavat yhteen perjantaina Pohitullissa. Kuva: Mainostoimisto Grafesko.
Ikävien uutisten puolelle menee kokoonpanon epävarmuus. Lapualla tuli taas osumia ja pieniä terveyshuolia on haileirissä.
Korihait voitti syksyllä KTP:n kotikentällä lukemin 97-90 ja Kotkassa mentiin myös isäntien tahdissa. KTP maksoi kalavelat petokalalle numeroin 95-75.
Kotka on viimeisestä neljästä matsista voittanut kolme, joten joukkue on varsin vahvassa lennossa. Juan Pattillo saa kovan taisteluparin korin alle, joka tottelee nimeä Kenneth Simms. 15,9 pisteen ja komean 10,3 levypallon keskiarvolla operoiva Simms on joukkueen tuki ja turva korin läheisyydessä.
Ja jollei joku nyt tiedä, niin pelihän alkaa kello 18.30.