Joko jo?

4.02.2020

Joko jo?

Keskiviikkona suunnataan kaatamaan Karhua Kauhajoelle. Kuva: Vilma Sappinen

Kauhajoen Karhua on metsästetty kaikin mahdollisin kiväärein ja haavein, mutta otso se vain painelee käpälämäkeen kerta toisensa jälkeen. Joulukuussa tähtäimet olivat jo niin kohdillaan, että Korihait jäi enää korin päähän. Kaikki putket katkeavat aikanaan, nyt olisi hyvä hetki kellistää Karhu ensimmäistä kertaa sitten sarjanousun.

Tehtävän ajankohta ei tilastojen valossa ole otollinen. Kauhajoen kotiputki on muhkean kymmenen voiton mittainen ja haaveita kärkikaksikon saavuttamisesta pidetään vielä lakeuksilla yllä.

Hallitseva tuplamestari nojaa edelleen Bojan Sarcevicin pelinjohtotaitoihin, mutta normaalia vähemmän. Sarcevicin peliaika on typistynyt 24 minuuttiin ottelua kohti. Passeja syntyy tässäkin ajassa 4,5 ottelua kohti. Cameron Jones pystyy pistämään vielä paremmaksi jenkin keskiarvon ollessa 5,4.

Monipuolinen Jones ratkaisee ahkerasti myös itse. Joukkueen pisteykkönen on Samuel Givens 16,9 paunan keskiarvolla.

Katkesi putki tai ei, niin hyvää fiilistä halutaan luonnollisesti jatkaa. Huonoja, ns. ohimatseja ei ole hetkeen tullut ja samaa linjaa pyritään jatkamaan. Jarno Nikulan suojatit ovat saaneet hyvänlaista otetta puolustamiseen ja myös tämä on yksi iso teema keskiviikkoillan koitokselle.