Koripallokausi 2018-2019 saateltiin päätökseensä torstaina Uusikaupunki Areenalla perinteisissä junnukauden päättäjäisissä. Korihait Juniorit palkitsi tilaisuudessa ansioituneita junioreitaan sekä aktiivisia seuratyöntekijöitä. Myös innokkaita pieniä koriskerholaisia muistettiin mitalein.
Joka vuosi jaettavista kiertopalkinnoista Vuoden juniori-pysti meni maajoukkueleirillä parhaillaan urheilevalle Tommi Lehtoselle ja Vuoden tyttöjuniorina palkittiin Aino Karsila. B-junioreiden tarkimpana vapaaheittäjänä Harrin Maljalla palkittiin Elias Paavola.
Koko läntisen alueen vuoden mikropojan tittelin vei nimiinsä Korihaiden Severi Jalonen. Vuoden valmentajana palkittiin puolestaan vanhempi Jalonen, nimittäin Mikko.
Kauden seuratyöntekijän palkinnon saivat ahkerasti Korihaiden eteen työtä tehneet Jaana Pieniniemi-Lahikainen ja Jari Lahikainen. Lisäksi jokainen joukkue palkitsi porukastaan vuoden kehittyneimmän pelaajan sekä joukkueen MVP:n, eli arvokkaimman pelaajan.
Kauden 2018-19 kaikki palkitut:
VUODEN JUNIORI Tommi Lehtonen
VUODEN TYTTÖJUNIORI Aino Karsila
HARRIN MALJA Elias Paavola (B-junnujen paras vapaaheittäjä)
Läntisen alueen vuoden mikropoika Severi Jalonen
VUODEN VALMENTAJA Mikko Jalonen
VUODEN SEURATYÖNTEKIJÄT Jaana Pieniniemi-Lahikainen ja Jari Lahikainen
A-tytöt
MVP Saaga Järvinen
Kehittynein Julia Saarinen
B-tytöt
MVP Aino Karsila
Kehittynein Venla Aitta
Minitytöt 07-06
MVP Anni Hotanen
Kehittynein Meeri Huhtala
Minitytöt 09-08
MVP Fiina Sarametsä
Kehittynein Jonna Vuks
Tsemppari Elsa Sappinen
B-pojat
MVP Tommi Lehtonen
Kehittynein Veeti Huhtala
C-pojat 05
MVP Saku Järvinen
Kehittynein Oskari Lalla ja Eero Haapanen
C-pojat 06
MVP Juuso Vesterinen
Kehittynein Jeremias Sjöberg
Minipojat 07
MVP Tim Polskiy
Kehittynein Julius Laaksonen
Minipojat 08/09
MVP Seve Korpijärvi
Mikropojat 09
MVP Severi Jalonen
Kehittynein Juhani Runola