Kataja Venäjältä suoraan Pohitulliin

27.10.2016

Kataja Venäjältä suoraan Pohitulliin

Saratov. Venäjän kaakkoisosassa sijaitseva vajaan miljoonan ihmisen kaupunki on myös korispaikkakunta. Keskiviikkoiltana siellä pelattiin Mestareiden liigaa, vastassa kotijoukkueella oli pienen Suomen tähän liigaan pieni Joensuun Kataja.

Katajalla on vajaat kaksi vuorokautta aikaa hinata ryhmänsä Pohitulliin, jossa joukkue muuttuu taas isoksi seuraksi. Suomen mittapuussa suurimpien joukossa oleva Kataja lähtee pesemään kasvojaan hävittyään Venäjällä selvästi 113-84.

Korisliigassa neljä voittoa yhtä monesta pelistä ottanut Pohjois-Karjalan ylpeys omaa vakuuttavan pelaaja-arsenaalin. Greg Gibson saa marssittaa kentälle kovan jenkkikvartetin, joista Daniel Mullings on ollut kovin pistenikkari 20,3 pisteen keskiarvolla. Korihait hävisi kauden toisessa ottelussa Katajalle Joensuussa 102-83 ja tuolloin hailuotsi Jarno Nikula päivitteli juuri Mullingsin taitavuutta. Katajan amerikkalaiset ovat hoidelleet ylivoimaisesti suurimman osan Katajan pinnoista.

Pelin pyörittäjää lienee turha mainita erikseen, meriitit puhukoon puolestaan. Teemu Rannikko löytää omansa vaikka unissaan ja on jälleen kerran syöttötilaston kärkipaikalla. Pisteitä Rannikko on upottanut 10,3 per matsi.

Kataja jatkaa vieraskiertuetta heti seuraavana päivänä, kun joukkue kohtaa Salossa Vilppaan.

koris_1300

Pallosta lähdetään huolehtimaan aiempaa tarkemmin perjantain ottelussa Katajaa vastaan. Kuva: Mainostoimisto Grafesko

Haileirissä oltiin luonnollisesti alkuviikosta allapäin. Tappioputken katkeaminen Tampereella oli tasan yhden kaukoheiton päässä. Kuten Nikula aiemmin totesi, joukkue on silti taistellut vaikeassakin tilanteessa ja ainoastaan kotipelin KTP:tä vastaan valmentaja määritteli huonoksi.

Vaikka pientä apinanpoikasta on selkäpuolelle kehittymässä, niin haiparvi ei anna periksi. Kausi on vasta aluillaan ja pelejä on jäljellä 29 kappaletta. Siinä ehtii huuhtoa alkukauden tappioputken mielestään moneen kertaan.