Kauden 2018-19 kausikortit noudettavissa vkolla 41

18.09.2018

Kauden 2018-19 kausikortit noudettavissa vkolla 41

Keväällä alkanut Haihaaste-kausikorttikampanja ei yltänyt ihan asetettuun 600 kausikortin tavoitteeseen, mutta se haluttiin paikallisten korisfanien iloksi toteuttaa siitä huolimatta.

Ensimmäiset kausikorttilaskut saatiin matkaan jo elokuussa, mutta pienistä teknisistä ongelmista johtuen loppujen laskujen lähetys on viivästynyt. Loput kausikortit tullaan laskuttamaan kuitenkin vielä syyskuun aikana. Pahoittelemme viivästyksestä aiheutunutta vaivaa ja epätietoisuutta.

Laskut lähetämme ensisijaisesti ilmoitettuihin sähköpostiosoitteisiin. Laskutusohjelmasta massapostina lähetetyt postit saattavat toisinaan tipahtaa myös roskapostin puolelle, joten tarkistathan myös sähköpostisi roskalaatikon, jos laskua ei näytä kuuluvan.

Valmiit kausikortit on noudettavissa kuittia vastaan viikolla 41, eli maanantaista 8.10. alkaen Väriukista, Alinenkatu 19, sen aukioloaikoina, tai vaihtoehtoisesti kauden ensimmäisestä kotipelistä, joka pelataan Pohitullissa lauantaina 13.10. klo 17. Ruuhkaa saattaa esiintyä, mikäli kortteja on runsaasti noutamatta vielä tuolloin, joten saavuthan paikalle ajoissa. Kuittina käy tulosteen lisäksi ruutukaappaus suoritetusta maksusta. Maksu onnistuu myös Smartum-kortilla. 

Korihait kiittää kärsivällisyydestä! Nähdään sankoin joukoin Pohitullissa kauden alkaessa!

Lisätiedot ja kysymykset kausikortteihin liittyen
Johanna Kutila
044 540 8734
johanna.kutila@korihait.fi