Kuusi Korihaiden junnupelaajaa on valittu mukaan valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen. Yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa ja järjestetään Kisakallion urheiluopistossa Lohjalla.
Yläkoululeiritys tarjoaa tavoitteellisesti urheileville nuorille kokonaisvaltaista ohjausta. Tavoitteena on luonnollisesti urheilullinen kehittyminen, mutta myös urheilijan elämäntaitojen opettelu. Lajiharjoittelun lisäksi leirityksissä tarjotaankin niin psyykkistä valmennusta kuin ravinto-oppia ja lepoakin.
Korihaiden C-pojista leiritykseen tulevalla kaudella osallistuvat seiskaluokkalaiset Mauno Palola, Akseli Arvonen ja Elias Paavola. 8.-9. -luokkalaisten kanssa treenaamaan lähtevät puolestaan B-ikäiset Mio Hyvönen, Aamos Nikula ja Tommi Lehtonen.
Vanhemmista pojista Mio osallistui leiritykseen jo viime kaudella ja houkutteli hyvien kokemustensa myötä seurakavereitaan hakemaan myös mukaan.
– Päivät oli tosi monipuolisia ja hyödyllisiä. Treenattiin fysiikkaa ja lajitreenejä, ja sit tietysti oli myös ravintoluentoja ja psyykkistä valmennusta, hän luettelee.
Käytännössä nuoret matkaavat Kisakallioon neljästi tulevan kouluvuoden aikana ja leiritys kestää kerrallaan neljä päivää. Pelkkää urheilua ei leireillä suinkaan ole, vaan myös koulutehtävien tekemiselle on päivittäin runsaasti aikaa. Leireille osallistumisen ehtona onkin opiskelujen hoitaminen laadukkaasti.
Mio Hyvönen kokee saaneensa viime kauden leirityksestä paljon oppia ja varmuutta, erityisesti pelikentän puolella.
– Kyllä varmaan ainakin viimeistely ja henkilökohtaiset taidot parani, nuori mies arvioi.
Koko kuusikko odottaa leirityksen alkamista innolla. Jutuissa välähtää vaihtelunhalu perinteiseen koulunkäyntiin, mutta kaikilla pojilla on selkeät tavoitteet myös koripallon suhteen. Jos nuorukaisten toiveet toteutuvat, heidät kaikki tullaan näkemään aikanaan ammattilaiskentillä.
– Ei leirit jännitä. Tai no vähän jännittää, nuorempi kolmikko myöntää lopulta.
C-poikien ensimmäinen leiri osuu jo syyskuulle, vanhemmat starttaavat matkaan marraskuussa. Reippaiden nuorukaisten otteita pääsee seuraamaan alkavalla kaudella myös Pohitullissa. C-pojat lähtevät pelaamaan alueellista 1.-divaria ja B-pojat muodostavat yhdessä Kauhajoen Karhun kanssa KarhuHait-joukkueen, joka osallistuu syksyllä niin ikään ikäistensä 1.-divisioonan peleihin. Molemmilla joukkueilla on mahdollisuus nousta ikäluokkansa SM-sarjaan kevätkaudeksi.
Korihait toivottaa onnea ja tsemppiä leiritykseen!
Lisää yläkoululeirityksestä voit lukea täältä.