Korihait aloittaa välierät keskiviikkona Pohitullissa

30.03.2015

Korihait aloittaa välierät keskiviikkona Pohitullissa

Korihait aloittaa kauan odotetut pudotuspelit keskiviikkona 1.4. kun Pohitulliin saapuu Järvenpään Koripalloseura.

Korihait hallitsi divaria syksystä lähtien ja kuittasi runkosarjan voiton ja kotiedun pudotuspeleihin näytöstyyliin. Korihaiden ykköspaikka varmistui muutama viikko ennen sarjan päättymistä ja sarjataulukon kärkisijaa tukevat myös monet joukkuetilastot. Korihait löytyy piikkipaikalta kaikista tärkeimmistä tilastokategorioista, kuten pisteistä, levypalloista, syötöistä, torjunnoista ja tehokkuudesta. Yhdessä tilastokategoriassa Korihait ja Uusikaupunki nousivat kuitenkin kaikkein selvimmin ylitse muiden, sillä Pohitullin katsojakeskiarvo oli peräti 752 katsojaa per ottelu, kun seuraavaksi paras katsojalukema oli alle puolet tästä. Näillä tilastoilla ei pudotuspeleissä ole mitään merkitystä, mutta samanlaiset katsojaluvut siivittäisivät myös pelaajat vastaaviin suorituksiin kauden tärkeimmissä peleissä.

Edellisen kerran Korihaiden pelatessa pudotuspeleissä Pohitullissa oli tällaiset karnevaalit, pistetäänkö tänä vuonna paremmaksi? (kuva: Mari Jalava)

Edellisen kerran Korihaiden pelatessa pudotuspeleissä Pohitullissa oli tällaiset karnevaalit, pistetäänkö tänä vuonna paremmaksi? (kuva: Mari Jalava)

”Uusikaupunki  on todellinen koripallokaupunki  ja arvostamme  pelaajien  kanssa suuresti  äänekästä kannustusta, jota kotiotteluissa olemme saaneet osaksemme. Isommin vain samankaltaista meininkiä loppupeleihin, niin jo se kantaa meitä pitkälle. Todella toivon, että väki on runsaslukuisena paikalla”, miettii Korihaiden valmentaja Jarno Nikula pudotuspelien aattona.

Välierävastustaja JKS sijoittui runkosarjassa neljänneksi ja ratkaisi pudotuspelipaikkansa sunnuntaina voittamalla Namika Lappeenrannan vakuuttavasti yli 20 pisteellä. JKS:n tehot ovat jakautuneet pitkin kautta monipuolisesti koko miehistölle. Terävimpänä kärkenä ovat kokenut jenkkilaituri HL Coleman (17/9), tappavan tarkka kolmostykki Teemu Sulonen (16  p) ja periksiantamaton taistelija Arsene Towa (11/9). Heidän jälkeensä tehot jakautuvat tasaisesti monelle pelaajalle, joista kuka tahansa voi nousta ottelun ratkaisijaksi. Noin seitsemän pisteen keskiarvolla ovat pelanneet monen vuoden Korisliigakokemuksen omaavan Sami Syrjälän lisäksi Jesse Viita, Jesse Mäntylä ja Oskari Virolainen. JKS:n valmentajana toimii Jarkko Lanu.

Korihaiden ja JKS:n keskinäiset pelit päättyivät runkosarjassa Korihaiden voittoihin, mutta helpolla Korihait ei päässyt yhdessäkään ottelussa. Tiukimmille mentiin marraskuussa Järvenpäässä, jossa Korihaiden voitto ratkesi vasta viimeisellä minuutilla. Järvenpääläisiä vastaan Korihait onnistui tasaisella rintamalla, sillä jokaisessa neljässä pelissä eri pelaaja nousi joukkueen korihaiksi. Keskiarvollisesti Korihaiden paras pistemies JKS-kohtaamisissa oli 16 pinnaa per peli pussittanut Adrien Coleman ja järvenpääläisten ykkönen oli 20,8 pisteellä Teemu Sulonen.

”Runkosarjapelit eivät enää tässä vaiheessa merkkaa mitään, vaan molemmat lähtevät nollista liikkeelle. Olemme valmistautuneet huolella ja keskitymme nyt JKS:n kaatoon”, kertoo Jarno Nikula. ”Kuten viime pelistä opimme, tässä sarjassa jokainen joukkue on otettava tosissaan ja odotettavissa on tiukka taisto finaalipaikasta”, ennakoi Nikula.

Korihaiden ja JKS:n välieristä on odotettavissa tiukkaa vääntöä (FotoMika).

Korihaiden ja JKS:n välieristä on odotettavissa tiukkaa vääntöä (FotoMika).

 

Tiukka välieräavaus käydään siis Pohitullissa aprillipäivänä kello 18.30 alkaen. Liput otteluun maksavat saman verran kuin runkosarjassakin ja ennakkolippuja voi hankkia Korihaiden toimistolta ja Sportiasta torin laidalta. Lippuja voi tiedustella myös Ville Vuoriselta numerosta 040-5161561. Korihait kannustaa yleisöä pukeutumaan kotiotteluihin Korihaiden pelipaitoihin tai valkoisiin paitoihin, jolla saadaan yhtenäinen ilme koko halliin. Launtain toiseen välierään järjestetään fanimatka, joka maksaa 30 euroa ja matkaan lähdetään kello 13 Uudenkaupungin linja-autoasemalta. Fanimatkalle voi ilmoittautua Ville Vuoriselle tai keskiviikon pelissä.

Ennakko tunnelmia voi käydä katsomassa Aki Laulajaisen tekemästä videosta.